”Jaamme surumme täällä saman taivaan alla” — Muonion seurakunta ja kunta järjestävät suruhartauden Pallastunturilla

Kuva: Juhani Holma

Suomea on tällä viikolla järkyttänyt uutinen naisen ja hänen 12-vuotiaan poikansa menehtymisestä lumivyöryssä Pallaksen Pyhäkurussa. Nainen ja hänen poikansa olivat todennäköisesti harhautuneet huonossa säässä ja kaamoshämärässä reitiltään ja joutuneet lumivyöryyn.

Muonion seurakunta ja kunta haluavat kulkea ihmisten rinnalla surun hetkellä. 7.1. sunnuntaina järjestetään suruhartaus Pallastuntunrin entisen luontokeskuksen paikalla kello 14.00. Paikalle saapuvat voivat tuoda mukanaan myös kynttilän. Onnettomuuden uhrit olivat Helsingin Sanomien mukaan kotoisin Moikipään, ruotsiksi Molpen kylästä. Heidän muistolleen järjestettiin hartaus kotikylän kirkossa jo keskiviikkoiltana. 

Muonion seurakunnan vt. kirkkoherra Juhani Holma kertoo Muonion olevan surun ja järkytyksen vallassa.

— Koko lähitienoo ja kaikki, jotka tuntureilla liikkuvat ovat joutuneet pysähtymään. Myötätunto on todella vahvaa. 

Holma toteaa olleensa itse tunturissa eksymisen hetkellä. 

— Kuulemani mukaan edesmennyt nainen oli kokenut luonnossa liikkuja ja eräopaskoulutuksen saanut ihminen. Täällä luonnonolosuhteet ovat vain joskus sellaisia, että kukaan ei olisi voinut mitään. 

Holma sanoo Muonion seurakunnan haluavan kulkea ihmisten rinnalla järkytyksen keskellä.

— Jaamme surumme tämän saman taivaan alla. Valitsimme hiljentymispaikaksi sen kohteen, johon äiti ja poika olivat matkalla. Sieltä aukeaa se maisema, jossa asiat tapahtuivat. Siksikin juuri siellä kokemusten jakaminen yhdessä on varmasti kaikkein syvintä.

Kirkkoherra Juhani Holma muistuttaa, että sanat eivät aina ole tarpeen surun keskellä. 

— Joskus olkapäälle koskettaminen ja läsnäolo on merkityksellisempää kuin sanat. 

SEURAKUNNAN VIESTI surun keskellä on toivon viesti. Holman mukaan esimerkiksi psalmeista voi avautua lohdun näköaloja. 

— Itse sanoitan luopumista ja lohdullisia ajatuksia tunturissa psalmien kautta. Myös kunnanjohtaja on luvannut pitää pienen puheen rukoushetken yhteydessä. 

Holma on joutunut pitkällä pappisurallaan aikaisemminkin kriisitilanteiden keskelle. Hän kertoo oppineensa sen, että yhteenkokoontuminen kriisin hetkellä on tärkeää.

— Seurakunnan on tärkeää järjestää tällaista. Surua on hyvä jakaa ja käsitellä yhdessä. 

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSeistäkö vai ei? Kotimaa kysyi asiantuntijoilta kuuluuko Maa on niin kaunis -virren kolmannessa säkeistössä nousta seisomaan
Seuraava artikkeliTesoman kirkon tiloja suljettu vesivahingon vuoksi — sulamisvesiä valui kirkkosaliin satoja litroja

Ei näytettäviä viestejä