Tietokirjailija ja historioitsija Jenni Kirves ei ole sotatutkija nimikkeen perinteisessä mielessä. Hänen teoksistaan kartat, joukko-osastojen liikkeet ja komentajien käskyt loistavat poissaolollaan. Niiden sijaan Kirves on keskittynyt kuvaamaan sotaa ja sen jälkiseuraamuksia tunteiden näkökulmasta. Miksi juuri tunteet kiinnostavat, sitä hän ei osaa itsekään sanoa.
– Minua kiinnosti selvästi jo lapsena se, millaisia tunteita tavallinen ihminen käy läpi sotatilanteissa ja sen jälkeen, rauhan palattua.
Kirves muistelee lapsuudestaan tapausta, jolloin kouluun tuli vieraaksi sotaveteraaneja. Lapset saivat esittää heille kysymyksiä. Kirves kysyi säälittikö heitä ampua vihollisia.
Opettaja ei kysymyksestä ilahtunut, ja kielsi sen ensin kokonaan.
– Lopulta hän antoi luvan sen esittämiseen aivan viime hetkellä, hieman ennen veteraanitapaamisen alkua.
Jenni Kirveen uusin tietokirja He selvisivät sodasta (WSOY) on kunnianosoitus samaiselle veteraanisukupolvelle. Kirjan pääteesi on, että enemmistö sodankäyneistä ei ollutkaan niin rikki ja traumatisoitunut rauhan palattua kuin mitä usein ajatellaan.
Kirveen mukaan suurin osa veteraaneista, tai ”ohiammutuista” kuten he itse itseään nimittivät, eli sodan jälkeen rikkaan ja suurenmoisen elämän.
– En väheksy niitä jälkiä, joita sotavuodet heihin jättivät, mutta suurin osa heistä ei vetänyt vuositolkulla viinaa, joutunut mielisairaalaan tai ajanut perhettään hulluuspäissään lumihhankeen.
Tietysti surullisia ja traagisia tapauksia oli, päihderiippuvuutta, avioeroja ja puhumattomuuden tuskaa, mutta suurin osa veteraaneista hoiti silti asiansa, työnsä ja perheestään huolehtimisen täysin moitteetta.
– He elivät elämänsä tyytyväisinä ja kiitollisina kaikesta saamastaan hyvästä.
Osaselitys sille, miksei sota traumatisoinut enempää sen kokeneita, oli itse sodankäynnin todellisuus. Läheskään kaikki veteraanit eivät joutuneet kohtaamaan vihollista silmästä silmään, eivätkä palvelleet etulinjassa. Esimerkiksi tykistössä, esikunnissa ja taustatehtävissä kuolema ei tullut niin karulla tavalla aivan liki.
– Toki sodan jälkeen kaikki Suomen kapakat olivat täynnä Summan ja Tolvajärven taistelut kokeneita. Haluttiin esittää oma tehtävä vähän vaarallisempana kuin mitä se oli ollutkaan.
”Suurimmasta osasta tuli pasifisteja”
YLLÄTTÄVÄÄ ON, ettei Kirveen läpi käymässä aineistossa näy sota-ajan kokeneiden osalta niitä vitsauksia, jotka jäytävät nykyaikaa. Yksinäisyyttä, kyynisyyttä ja elämän merkityksettömyyden tunnetta.
– Välittömästi taisteluiden tauottua näitä esiintyi, kuten myös ryyppäämistä isommassa mittakaavassa. Mutta kyllä sodassa olleet tajusivat varsin pian olevansa etuoikeutettuja. He tunsivat saaneensa jatkoajan ja osasivat olla siitä hyvin kiitollisia.
Tanssilavat suorastaan kuhisivat eloa sodanjälkeisessä Suomessa. Elämänilo oli käsinkosketeltavaa, samalla kun osa poti jälkipuberteettia ja halua ottaa edes osa juoksuhautoihin haudatusta nuoruudesta takaisin.
– Oma ukkini kertoi, että kävi sodan jälkeisinä vuosina tanssimassa viisi kertaa viikossa. Jos pienellä Hernejärven kylällä Iisalmessa oli noin vireä lavakulttuuri, niin voidaan kyllä sanoa, että iso osa väestöstä suorastaan tanssi itsensä sodasta rauhanaikaan.
Veteraanit palasivat taisteluista Kirveen mukaan enemmän sodan pehmentäminä kuin kovettamina.
– Suurimmasta osasta tuli pasifisteja. Vain aniharvat olivat sotahulluja, joita taistelut vetivät yhä puoleensa.
Pasifismi ilmeni sodankäyneissä Kirveen mukaan hyvin realistisella tavalla. Vaikka he olivat valmiita puolustamaan maataan uudestaan, sota nähtiin aina viimeisenä ja turmiollisimpana vaihtoehtona.
Sodan jälkeen esiintyi myös hengellistä etsintää. Siitä merkkinä kirkkohistoriaan on piirtynyt muun muassa Kansan Raamattuseuran säätiön (KRS) synty ruotsalaisen Frank Mangsin jo sodan aikana pitämien puhetilaisuuksien siivittämänä.
– Yleensä miehet puhuivat rintamalla selvinneensä kaikkivaltiaan tuurin ansiosta, mutta kun tiukka paikka taisteluissa tai niitä ennen oli tullut vastaan, käytännössä kaikki olivat rukoilleet.
Monissa heräsi myös opiskelun ja sosiaalisen kohottautumisen halu.
– Ajatellaan vaikka Mauno Koivistoa, sodasta palannutta kaukopartiomiestä, joka alkoi opiskella pienessä hellahuoneessa töiden ohella ja päätyi tohtoriksi, Suomen pankkiin ja presidentiksi saakka.
Ylipäätään sodalla oli Kirveen mukaan suomalaiselle yhteiskunnalle tasapäistävä vaikutus. Rintamalla herrat ja työväenpojat sotivat, istuivat saunassa, haavoittuivat ja kuolivat rinta rinnan.
– Työläiset huomasivat siellä, että eiväthän nuo paremman väen pojat ole ihmisiä kummempia. Kovalla työllä ja opinnoilla kuka tahansa voisi yletä omassakin elämässään.
”Sodassa tapettiin samanlaisia ihmisiä kuin mitä itsekin oltiin”
JENNI KIRVES kertoo saaneensa kesällä ilmestyneen kirjansa löydöistä ensin kitkerää ja sittemmin hyvin kiittävää palautetta.
– Ensi alkuun sain muutaman äkäisemmän viestin, jossa väitettiin että silottelen sodan kokeneiden traumoja ja ongelmia.
Nämä palautteen antajat eivät olleet, tyypillistä kyllä, edes lukeneet kirjaa vaan ainoastaan siitä kertovat lehtijutut.
Sittemmin, kirjan tultua tutuiksi, palautteen yleinen suunta on kääntynyt.
– Suurin osa on esittänyt kiitoksensa siitä, että teokseni tuomasta kuvasta on voinut vihdoin tunnistaa omat vanhempansa tai isovanhempansa, sodasta selvinneet ja elämänsä tyytyväisinä eläneet.
Palataan vielä Kirveen lapsuuden kohtaamiseen sotaveteraanien kanssa koulussa. Noin kymmenvuotiaan Jenni-tytön esitettyä kysymyksensä kahdelta veteraanilta tuli ilman pitkällistä pohdintaa sama, rehellinen vastaus.
– Molemmat sanoivat, että sodassa ei tapettu ihmisiä, vaan vihollisia. Mutta sodan loppua kohden alettiin ymmärtää, että sodassa tapettiin samanlaisia ihmisiä kuin mitä itsekin oltiin.
Kuka?
Jenni Kirves, 46
Sotahistorioitsija, tietokirjailija, väitöskirjatutkija
Harrastan nuorisoräpin kuuntelemista
Asun Stadissa
Juuri nyt istun aamiaispöydässä ja mietin, miten erilainen lapsuus ikäluokallani on ollut verrattuna nykynuoriin. Sanojen jano oli valtava, luettiin vaikka muropaketin sisällysluetteloa paremman puutteessa.
Rukoilen, että saisin elää rauhaa rakastaen ja Rauhan kanssa eläen
Luen Laura Gustafssonin kirjaa Mikään ei todella katoa
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä