Yli 24 vuoden ajan metsätalousinsinööri Jukka Perälä on rientänyt keskiviikkoiltaisin töittensä jälkeen Parkanon Vanhaan pappilaan. Hän on vetänyt siellä kerhoa, jossa on rakennettu lennokkeja sekä tutustuttu ilmailuun ja ilmailun historiaan.
Keväällä, kun säät ovat sopivat, koittaa aina jännittävä hetki. Vanhan pappilan takana sijaitsevasta rinteestä lähetetään siivilleen kuukausien työn tulos.
Kenties parasta kerhonohjaamisessa on ollut poikien ilo, kun rakennelma pysyy kuin pysyykin ilmassa.
– Heidän on ollut vaikea uskoa, että kun tehdään vaan niin kuin ohjeissa on sanottu, laitetaan asetuskulmat ja painopisteet kohdalleen, niin kone kyllä lentää hienosti.
Oma poika mukaan
Nykyisin puutavara-alan liikkeessä työnjohtajana toimiva Jukka Perälä sai 25 vuotta sitten puhelun Parkanon seurakunnan nuorisotyönohjaajalta. Hän kysyi, voisiko Perälä ruveta pitämään seurakunnan pojille lennokkikerhoa.
– Matti Hjelt tiesi, että olen touhunnut lennokkien kanssa pikkupojasta asti. Koska oma poikani oli silloin lennokkienrakentamisiässä, ajattelin, että mikä ettei.
Kerholaiset ovat yleensä noin kymmenvuotiaita poikia, jotkut ovat olleet mukana rippikouluikään asti. Yhtään tyttöä ei joukkoon ole eksynyt.
Suurin osa tunnin kestävästä kerhosta ollaan lennokin kimpussa.
– Tilaan lennokkisarjoja alan liikkeistä ja rakennamme niitä. Joskus katsomme ilmailuaiheisia videoita ja teemme retkiä. Välillä puhutaan asiaa ja välillä asian vierestä, Perälä kertoo.
– Lapset kertovat aika paljon kaikenlaista. Puuhailemisen lomassa on hyvä puhua sellaistakin, mitä he eivät kotona välttämättä kerro.
Joskus loppusyksyn pimeimpinä aikoina Jukka Perälä on miettinyt, joko kerhon vetäminen olisi aika lopettaa.
– Kun innostunut työntekijä on soittanut seurakunnasta ja kysynyt, että vieläkö jatketaan, eteenpäin on menty aina vuosi kerrallaan.
Kurittomien kaveri
Mitä pian neljännesvuosisadan toiminut lennokkikerho on antanut parkanolaisille pojille? Kädentaitoja, hyvän harrastuksen, miehen mallia, turvallisen aikuisen seuraa?
– No, kyllä varmaan kaikkea tätäkin, Perälä myöntää vaatimattomasti.
Mahdollisuus kädentaitojen harjoittelemiseen on hänen mielestään tullut vuosien mittaan aina vain tärkeämmäksi.
– Nykyään lapset ovat usein kärsimättömiä, heidän on vaikea keskittyä. Kaikki pitäisi saada valmiina ja heti. Lennokkien rakentaminen kehittää pitkäjänteisyyttä, keskittymiskykyä ja ryhmässä työskentelemisen taitoja.
Iloa ovat tuoneet varsinkin villit ja kurittomat pojat, joiden luottamuksen Jukka Perälä on onnistunut voittamaan.
– On hienoa voittaa tällaisen kaverin luottamus ja arvostus. Siinä syntyy molemminpuolinen kunnioitus.
Positiivisen palautteen antaminen on tärkeää.
Kiehtova taivas
Ilma on elementti, joka on kiehtonut Jukka Perälää koko elämän.
– Käyn läpi kaikki lentonäytökset mitä löytyy. Pikkupoikana katselin Jämin ilmailukeskuksessa, kuinka kaksitasoiset moottorikoneet hinasivat purjelentokoneita.
Jukka Perälä ei ole kaivannut lentolupakirjaa, radiolennokin ohjaamisessa on ollut haastetta kylliksi.
– Se on vaativaa puuhaa, joka ei ammattilentäjiltäkään suju ilman harjoittelua.
Lennokkia ei pidä sotkea kirjoituspöydällä koottaviin muovisiin leikkikaluihin, vaan lennokki on miehittämätön pienoisilma-alus. Harrastekäytössä olevien radio-ohjattavien lennokkien siipien kärkiväli on yleensä 1–2 metriä ja ne painavat noin 1–6 kilogrammaa.
Jukka Perälän paras lennokki on liittoutuneiden toisessa maailmansodassa käyttämä yksimoottorinen ja yksipaikkainen hävittäjä Supermarine Spitfire.
– Brittiläinen Supermarine Spitfire oli legendaarinen kone. Lennokkinakin se lentää hienosti. Siinä on sisään vedettävät laskutelineet, kärkiväli on 170 senttimetriä ja lentopaino noin neljä kiloa.
Kuva: Hanna Tuuri. Kuvassa Jukka Perälä näyttää Lauri Laurinaholle, kuinka lennokin siipi kootaan.
Ilmoita asiavirheestä