Jo 30 000 kirkosta eroajaa tänä vuonna

Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on ollut Eroakirkosta.fi-sivuston tilastojen mukaan  vilkasta tämän vuoden aikana. 30 000:n kirkosta eroajan raja rikkoutui viime sunnuntaina. Viime vuonna vastaavaan päivään mennessä oli eronnut kirkosta hieman alle 19 000 jäsentä, eli kasvu on yli 10 000 kirkosta eronnutta.

Eroakirkosta.fi:n mukaan eroamisen kasvu ei yksin selity heinäkuisella Räsäs-kohulla, jonka vaikutus on noin 7000 eronuitta. Kirkosta eroaminen on ollut vilkasta vuoden alusta asti. Vuoteen 2012 verrattuna kirkosta eroajia on ollut tänä vuonna tammi-kesäkuussa noin 10 prosenttia enemmän.

Mikäli eroaminen jatkuu samalla tasolla kuin nyt, tämän vuoden aikana kirkosta eroaa yli 50 000 jäsentä, mikä olisi kaikkein aikojen toiseksi korkein eroluku.

Katso tilastotietoja

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKasteella ei ole ikärajaa Helsingissä ja Vantaalla Kastepäivänä
Seuraava artikkeliSuomen Lähetysseuralta surunvalittelut Pakistaniin

Ei näytettäviä viestejä