Jumalhiukkanen todennäköisesti löytyi

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN on tänään tiedottanut koetuloksista, jotka osoittavat liki varmuudella tähän asti teoriosta tunnetun Higgsin hiukkasen olemassaolon. Hiukkasta on kutsuttu lempinimellä Jumalhiukkanen, koska se täydentää olennaisesti hiukkasfysiikan standardimallia. Malli kuvailee kolmen luonnon perusvoiman, eli heikon, vahvan ja sähkömagneettisen voiman vuorovaikutussuhteita.

Higgsin hiukkanen selittää mallissa, miksi joillakin hiukkasilla on massa ja joillakin ei. Tähän asti sitä ei kuitenkaan ole pystytty kokeissa havaitsemaan.

– Luulen, että saimme sen, lausui Cernin johtaja Rolf Heuer tiedotustilaisuuteen ahtautuneelle yleisölle. Tilaisuutta on voinut seurata suorana lähetyksenä muun muassa YLE Areenasta.

Higgsin hiukkasen löytyminen merkitsisi yhtä modernin ajan fysiikan suurimman haasteen saavuttamista. Hiukkasen löytyminen lisää tietoa maailmankaikkeuden syntyprosesseista ja rakenteesta, mutta kaikkiin kysymyksiin se ei kuitenkaan vielä vastaa.

On toistaiseksi epäselvää, voiko Higgsin hiukkasia olla olemassa yhden sijaan kaksi. Vaikka Higgsin hiukkanen olisikin saatu nyt havaituksi, fyysikoilla riittää vielä työsarkaa universumin tutkimisessa. Esimerkiksi gravitaatio- eli painovoima ei selity standardimallin kautta. Hiukkasen havaitsemisessa onkin tutkijoiden mukaan tärkeintä se, että hiukkasfysiikan tutkimuksen kokonaismalli on oikea ja tarjoaa pohjan teorian syventämiseen.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNorja sallii uskonnolliset ympärileikkaukset
Seuraava artikkeliAloite: Ortodokseille valtakunnallinen lehti

Ei näytettäviä viestejä