Jyty vaatii henkilöstön aseman turvaamista seurakuntien rakennemuutoksessa

Jyty_liitto205

Jyty katsoo, että seurakuntien uudeksi rakennemalliksi suositeltu rovastikuntamalli ei huomioi koko henkilöstöä parhaalla mahdollisella tavalla. Malli asettaisi lääninrovastin kohtuuttomaan asemaan, jossa hänen tulisi toimia samaan aikaan sekä hengellisenä johtajana että hallinnon johtajana.

– Henkilöstön asema on turvattava rakennemuutoksissa joustavasti ja riittävän siirtymäajan turvin niin, että ketään ei irtisanota. Lisäksi on järjestettävä mahdollisuus joustavaan eläkkeelle siirtymiseen niin, että väliinputoamisia ei tapahdu, sanoo Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.

Lisäksi Jyty vaatii, että muodostettavien rovastikuntien henkilöstöhallinto on suoraviivaistettava ja turhista päällekkäisyyksistä luovuttava.

– Rovastikuntamallissa henkilöstö- ja taloushallinto tulee pitää irrallaan hengellisestä johtamisesta, Pihlajamäki toteaa. 

STTK-lainen Jyty muodostaa yhdessä JHL:n kanssa Kirkon alan unionin, joka puolestaan on yksi kolmesta kirkon työntekijöitä edustavasta sopimusosapuolesta.

Jytyn jäsenistöön kuuluu kaikkien kirkon toiminta-alueiden työntekijöitä, suurimpina ammattiryhminä toimistotyöntekijät, lastenohjaajat, kiinteistötyöntekijät, suntiot sekä puutarha-alan työntekijät.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRukous leimasi Sanan Suvipäiviä
Seuraava artikkeli”Hänen aikanaan Lintulasta tuli hengellinen luostari”

Ei näytettäviä viestejä