Kaikkia suurimpia herätysliikkeiden kesäjuhlia suunnitellaan tänä vuonna samaan viikonloppuun – milloin juhlien kohtalosta päätetään?

Kaikki suuret herätysliikkeiden kesäjuhlat eli Herättäjäjuhlat, Evankeliumijuhla, Suviseurat ja Kansanlähetyspäivät ollaan tänä vuonna järjestämässä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.–4.7. Tämä on poikkeuksellista, sillä yleensä juhlat ovat jakaantuneet kahdelle keskikesän viikonlopulle. Tavallisimmin Suviseurat ja Evankeliumijuhla on järjestetty viikko juhannuksen jälkeen ja Herättäjäjuhlat ja Kansanlähetyspäivät viikkoa myöhemmin.

Körttien Herättäjäjuhlat on tarkoitus viettää Kauhavalla.

– Viime vuonna juhlien kohtalosta päätettiin huhtikuun lopulla ja arvioin, että tänä vuonna aikataulu on sama, sanoo Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen.

Herättäjä-Yhdistykselle viime kesän livejuhlien peruuntuminen aiheutti suuria taloudellisia menetyksiä.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) valtakunnallinen Evankeliumijuhla on määrä järjestää Turussa. Suunnitelmissa huomioidaan erityisesti striimaus ja turvallisuus.

– Juhlaan liittyvät olennaisimmat päätökset tulisi olla tehtyinä maaliskuussa, sanoo Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä.

Sleylle viimevuotinen verkkojuhla ei ollut taloudellisesti ongelma. 2000-luvulla Evankeliumijuhla on yleensä ollut taloudellisesti alijäämäinen. Viime kesän striimattu juhla saavutti taloudellisen tasapainon.

Vanhoillislestadiolaiset valmistelevat Suviseuroja Reisjärvelle. Lopullisten päätösten aikataulu kesäjuhlien suhteen ei ole vielä tiedossa.

Viime kesänä Suviseurat järjestettiin radion ja netin välityksellä, eikä julkaisumyynti toteutunut entiseen tapaan.

– Entistä useammat löysivät kuitenkin verkkokauppamme. Olemme myös iloinneet lahjoituksista, ja kokonaisuutena vuosi 2020 oli taloudellisesti hyvä, sanoo Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri Juha Kaarivaara.

Ryttylässä vietettävien Kansanlähetyspäivien kohtalosta päätetään jo helmikuun loppuun mennessä, kertoo lähetysjohtaja Daniel Nummela.

Tapahtuman budjetti jää yleensä hieman miinukselle, mutta päivät kokoavat ystäviä yhteen ja lisäävät näkyvyyttä, millä on vaikutuksia lahjoituksiin läpi vuoden.

Kansan Raamattuseura toteuttaa ensi kesän juhlat normaalia rajatummin. Sanan Suvipäivät striimataan Tampereen Aleksanterin kirkosta ja Heinäveden Kirkastusjuhlat Heinäveden kirkosta. Yleisöä otetaan, jos koronatilanne sallii. Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat on jo päätetty siirtää vuoteen 2022 ja niiden tilalla järjestetään keväällä virtuaalitapahtuma.

Lue lisää herätysliikkeisen koronavuoden kuulumisia 15.1. ilmestyvästä Kotimaasta.

Lue myös:

Näin kesäjuhlien ajankohdat määräytyvät – tango siirtää tänä vuonna Herättäjäjuhlia ja perjantain sijoittuminen Kansanlähetyspäiviä

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Mikä kuoro ja missä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliKymmeniä miljoonia kristittyjä edustava Kansallinen kirkkojen neuvosto vaatii Trumpin eroa Yhdysvalloissa

Ei näytettäviä viestejä