Oulun Karjasillan kirkossa odotetaan kaksosmessun alkua. Eteisessä kaksi samannäköistä poikaa, Veikko ja Lauri, räpläävät keskittyneesti kännyköitään. Esirukouksen aikana he ripustavat alttarin kastepuuhun nimilappuja. Keittiössä valmistellaan kirkkokahvipöytää, johon katetaan pullan sijaan tuplasuklaata.
Saan virsikirjan kirkkoväärteiltä, jotka ovat identtiset kaksoset. Porvoolainen Helinä Niskala ja oululainen Terttu Välikangas lukevat messussa myös päivän tekstit. Suntioitakin piti olla kaksi samannäköistä, mutta toinen on sairastunut. Kirkkosaliin vaeltaa muiden mukana eri-ikäisiä kaksosia ja kolmosia.
Ensimmäisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain yksi nimi on valkoisten vaatteiden sunnuntai, mikä viittaa pääsiäisenä kastettuihin. Karjasillan seurakunnan pastori Satu Kreivi-Palosaari iloitsi, että juuri tämä pyhä tuli kaksosmessun ajankohdaksi.
– Alkukirkon aikana on kastettu useita ihmisiä yhtaikaa. Samoin kaksoset ja kolmoset ovat jakaneet kastemaljan.
”Jumalan edessä emme ole Kreivin kaksoset vaan yksilöitä”
Satu Kreivi-Palosaari ja Sari Kreivi-Heikka saarnaavat yhdessä. He ovat identtiset kaksoset, kuinkas muutenkaan. Päivän evankeliumitekstissä opetuslapset viettävät aikaa lukittujen ovien takana.
– Kaksosuuden identiteetin takana voidaan olla sekä turvassa että loukussa. Se on turva lapsena ja nuorena, kun oma identiteetti ei ole vielä valmistunut. Loukuksi se muuttuu, kun tuntee itsensä jo omaksi itsekseen, mutta kokee olevansa yhä niputettu yhdeksi ilmiöksi toisen kanssa, sisarukset pohtivat.
Oman identiteetin löytäminen ja rakentaminen on ollut Sarin mielestä yhtaikaa mahtavaa ja haastavaa.
– Aivan kuin jättäisi itsestään osia toiseen, kun irtautuu ja alkaa hahmottaa vain ja ainoastaan oman itsensä. Toisaalta jotain on voinut ottaa toisesta mukaankin. Kaikista asioista ei erota, kumman ominaisuudesta on kysymys.
Satu on kokenut itsenäistymisprosessissa haavakipua.
– Yleensä ihmisen täytyy irtautua vanhemmistaan, mutta kaksosen täytyy itsenäistyä myös kaksospuolestaan. Kaksosuuden haava liittyy yksinäisyyteen sen jälkeen, kun on kasvanut irti. Kun sitten taas löytyy uusi tasavertainen yhteys kaksospuoliskoon, se on suurta ja hienoa. Toiselta saa paljon tukea.
”Minä olen sinut nimeltä kutsunut” on ollut Sadulle tärkeä Raamatun lause.
– Jeesukselle me olemme aina yksilöitä. Jumalan edessä emme ole Kreivin kaksoset vaan Satu ja Sari.
Kaksonen on työssään vaistonvaraisesti dialoginen
Identtisillä kaksosilla on niin yhteinen lapsuus ja nuoruus, että muistot saattavat sekoittua.
– Ei voi aina tietää, kummalle asiat oikein tapahtuivat. Monista lapsuudessa otetuista kuvista ei voi tietää, kumpi on kumpi, Sari Kreivi-Heikka toteaa.
Hän kokee, että kaksosuus on kehittänyt itsetuntoa ja antanut elämäniloa, tuonut mukanaan hulluttelua ja rohkeutta.
– Yhdessä olemme lapsuudesta lähtien aina olleet enemmän kuin osiemme summa.
Kaksoset yleensä tuntevat toisensa niin perin juurin, että syvällinen lohduttaminen ja tukeminen on mahdollista. Käänteispuolena on, että kun toisen kipukohdat tuntee hyvin, mahdollista on myös syvä loukkaaminen.
Ruumiillisuuden teologiasta puhutaan nykyään usein. Satu Kreivi-Palosaari näkee yhteisen kohdussa vietetyn ajan vaikuttavan tapaan, jolla hän tekee papin työtään.
– Ensimmäinen, jota olen fyysisesti koskettanut, ei ole äiti vaan sisko. Koen pappina tekeväni työtä vaistomaisen dialogisesti. Luulen että sen juuret ovat kaksosuudessa ja alusta alkaen olleessa ruumiillisessa yhteydessä toiseen ihmiseen.
”Kannoin toista lasta kohdussa menehtyneenä, jotta toinen saisi kasvaa”
Messuun on tullut kaksosia myös yksin. Pohjois-Suomen Monikkoperheet ry:n varapuheenjohtaja, kirjailija Taru Hallikaisen perheessä on kahdet identtiset kaksoset, joista esikoisen kaksospuolisko kuoli jo ennen syntymäänsä.
– Kannoin kohdussa useita viikkoja toista lasta menehtyneenä, jotta toinen sai kasvaa. Kuolema ja elämä olivat yhtaikaa läsnä, ja se muutti käsitykseni elämästä ja kuolemasta. Sain kuitenkin tilanteessa rauhan, jollaista en ole sen jälkeen koskaan kokenut.
Vertaistuesta ei ollut tietoa. Hallikainen perusti nettiin Yksinkaksonen-sivuston ja myöhemmin Käpy ry:n ja Suomen Monikkoperheet ry:n kanssa Facebookiin vertaistukiryhmän. Muutama vuosi sitten hän julkaisi kokemuksistaan kirjan Pikkuveljet eivät ole perhosia – kohdun mittainen elämä.
Vertaisverkostossa on tällä hetkellä puolensataa perhettä ja muutamia aikuisia yksinkaksosia.
– Vertaistukea tarvitaan eniten, kun tulee uusi tuen tarpeessa olija. Sitten ovat merkkipäivät, syntymä- ja kuolinpäivät.
Kaikki eivät mieti asiaa koskaan sen enempää. Jotkut taas alkavat selvittää sisaruksensa menehtymiseen liittyviä asioita esimerkiksi eläkkeelle jäädessään.
– Aiempina vuosina nämä ovat olleet vaiettuja asioita, eivätkä aikuistuneet yksinkaksoset aina tiedä, mitä on tapahtunut. Vastikään otti yhteyttä eräs 60-vuotias, joka ei ollut löytänyt sairaalan sairauskertomuksista mitään mainintaa menehtyneestä sisaruksestaan.
Hallikainen pitää tärkeänä, että sairaanhoitohenkilökunta ottaa menehtyneenkin lapsen huomioon.
– Jos asia kielletään tai sivuutetaan, voi olla, että menehtynyttä lasta aletaan romantisoida.
Kuvat: Raija Kurki. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.
1. Identtiset kaksoset Helinä Niskala (vas.) ja Terttu Välikangas hoitivat kirkkoväärtin tehtävät yhdessä.
2. Pastori Satu Kreivi-Palosaari ja kaksossisar Sari Kreivi-Heikka pitivät kaksosmessussa keskustelusaarnan.
Ilmoita asiavirheestä