Tapaan Kalevi Kiviniemen Ateneumin kahvilassa Helsingissä. Tarkoituksena on puhua urkutaiteilijan uusimmista levyistä, mutta tervehtiessä paljastuu, että tännehän hänen alun perin piti tulla opiskelemaan – Kuvataideakatemiaan.
– Olin aivan tosissani vielä lukiossa. Pianonsoitto oli jäänyt jo ajat sitten. Soitin enää viulua.
Kiviniemi kehuu taiteellisesti avaramielistä kuvaamataidonopettajaansa Jukka Lappalaista, jonka kanssa kuljettiin Jalasjärven kylänraittia ja piirrettiin sitä eri vinkkeleistä, vaikkapa kubistisesti.
– Siitä on aivan varmasti ollut hyötyä. Haluan värittää myös uruilla.
Taiteilijan tien käänsi kaksi oikeaan herkkyyskohtaan osunutta elämäntapahtumaa.
– Opettajan aamuhartaudessa levyltä soittama Widorin
Toccata osui minuun aivan täysillä.
Sitä ennen tapahtunutta Kiviniemi nimittää suorastaan gravitaatiovoimaksi: Jorma Hynninen oli konsertoimassa Pohjanmaalla. Kun hän kuuli kuvataideaikeista, mestarilaulaja onnistui sekä musiikillisella säteilyllään että puheillaan kääntämään nuorukaisen mielen Sibelius-Akatemian suuntaan.
– Sinne pääsin itse asiassa laulamalla, Kiviniemi toteaa.
Jalkapalloharrastuksesta hyötyä urkujen äärellä
Plakkarissa oli myös yksi pitkälle viety harrastus, josta Kiviniemi uskoo olevan yhä hyötyä.
– Pelasin jalkapalloa, useimmiten maalivahtina.
Kiviniemi muistelee Helsinki Cupin otteluita, joissa Jalasjärven Jalas voitti mestaruussarjatason joukkueen OTP:n ja pelasi HIFK:n kanssa tasan. Suomen Cupin otteluissakin oltiin lähellä voittoa.
– Silloin kaaduin niin pahasti, että menetin tajuntani hetkeksi. Siitä jäi myös elinikäinen vamma niskanseutuun. Kannan jalkapalloa aina mukanani, hän naurahtaa.
Suurempia mukana kannettavia asioita ovat kuitenkin liikkuvuus ja balanssi, läsnäolo ja hyökkäyskyky, koordinaatio ja ajoitus.
– Minulla on varmasti suunnilleen yhtä hyvät nilkat ja jalat kuin silloin nuorena, 58-vuotias Kiviniemi arvioi.
Urkurin liikkuvuus onkin omaa luokkaansa: yleensä jokainen raaja tekee jotain omaa juttuaan ja samaan aikaan päässä raksuttaa niin, että sen melkein kuulee.
Kerran tosin mestari on meinannut palata urkujen äärestä tyhjin käsin kotiin.
– Wurlitzerin teatteriurut Illinoisissa, Amerikassa, olivat niin uskomaton instrumentti, että kaikki mitä olin valmistellut etukäteen, meni uusiksi.
Kun painoi kosketinta kevyesti, soi huiluäänikerta, jos raskaammin, trumpetti. Kun käänsi tuolia, sai kulloisestakin istuma-asennosta eri musiikkiefektin. Uruista löytyi kaikki mahdollinen paloauton pillistä kirkonkelloihin. Myös nuottiteline oli niin korkealla, ettei siitä oikeasti voinut katsoa mitään. Mutta äänite siitäkin lopulta tuli, yksi levy mittavaan Organ Era -sarjaan.
Kirkko on instrumentti
Organ Era on Kiviniemen henkilökohtainen lahja kaiken maailman kuulijoille. Tänä vuonna ilmestyy 19. levy sarjassa, jossa esitellään jännittäviä soittimia filippiiniläisistä bambu-uruista maailman vanhimpaan yhä käytössä olevaan soittimeen vuodelta 1390.
– Mitä kansojen kokonaisluonteesta kertovia aikakoneita urut ja niille sävelletty musiikki ovatkaan! Jo kun astut sisälle kirkkoon, se itsessään on instrumentti. On hyvä katsella ympärilleen, ja antaa sen sekä urkujen kertoa miten ne haluaisivat tulla soitetuiksi. Aina saa oivalluksia, että tätä Bach tarkoitti, tai Sibelius.
Klassiselle musiikille on Kivinimen mukaan ajassamme tarve, vaikka sen tilaa koko ajan pienennetään monin eri tavoin.
– Toivoisin mahdollisimman monen pääsevän kuulemaan suuria taiteilijoita, voidakseen edes altistua sille hyvälle, mitä musiikilla on annettavanaan. Se pystyy kuvaamaan suuria mysteereitä. Sen myötä ihminen herää eloon ja pystyy luomaan uutta.
Koulujen taideopetus pitäisi Kiviniemen mukaan nostaa takaisin sille kuuluvaan arvoonsa, jotta viivan alle ei kertyisi aina vain lisääntyvää tyhmyyttä. Taiteilija uskoo musiikin lisäävän luovuttaa ja sitä kautta esimerkiksi ongelmanratkaisukykyä.
– Olemme väärällä tiellä, kun taiteesta leikataan. Sillä olisi niin paljon annettavaa niin poliitikoille kuin insinööreillekin. Luuletko että Einstein soitti alttoviuluaan vain huvikseen? Musiikki auttaa aivojen kehittymistä.
Kalevi Kiviniemi kertoo iän myötä puhuvansa yhä enemmän ja enemmän musiikin merkityksestä.
– Jos ihmisellä on sisäinen tarve vähän rauhoittua tekemisessään, niin klassisessa musiikissa on se lääkekaappi, mitä ihminen tarvitsee. Se pitää ihmisen elossa.
20 vuoden projekti pian valmis
Kiviniemi itse on kantanut taiteen alttarille kaiken mahdollisen, konsertoimalla, kouluttamalla, puhumalla ja äänittämällä. Hän on esiintynyt niin suurten kuin suojattiensa kanssa, sekä tehnyt yhteistyötä yli rajojen.
Yli rajojen onkin oikeastaan hyvä sanapari kuvaamaan Kiviniemeä.
Katselemme pöydälle kasattua käsittämättömän monipuolista Organ Era -sarjaa eri näkökulmineen. Lähes 20-vuotinen projekti on pian valmis.
– Urut on yhtä aikaa orgastinen ja pyhä soitin, sen matalat taajuudet hoitavat sielua ja mieltä, se saa isotkin miehet itkemään!
Yksi äänite ilmestyy vielä kasan päälle, käyntikortti kaikesta tähän asti tehdystä ja eletystä.
– Katso, tämän levyn kannessa on lohikäärme. Se kuvaa sitä, että olen valmis taistelemaan taiteen keinoin ja taiteen puolesta kaikin mahdollisin tavoin. Jatkuvasti.
Kuva: Heikki Tuuli
Lue myös:
Kotimaa Pro: Kalevi Kiviniemen lähes 20-vuotinen projekti on valmis: Organ Era kierrättää maailman ympäri
Ilmoita asiavirheestä