Kansallisteatterin HOMO! haastaa kirkon fundamentalistit

Homo420

Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 21.9. ensi-iltansa saava Pirkko Saision näytelmässä HOMO! on roolihenkilöitä nimeltä apostoli Paavali, isä Nitro ja Mikkelin piispa. Viime syksyn Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta ja sen synnyttämä keskustelu ovat vaikuttaneet näytelmään.

– Olin toki jo aloittanut tekstin kirjoittamisen, mutta viime syksyn tapahtumat vaikuttivat lopputulokseen, sanoo Pirkko Saisio Kotimaa24:lle.

Saisio sanoo, että ei halua näytelmällään luoda homot vastaan kirkko asetelmaa vaan hieman tarkemman vastakkainasettelun: kirkon fundamentalistit vastaan homot.

– Kirkossa keskustelua suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on käyty fundamentalistien ehdoilla ja heidän argumenteillaan. Sinänsä nostan heille hattua, sillä he tuovat reilusti esiin omat perustelunsa ja ideologiansa. Samaa ei voi sanoa penseästä kansanosasta ja päättäjistä, jotka silti ovat paljolti samoilla linjoilla kuin kristilliset fundamentalisti, mutta eivät tule perusteluineen kunnolla esiin, sanoo Saisio.

Saision mielestä kirkkoa voi syyttää laiskuudesta antaa fundamentalistien edustaa itseään, vaikka kirkossa on paljon ihmisiä ja päättäjiäkin, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan.

Näytelmän nimi HOMO! sisältää kaksoismerkityksen. Se viittaa paisti homoihin myös Raamatun lauseeseen Ecce homo, katso ihmistä.

– Ilman kaksoismerkitystä näytelmän nimi tuskin olisi se mikä se on.

Luuranko kaapissa

Musiikkinäytelmän päähenkilö on kansanedustaja Hellevi Teräs, joka muistuttaa toiminnaltaan erästä Päivi Räsästä. Näyttämöllä käsitellään myös ortodoksien ja islamin suhtautumista homoseksuaalisuteen ikään kuin ilmiötä ei olisi olemassakaan.

– Käsittääkseni Euroopassa islamin suhde homoseksuaalisuuteen alkaa olla iso kysymys. Meillä on lyöty Raamatulla päähän, seuraavaksi lyödään myös Koraanilla.

Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama sekä Jussi Tuurnan Säveltämä HOMO! on määritelmänsä mukaan ”häikäilemätön ooppera ja kuumaverinen kantaatti ajasta, jolloin kirkko repesi, Suomi jakaantui kahtia ja homot lakkasivat olemasta kilttejä”.

Eräs näytelmän henkilö toteaa: ”Koska homot eivät mahdu mihinkään ideologiaan, heidän on olatva itse ideologia”.

HOMO!-musiikkinäytelmän tekevät ajankohtaiseksi myös uutiset Nokia Missiosta ja Markku Koivistosta.

– Kun tulisieluisesti saarnataan homoseksuaalisuutta vastaan, niin luuranko tulee kaapista, pelko ja kiinnostus alkavat heijastua saarnaajaan ja käydä toteen, Saisio sanoo.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTapio Luoma ja Kalervo Salo ehdolla Espoon piispaksi
Seuraava artikkeliPainettu lehti pärjää vielä digilehdelle

Ei näytettäviä viestejä