Jos tekisin Raamatun henkilöön pohjautuvan näytelmän nyt, tekisin sen Mariasta, Jeesuksen äidistä. Olen kiinnostunut äidin näkökulmasta, äidin katseesta lapseen. Se, miten Maria katsoi poikansa kärsimystä, heijastuu yleisellä tasolla äitien huoleen lapsista.
Katolisessa kirkossa Maria on palvottu henkilö, ja jotenkin koen, että hänen oma kärsimyksensä on unohdettu. Tai sitten Marian kärsimykseen suhtaudutaan niin kuin äitien kärsimykseen muutenkin: ”Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. Kärsimystä ei problematisoida, ja sen haluaisin tehdä.
Huoli jälkikasvusta jatkuu yhä
Äärimmäisen kiinnostavaa Marian tarinassa on se, että hänen poikansa on hengellinen johtaja. Millaisia ristiriitoja siihen liittyykään! Hyväksyykö äiti sen, kuka hänen poikansa on tai kuka hän haluaa olla? Jos tarina kerrotaan siististä näkökulmasta, äiti kyllä hyväksyy ja ymmärtää pojan aikeiden arvon, mutta onko näin todella?
Tarina Mariasta koskettaa, koska huoli jälkikasvusta ei ole kadonnut maailmasta mihinkään. Suomessakin kaikilla kymmenillä tuhansilla syrjäytyneillä nuorilla on jokaisella äiti, joka on imettänyt heitä ja kasvattanut heidät, tehnyt ison työn, jotta he pärjäisivät elämässä. Jokaisella äidillä on katse, jonka he suuntaavat lapseensa. Tämän päivän Maria voisi olla äiti, jonka pojalla on erityislahjakkuus, mutta kaikki ei menekään hyvin – poika sekaantuu huumeisiin tai tekee itsemurhan. Se tarina on monen äidin todellisuutta.
Kirkon maailman miehisyys ärsyttää
Maria nousee kiinnostavana esiin Raamatun testosteronisesta maailmasta. Minua ärsyttää sen maailman miehisyys, joka liittyy kirkkoon ja sen oppiin.
Teatteri heijastaa yhteiskuntaa, ja siksi teatterinkin sopii kysyä juuri nyt: mihin kirkko menee? Uusien sukupolvien ihmiset eivät enää harrasta iltarukouksiakaan, he käsittelevät jumaluutta eri tavalla kuin sodan käyneet.
Teatteri tarjoaa ihmisille samankaltaista hiljentymisen kokemusta kuin kirkko. Olen käyttänyt uskonnollisia viitteitä näytelmissäni, esimerkiksi tällä hetkellä Kansallisteatterissa pyörivässä Frankensteinissa ja Tuntemattomassa sotilaassa vuonna 2007.
Ihminen on henkinen olento. Luterilainen kirkko tekee Suomessa hyvää työtä, kun se suostuu keskusteluun ja altistuu kyseenalaistamiselle. Pisteitä siis haukutulle luterilaiselle kirkolle siitä, että se tekee jotain, on valmis keskusteluun, haluaa rakentaa jotain uutta.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä