Viime syksynä tamperelainen kanttori Sanna Ketola vaihtoi vuodeksi työseurakuntaa kaupungin läntisestä Harjusta itäiseen Messukylään. Pitkän linjan puurtaja halusi pöllyttää omia rutiinejaan ja oppia uusia asioita.
Energisen muusikon raikkaat ajatukset laajentavat suomalaista hillittyä seurakuntaelämää ja aktivoivat passiivisia kirkossakävijöitä. Tulevan helatorstain lattarimessussa Ketola siirtyy omalle epämukavuusalueelleen, mutta aikoo selvitä myönteisellä asenteella. Evankeliumi on hänelle ennen kaikkea ilosanoma.
Jokaiseen jumalanpalvelukseen tarvitaan myös tuttuja virsiä
Sanna Ketola kokee perusvirsien olevan aina ajankohtaisia. Myös lisävihkossa on hienoja uusia virsiä, vaikka aivan kaikki niistä eivät sovi yhteisesti laulettaviksi.
– Virsikasvatus on tärkeää! Kouluvierailuilla laulatan muun muassa Tule kanssani Herra Jeesus, Ystävä sä lapsien ja Maa on niin kaunis. Monen nykynuoren lapsuudessa on laulettu Jumalan kämmenellä, mutta muut rippikoululaisille tutut virret voidaan laskea yhden käden sormilla, Ketola kertoo.
Jumalanpalveluksissa pitäisi olla Ketolan mukaan aina ainakin muutama vakiporukalle tuttu virsi.
– Ihan heti ei kannattaisi tyrmätä myöskään häihin, kastejuhliin ja hautajaisiin liittyviä ihmisten omia lauluehdotuksia, koska myös iskelmissä sanoitus ja sävel voivat tuoda lähelle Jumalan ja taivaan.
Erityisesti dementikoille tekee Ketolan mukaan hyvää laulaa lapsuuden lauluja. On kuitenkin huomioitava, että joillekin vanhainkodeissa asuville Beatles-sukupolven ihmisille virret saattavat olla outoja.
– Niiden lisäksi me kanttorit voisimme tarjota senioreille muutakin vanhempaa musiikkia, Ketola huomioi.
Tangokirkko ja iskelmämessu houkuttelivat mukaan uusia ihmisiä
Rutiineja rikkova kanttori on ollut mukana jumalanpalveluksissa, joissa virsiä on korvattu sanoituksiltaan sopivilla muilla lauluilla.
Tampereen ensimmäinen tangokirkko toteutettiin Tesoman kirkon kello 10 sunnuntaimessussa ja Tapahtumien yönä yhteislaulutilaisuutena Keskustorin Vanhassa kirkossa, ja iskelmämessu pidettiin ulkona Pyynikin kesäteatterissa.
– Nämä tapahtumat vetivät tuvat täyteen väkeä, myös sitä porukkaa, joka ei muulloin avaa kirkon ovea, Sanna Ketola sanoo.
Tampereen Messukylän seurakunnan uusi matalan kynnyksen työmuoto Nojatuolikirkko järjestettiin viime syksyn aikana kolme kertaa.
– Kun teemana oli ikävä, Heikki Hela puhui aiheesta ja lauloimme lisävihkon virsien lisäksi myös iskelmiä. Anna mulle tähtitaivas ja Ihmisen ikävä toisen luo eivät suoraan puhu kaipuusta Jumalaa kohtaan, vaan pyhän tai hengellisyyden kokeminen on kuulijan omissa korvissa ja ajatuksissa, Ketola pohtii.
Tulevan helatorstain lattarimessussa Sanna Ketola siirtyy omalle epämukavuusalueelleen, mutta aikoo selvitä myönteisellä asenteella:
– Minusta on mielenkiintoista oppia jotain uutta ja erilaista.
”Laulaminen on yhteyttä luovaa terapiaa!”
Väkeä pullistelleet erikoismessut herättivät Tampereella somekeskustelua ja median mielenkiinnon, mutta Sanna Ketolan mielestä joka sunnuntai ei tarvitse järjestää ekstraa. Silti kirkonväen on välillä hyvä lähteä muualle omista tiloista ja pikkupiireistä.
– Mennään sinne, missä porukkaa on jo valmiina! Esimerkiksi järven jäälle auratun luistinradan avajaisiin tuli 3 000 ihmistä. Olisiko seurakunnan työntekijöitä voinut mennä mukaan osallistumaan heidän iloonsa, Ketola kyselee.
Suomalaiset ovat Ketolan mukaan yhteislaulukansaa ja kirkko voi tulla lähelle ihmistä yllättävissäkin paikoissa.
– Kanttoreiden pitäisi mennä laulattamaan ihan mitä tahansa erilaisiin paikkoihin. Laulaminen on yhteyttä luovaa terapiaa! Olin jo toista kertaa jäähallissa laulattamassa Kauneimpia joululauluja ennen peliä ja erätauoilla. Niitä on laulatettu myös baareissa ja vankiloissa.
Sakastissa puhutaan joskus hauskojakin juttuja, mutta monesti ilo häviää oven auetessa alttarille ja messun toimittajat pönöttävät kaavut päällä jäykästi liikkuen.
– Evankeliumi on ilosanoma, joten miksi synkistelemme, kysyy kanttori Ketola.
– Musiikilla on suuri merkitys tunnelman luomisessa, myös messussa. Urkujen ja laulun lisäksi käytän musiikkia erilaisin tavoin ja soittimin. Olen saanut hyvää palautetta varsinkin huilun ja urkujen jalkion yhteissoitosta.
Kanttorit tarvitsevat myös psykologisia valmiuksia
Omasta opiskelustaan Sanna Ketola kertoo, että 20 vuotta sitten ei annettu pedagogista koulutusta. Opinnoista ei saanut eväitä lapsikuoron vetämiseen tai esimeriksi näkövammaisten, ylivilkkaiden tai muuten erityisten kuorolaisten kohtaamiseen.
– Tein kuoronjohdosta isot tutkinnot, mutta sosiaalisia taitoja opin vasta työssä. Toivottavasti nykyinen koulutus antaa valmistuville kanttoreille enemmän valmiuksia surevien omaisten kohtaamiseen, sielunhoitoon, psykologiaan ja käytännön asioihin. Toisaalta monet asiat oppii vain käytännön työssä. Nykyään työssä on hallittava myös Kipat ja Timmit sekä taloussuunnitelmat ja toimintakertomukset, Ketola sanoo.
Urkuja tai pianoa ei ole joka paikassa, joten Ketola toivoo kanttoreiden koulutukseen edes pientä kurssia säestyssoittimista kuten vaikkapa kitarasta tai ukulelesta.
– Työharjoittelut voisivat olla pitempiä jaksoja. Sesonkiaikoina opiskelija näkisi, mitä kaikkea työhön voi kuulua. Eri asia on, haluavatko viranhaltijat ottaa harjoittelijan kiireisimpään aikaan.
”Kenen tarpeisiin vastaamme?”
Messukylän seurakunnan kanttori Hanna Katajan kanssa vuodeksi työpaikkaa vaihtaneelle Ketolalle uusien kasvojen näkeminen ja työikäisten kuoron vetäminen lapsikuoron jälkeen on ollut piristävää vaihtelua.
Kaupungin vastakkaisilla laidoilla on erilaiset systeemit joissakin työmuodoissa. Kanttori voi Harjun pienissä lähikirkoissa vaihdella helposti paikkaa kesken messun tilanteen ja soittimien mukaan, mutta Messukylän isossa pääkirkossa olisi hankalaa juosta urkuparvelta alakertaan soittamaan pianoa.
Perinteet velvoittavat, mutta onko seurakunnilla lähitulevaisuudessa varaa ylläpitää upeita urkujaan?
– Tuo onkin aikamoinen kysymys! Urut tehdään käsityönä ja päälle tulevat vielä ylläpitokustannukset. Vaakakupissa on silloin valittavana työntekijöiden irtisanominen tai urkujen säilyttäminen. Kumpi on tärkeämpää?
– Ihmisiä kävi jumalanpalveluksissa paljon enemmän niihin aikoihin, kun mahtisoittimia alkoi tulla kirkkoihin. Toisaalta urut on ainutlaatuinen soitin, jota ei kuule paljon muualla kuin kirkossa. Ehkä tälle soittimelle pitäisi saada jonkinlaista profiilinnostatusta ja soittaa tällä soitinten kuninkaalla kaikenlaista musiikkia, Ketola miettii.
Liturginen perinne on Sanna Ketolalle tärkeää, mutta kolikolla on toinenkin puoli: Ketkä tulevaisuudessa tulevat jumalanpalveluksiin, ellei mistään vanhasta voida luopua ja tilalle keksitä jotakin uutta?
– Kenen tarpeisiin vastaamme? Odotamme joka pyhä messuun kävijöitä, joiden elämään kirkko ei vaikuta mitenkään. Kannattaa kuunnella ihmisiä ja järjestää myös matalan kynnyksen tilaisuuksia, Ketola sanoo.
Kuva: Merja Salonen
Lue myös:
Pitkää päivää tekevä maajussi Riku Tella jättää välillä navettatyöt Herralle ja lähtee kanttoriksi
Eläkkeelle jäänyt kanttori Pia Leikas: ”Hauskimmat hetket olen kokenut lapsityöntekijöiden kanssa”
Kanttori Eliisa Pokki palveli samaa seurakuntaa yli 40 vuotta – ”Sanoma Kristuksesta on pääasia”
Palkittu savolaiskanttori vaihtoi insinööriopinnot kirkkomusiikkiin
Tapio Tiitu: ”Ihminen on pieni, luonto suuri ja Jumala mysteeri”
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä