Enkelit olivat marjassa maan päällä. Yksi niistä löysi suuren punaisen marjan.
– Katsokaa, mahtava puolukka!
Enkelit maistoivat porukalla isokokoisia marjoja – ja irvistivät hämmentyneinä.
– Eihän tämä ole puolukka!
Silloin suon laidalla kurki ja riekko katsoivat irvisteleviä enkeleitä ja hymyilivät Jumalalle.
– Taivaan asujat eivät tunne Pohjolan marjoista jalointa.
– Totta haastatte. Taivaissa meillä on kaikenlaista, mutta taitaa olla niin, että karpaloita meillä ei todellakaan ole, Jumala sanoi äänessään suurta lämpöä.
Karpalosta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä isokarpaloa (Vaccinium oxycoccos). Suomessa kasvaa myös pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum), joka menestyy paremmin pohjoisessa Suomessa.
Isokarpalo viihtyy vetisillä soilla, pikkukarpalo hieman kuivemmilla soilla.
Karpalo kuuluu varpumaisiin puolukkakasveihin. Sen marjoja voi poimia syksyllä ensipakkasten jälkeen aina niin pitkään kuin marjat ovat näkyvissä. Viimein lumi peittää ne alleen. Luonto pakastaa marjat, mutta keväällä ne tulevat taas lumen alta esiin, sulavat ja ovat maultaan vähemmän happamia.
Perinteisesti syyskarpaloista on tehty hyytelöä ja marmeladia, kevätkarpaloista mehua ja simaa. Ihminen käyttää karpaloa moniin ruokiin, kuten marjakeittoihin, kiisseleihin, puuroihin, leivoinnaisiin sekä juomiin, teeksi, likööreihin, mehuihin. Karpalossa on myös paljon hyödyllisiä aineita, muun muassa C-vitamiinia. Rohdoskasvinakin sitä on käytetty.
Karpalot voivat olla muodoltaan pyöreitä tai puikulamaisia.
Suolla käveleminen on aina hieno kokemus. Suo tuoksuu villiä ja alkukantaista huumaa. Jos vielä näkee karpalon, on kuin astuisi vaivihkaa luomakunnan alkuhetkiin.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä