Hengelliseen väkivaltaan perehtyneen Aila Ruohon kirja Vartiotornin varjossa (Atena 2015) ilmestyy tällä viikolla. Ruohon mukaan Jehovan todistajista erotettuja ja eronneita kartetaan laajasti.
Tuore kirjasi käsittelee Jehovan todistajista eronneiden ja erotettujen kokemuksia. Miksi halusit kirjoittaa Jehovan todistajista, Aila Ruoho?
– Kaksi siskoani on kääntynyt Jehovan todistajaksi. Kävin 2000-luvun alussa paljon keskusteluja verkossa Jehovan todistajien kanssa ja löysin omaelämäkerrallisia kertomuksia siitä, kuinka vaikeaa liikkeestä on lähteä pois. Se oli minulle yllätys, sillä siskoni vaikuttivat onnellisilta. En ollut ajatellut, että liike voi olla yksilölle niin ahdistava. Tämä on yksi syistä, miksi lähdin opiskelemaan teologiaa vuonna 2004.
Haastattelit kirjaasi varten 64 ihmistä, joista valtaosa on entisiä Jehovan todistajia. Minkälainen kuva sinulle syntyi liikkeestä?
– Jehovan todistajat näyttävät ulospäin onnellisilta, mutta se johtuu osin siitä, ettei negatiivisia tunteita saa näyttää. Yhteisöstä ei saa sanoa mitään negatiivista. Ei saa sanoa, että minusta on tylsää käydä kokouksissa enkä tykkää kenttätyöstä. Moni varmasti nauttii yhteisöllisyydestä ja viihtyy konventeissa ja kenttätyössä. Ulospäin suuntautuneet ihmiset voivat olla innoissaan kun saavat julistaa sitä, minkä kokevat totuudeksi. Epäilijöille jatkuva osallistuminen ja suorittaminen voi kuitenkin käydä todella raskaaksi. Jotkut irtautumista pohtivat eivät uskalla lähteä liikkeestä, koska heillä on niin paljon menetettävää.
Kuinka laajaa karttaminen on?
– Julkisuudessa Jehovan todistajat ovat järjestelmällisesti kiistäneet karttamisen. Ha sanovat, että eronneiden kanssa saa pitää yhteyttä ja vain hengellisistä asioista ei keskustella. Eihän se pidä paikkaansa! Pahimmassa tapauksessa karttaminen on totaalista. Näin voi olla erityisesti ystävien ja kaukaisempien sukulaisten kohdalla. Kaikki eivät kuitenkaan noudata sääntöjä. Jotkut perheet saattavat pitää salaa yhteyttä. Toinen vanhemmista saattaa soittaa lapselle toisen vanhemman tietämättä. On sellaisiakin, jotka ovat menettäneet koko perheensä.
Miltä karttaminen tuntuu?
– Siihen liittyy hylätyksi tulemisen kokemuksia, surua, ikävää, ahdistusta ja huolta niistä, jotka jäivät ja joiden tietää voivan huonosti. Se on kuin monen läheisen kuolema yhtä aikaa, paitsi että läheiset ovat edelleen hengissä, mikä tekee siitä vielä pahempaa. Se on vähän kuin avioero, jos tulee jätetyksi ja puoliso lähtee toisen matkaan.
– Yhteisössä olevat surevat ja kaipaavat myös, mutta heillä on yhteisön tuki. Ne jotka lähtevät pois, lähtevät yleensä yksin. Poislähtijöitä myös syyllistetään lähtemisestä. Sanotaan, etteivät he ansaitse lohdutusta ja välien rikkoontuminen on heidän oma vikansa. Ikään kuin hylkäämiskokemus olisi itse aiheutettua. Eihän ihminen siksi lähde pois uskonnollisesta yhteisöstä, että haluaisi menettää perheensä ja ystävänsä. Ne jotka ovat itse lähteneet pois, ovat hyvin rohkeita ja vahvoja ihmisiä.
Kirjaan ei ole haastateltu Jehovan todistajia. Miksi ei?
– Pyysin kirjaa varten haastattelua Jehovan todistajien tiedottajalta Veikko Leinoselta, mutta hän ei suostunut haastateltavaksi. Olen käyttänyt kirjallisuuslähteitä.
Kuva: Matti Karppinen
Lue myös:
Näin tunnistat vaarallisen seurakunnan
Ilmoita asiavirheestä