Pekka Huokuna on yksi heistä.
Kasvosokeus on ominaisuus, josta tiedetään vielä kovin vähän. Kirkkoneuvos Pekka Huokunakin arveli aluksi vain olevansa huonomuistinen, koska ei tunnistanut ihmisiä heidän kasvojensa perusteella. Huokunalle hänen oma tilanteensa selvisi hänen törmättyään aiheeseen eräässä artikkelissa. Lääkärin diagnoosia hän ei ole kuitenkaan asialle hakenut.
– Nuorempana en edes kiinnittänyt huomiota asiaan. Kun sain tietoa aiheesta, ymmärsin, etteivät kasvot tallennu muistiini. Karttoja esimerkiksi muistan hyvin, pystyn käsittelemään senkaltaista tietoa, mutta ihmisen kasvoista muistiini ei jää jälkeä, Huokuna kertoo Kotimaa24:lle.
Huokuna tunnistaa tutut ihmiset kuten perheenjäsenensä, joten hänen kasvosokeutensa ei ole vaikeinta tyyppiä.
– Jos tapaan jonkun ihmisen useammin, alan hahmottaa hänen kasvonsa, mutta vain pari kertaa näkemäni henkilön kasvoja en kykene muistamaan. Ei auta muistella ja miettiä, kun ei ole mitä palauttaa mieleen. Nimet tietysti muistan.
Työtilanteet ovat kasvosokealle haastavimpia, etenkin jos hän on tekemisissä suuren ja vaihtelevan ihmismäärän kanssa.
– En voisi koskaan olla esimerkiksi ravintolassa töissä, koska kaksi minuuttia sen jälkeen, kun asiakas olisi tilannut, en enää kasvoista häntä tunnistaisi ja osaisi toimittaa tilausta oikealle henkilölle, Huokuna pohtii.
Seurakuntapappina työskennellessä Huokunan arki olikin varsin haastavaa, olihan hänellä satoja lievästi tutun näköisiä seurakuntalaisia.
– Kaikkia tervehdin, mutta jouduin kovasti tekemään salapolisiityötä selvittääkseni, kenen kanssa olen kulloinkin tekemisissä.
Nykyisessä työssään Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajana Huokuna tuntee monissa kokouksissa osanottajat jo entuudestaan. Useimmiten kokouspapereista selviää, ketä on paikalla ja voi koettaa päätellä, kuka kukin on.
– Parasta on, että joku minut tunteva tulee ja tervehtii itse reippaasti ja kertoo, kuka on ja missä on tavattu, eikä jää odottamaan minun tervehdystäni.
Lääketiede ei toistaiseksi tunne parannuskeinoa kasvosokeuteen ja muutenkin siitä tiedetään sangen vähän. Se on ominaisuus, jonka kanssa on elettävä.
– Tämä on varsin pieni harmi elämän isompien harmien rinnalla. En jaksa pitää tätä minään sairautena, vaan ajattelen, että vaikka tämä on kiusallinen ominaisuus joskus, tämän kanssa pärjää. Tärkeintä on, että olen sovussa itseni kanssa, Huokuna toteaa.
Huokunan kasvosokeudesta kertoi ensimmäisenä Sana-lehti (8.3.).
Ilmoita asiavirheestä