Hengellinen elämä

Ortodoksien ristisaatolla sana tulee lihaksi – hiihtäen, kävellen ja rajavyöhykkeellä veneillen

Törmäys ristisaattoihin oli konkreettinen. Tukholmassa valokuvaamista opiskellut Hanna Hentinen kierteli kesällä 1989 Pohjois-Karjalaa opiskelukavereidensa kanssa. Matkanteko tyssäsi, kun opiskelijaseurue näki tiellä liikkuvan iloisen kulkueen. Kaikki...

Essee Johannes-passion äärellä: Kun hulluus näytetään alastomana, putoavat valheilta naamiot

”Luulimme varautuneemme kaikkeen. Mutta emme olleet varautuneet 10 000 kynttilään.” Näin muisteli jälkikäteen DDR:n turvallisuuspalvelun työntekijä ratkaisevia hetkiä. Hänet oli määrätty kukistamaan Leipzigissa loppuvuodesta 1989...

Kirja-arvio ja haastattelu: Veisuun vuoksi on uskallettava uudistaa

Puheenjohtajan tehtävät Herättäjä-Yhdistyksessä juuri jättäneeltä Jukka Hautalalta ilmestyi keväällä mielenkiintoinen teos Siionin virsien kolmannesta kokonaisuudistuksesta. Uudistettu laitos otettiin käyttöön tänä kesänä Nilsiän herättäjäjuhlilla. Kirjan alussa...

Kirja-arvio: Kristillinen jooga tulee – oletko valmis?

Kirkon piirissä on pitkään vaikuttanut rokotus, joka tekee ihmiset epäluuloisiksi sanalle jooga. Rokotus lienee peräisin vuodelta 1979, jolloin Rabindranath R. Maharajin kirja Gurun kuolema...

Hengellinen ohjaus vahvistaa tunnesuhdetta Jumalaan

Hengellisen ohjauksen tavoitteena on, että ihmisen Jumala-suhteessa tapahtuisi syvenemistä, määrittelee Helsingin hiippakunnan hiippakuntasihteeri, pastori Jaana Räntilä. – Ihminen voi oppia kuuntelemaan paremmin Jumalan läsnäoloa ja...

Viisi rukousasentoa – Kokeile näitä

Rukoukseen kuuluu usein ulkoisia, fyysisiä eleitä, ei pelkästään sisäistä puhetta. Tässä viisi esimerkkiä. 1. Kädet kohotettuina ”Kohottakaa kätenne pyhää paikka kohti ja kiittäkää Herraa.” (Ps. 134:2)....

Seitsemän tapaa etsiä hengellinen koti

Amerikkalaiset puhuvat ”church shoppingista”, oman kirkon valitsemisesta ja vertailemisesta. Kuinka prosessi hoituu Suomen Siionissa? Kotimaa24 antaa konsulttiapua. 1. Se on lähellä Miksi lähteä merta edemmäs kalaan....

Hengellinen kuva vie sanojen tuolle puolen

Hämärään huoneeseen tulee valo ikkunasta. Se valaisee pienen alttarin, jolla palaa kynttilä. Huone on täynnä rauhaa. Tässä yksi esimerkki tunnelmallisesta kuvasta, joka on ilmestynyt...

”Jeesus piti luontohartauksia”

Jo viime vuonna ilmestynyt, Suvielise Nurmen ja Panu Pihkalan toimittama Luontokirkkovuosi sisältää kattavan kokoelman vinkkejä ja virikkeitä ympäristöteeman huomioimiseen jumalanpalvelus- ja hartauselämässä. Kirjassa ei mennä...

”Anna-Maija Raittila oli kirkkomme hengellinen äiti”

Anna-Maija Raittila (23.7.1928–26.8.2012) on suomalaisen virsirunouden keskeinen hahmo. Mutta hän kirjoitti myös taidelyriikkaa. Kotimaa24 kysyi kolmelta Raittilan tuotantoa tuntevalta – runoilijalta, tutkijalta ja virkamieheltä...