Koti Kirja-arviot

Kirja-arviot

Titta Sevannon uutuuskirja käy läpi raamatunkohtia ja uskon perusasioita lapsentasoisesti

Valtteri ja Raamatun salaisuudet käy läpi raamatunkohtia ja uskon perusasioita lapsen kokemusmaailman tasolla.

Kirja-arvio: Eteläkorealaisen Han Kangin kirja näyttää, miten samanlaista ihmisyys on eri puolilla maailmaa

Älä jätä hyvästejä vie matkalle Etelä-Korean lähihistorian väkivaltaisiin vaiheisiin.

Kirja-arvio: Piispa on siepattu on terhakka veijariromaani

Jo kuudella vuosikymmenellä kirjoja julkaisseen Harri Raittiin tuotanto on monipuolisuudessaan huomattava.

Kirja-arvio: Suoraa puhetta romanikulttuurin brutaalista puolesta

Uusmoderniksi mustalaiseksi identifioituva Vartti Isberg kumoaa romaneista luotua julkikuvaa elämäkerrassaan, joka tempaa mukaansa ja jättää lukijankin haavoille.

Kirja-arvio: Tuulikki Koivunen Bylundin muistelmat kertoo räväkästä, muille tietä raivanneesta piispasta

Piispallinen omaelämäkerta tuo esille myös omia heikkouksia. Osaltaan se kuvaa myös suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin eroja.

Kirja-arvio: Virkistävää ja iätöntä kaunokirjallisuutta, joka kommentoi aikaamme täsmäiskuin

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018 saaneen puolalaisen Olga Tokarczukin romaanilla on nimi, joka oudoksuttaa, Empusion.

Kirja-arvio: Suurten käräjien kohtalonhetkiä eri aikakausina

Eri aikakausien suurista käräjistä kertovan kirjan mukaan niissä on aina ollut kysymys valta-aseman pönkittämisestä ja pelkoa sen menettämisestä.

Kirja-arvio: Homo magicus eli taipumuksemme maagiseen ajatteluun ei ole kadonnut

Magia on usein määritelty sen kautta mitä se ei ole. Sillä on yhtäläisyyksiä tieteen ja uskonnon kanssa, mutta se ei ole niistä kumpaakaan. Sitä...

Ateneumin näyttely­julkaisussa tarkastellaan modernien taiteilijoiden matkoja keski­aikaan

Ateneumin taidemuseon Gothic Modern -näyttelyssä kuljetaan pimeydestä valoon, kuolemasta ylösnousemukseen.

Vaellus pyhien saatossa – uusi kirja on luterilainen tie edesmenneiden pyhien, tapahtumien ja kirjojen muiston äärelle

Aivan jokaiselle vuoden päivälle kirjassa ei omaa muistamisen kohdetta ole. Kalenterikuukautta kohti on 6–9 muistamisen aihetta. Esimerkiksi tammikuun kohdalla ovat Wilhelm Löhe , Loppiainen, Hilarius Poiterslainen, Henrik, Apostoli Paavalin kääntyminen, Timoteus ja Tiitus sekä Paavo Ruotsalainen.