Tampereen seurakuntayhtymän viestinnän asiantuntija Eva Wäljas järjestää luontotalkoita
Pystyssä oleva seiväs hyppytelineen alla, kultaketjuja, televisioita, sohvia ja autonrenkaita; kaikkea mahdollista on löytynyt Pelastakaa Kaukajärvi ry:n siivous- ja sukellustalkoista. Eva Wäljas on yksi...
Harrastuksena eläinetsintä – Sirkka Pylkkäselle tulee keskimäärin kerran viikossa pyyntö etsiä lemmikki
Viime vuonna Tara löysi kymmenen koiraa ja viisi kissaa. Etsijät on opetettu siihen, etteivät ne mene karkurin lähelle.
Aapo Rikala kirjoittaa kirjeen viikossa – sitä voi kutsua jo harrastukseksi
Erikoiskirjastotovirkailija Aapo Rikala harrastaa kirjeiden kirjoittamista. Harrastus alkoi eräänlaisena vastaiskuna sähköposteille.
Lastenohjaaja Ville Pasanen on voittanut lukuisia mestaruuksia biljardissa
Lukuisia mestaruuksia biljardissa voittanut Ville Pasanen haaveili aikanaan ammattilaisurasta. Hän sanoo olevansa edelleen kilpailuhenkinen.
Tuhannen palan taidepalapelit ovat Annakaisa Rantalalle myös hengellinen harjoitus
Palapeliin uppoutuessani tulen puhutelluksi keskeneräisyyden matkalla, hiljalleen rakentuvan kuvan äärellä, joka jää kuitenkin vajaaksi, Rantala pohtii.
Lähetyssihteeri Susanna Roitto harrastaa virkkausta: Käsityön idea lähtee joko tarpeesta, langasta tai tunteesta
Nyt viisikymppinen tekee ihan luvan kanssa sitä, mitä suuresti rakastaa. Omassa onnellisessa kuplassaan hän ahmii värejä, jotka palasivat elämään pimeyden jälkeen.
Joensuun seurakunnan kappalainen Salla Romo on kruunattu kahdesti Suomen vahvimmaksi naiseksi
Joensuun seurakunnan kappalainen Salla Romo on kruunattu kaksi kertaa Suomen vahvimmaksi naiseksi. Lisäksi kaapissa on kaksi himmeämpää mitalia sekä MM-kisojen neljäs sija.
Myös pienoisjunaan voi tulla vika, tietää Hannu Tenkanen – kerran kanttorin juna syöksyi päin keittiön seinää
Hannu Tenkanen kokoaa pienoisjunia ja rakentaa kaupunkia, joka voisi sijaita vaikka Keski-Euroopassa.
Harrastuksena taitouinti
Avela on koulutukseltaan teologian maisteri ja työskentelee oppilaanohjaajana Vuoniityn peruskoulussa. Vapaa-ajallaan hän valmentaakin mielellään aikuisia, koska siinä voi keskittyä pelkästään taitouintiin.
Ikaalisten seurakunnan kirkkoherra Juha Aila on innokas hillojen tekijä
Juha Aila kokee säilömisen olevan yhteydenpitoa luomakuntaan. Hän toivoo jokaisen löytävän tähän yhteydenpitoon oman tapansa.