”Äänestäminen on yhtä aikaa arkista ja arvokasta” – vaalilautakunnan puheenjohtaja Peppi Tervo-Hiltula kertoo ihmisten käyttäytyvän äänestystilanteissa pääsääntöisesti hyvin
Vaalipäivän äänestyksen toimittamisesta vastaavat myös presidentinvaaleissa eduskuntapuolueiden kokoamat vaalilautakunnat. SDP:n jäsen Peppi Tervo-Hiltula toimii Helsingissä vaalilautakunnan puheenjohtajana ja on toista kertaa vaalivirkailijana.
Yle Radio 1:n vastaava tuottaja Anna Simojoki tietää, että hartausohjelmat ovat radionkuuntelijoille sydänveriasia
Isä tarkisti radion aikamerkistä, että hänen kellonsa oli täsmällisesti ajassa. Uutisten aikana ei hälisty, vaikka aamutoimiaan teki neljä siskosta.
Kun Anna Simojoki oli 1970- ja...
Kotimaan kolumnistit etsivät tänä vuonna toivoa pahaenteisessä maailmantilanteessa
Uusi vuosi tuo Kotimaahan viisi uutta kolumnistia ja yhden viime vuodelta tutun. Tämän vuoden kolumnistit ovat Janne Kaisanlahti, Rebekka Naatus, Aarne Pelkonen, Amanda Hiekkataipale, Tuomas Meurman ja Mari Parkkinen. Esitimme kolumnisteille kolme kysymystä.
Joulukaupungin ylle laskeutui varjo – Gazan sota vaikuttaa myös nuorten elämään
Betlehem täyttyy joulun lähestyessä tavallisesti tuhansista kristityistä, jotka saapuvat viettämään joulua Jeesuksen synnyinkaupunkiin. Nyt on toisin. – Ihmisillä ei ole joulumieltä poliittisen ja taloudellisen tilanteen takia, parikymppinen Sarah sanoo.
Ei joulua etteikö kapellimestari Olof Boman olisi johtanut Bachin jouluoratoriota tai Händelin Messiasta – Nyt hän valmistautuu ensimmäiseen messuunsa
Kun kapellimestariuransa huippuvuosina yli 20 vuotta myöhemmin Olof Boman kuuli sisäisen äänen, oli toisen kutsumuksen aika.
– Eräänä aamuna kiivaan ja vaikean oopperaprojektin keskellä Bremenissä heräsin täydelliseen rauhaan ja päässä oli vain yksi ajatus: ainahan minusta voisi tulla pappi.
Kun Joonatan tuli kaapista, hän menetti paitsi seurakunnan myös valtaosan ystävistään
Oli melkoinen sattuma, että Joonatan päätyi aikanaan mukaan juuri Kansanlähetyksen toimintaan. Se tapahtui, kun Joonatan oli 13-vuotias ja etsi Googlen avulla kesälomaksi jotain tekemistä....
Seurakunta on perhe eikä minkään tietyn ikäluokan yhteisö, rippileirivaari Asko Raita sanoo
Eläkkeellä oleva ylikonstaapeli Asko Raita on toiminut Lahden Salpausselän seurakunnassa rippileirivaarina ja leirivaarina myös muilla lasten ja nuorten leireillä.
1 Miten päädyit rippileirivaariksi?
– Seurakunta on ollut minulle...
Merete Mazzarella kirjoitti uskosta kirjan, koska hänen mielestään siitä pitäisi pystyä keskustelemaan siinä missä politiikastakin
Siemen Merete Mazzarellan kirjaan Jotain muutakin kuin tämä iti, kun hän luki tanskalaisia kirjailijoita Jens Christian Grøndahlia ja Søren Ulrik Thomsenia. He kummatkin ovat kirjoittaneet kokemuksistaan kristinuskon harjoittamisesta eli itse asiassa...
Kallion seurakunnan nuorisotyönohjaaja Mikko Saari on myös dj
Keikalla dj kulkee kaksilla rattailla: toisaalta hän luo omaa taiteellista kokonaisuutta eräänlaisena artistina, toisaalta toimii yleisönpalvelijana, joka kantaa vastuuta tunnelman luomisesta, pohtii Kallion seurakunnan...