Lukemisto

Dalitit koskettivat hindupapin poikaa – ”Kristilliseen yhteisöön tutustuminen auttoi minua ymmärtämään kastiin ja uskontoon perustuvan syrjinnän syvyyttä”

Nepalilainen Shiva Hari Gyawali syntyi bramiinipapin pojaksi. Nyt hän ajaa oikeutta yhteiskunnan ulkopuolelle sysätyille daliteille.

Suntio ja kirkko: Kokemus kosmetologina auttaa myös suntion työssä

Sari Hiekkamaa aloitti suntiona Ylihärmän kirkossa viime vuonna, mutta kirkko on hänelle jo lapsuudesta tuttu.

Sydämen kokoinen joulu – joulua on juhlittu niin ystävien luona Torontossa, tyttären anopin luona Taalainmaalla kuin arabimaissa tähtitaivaan alla

Kauneimmat joululaulut -tilaisuus vetää Teneriffalla muutamaa päivää ennen jouluaattoa kirkon täyteen suomalaisia. Väki veisaa sydämen kyllyydestä.

Joulukuusen historia on pitkä – 1500-luvulla saksalaiset innostuivat kuusista niin että niiden kaatamista piti rajoittaa

Joulukuusi on yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista joulun perinteistä, ja sen historia juontaa juurensa pitkälle menneisyyteen.

Essee: Kirjojen ja elokuvien boheemit papit opettavat paljon muoteista ja rehellisyydestä

Järjestelmän tukipilarina ryhdikkäästi seisova pappi on mielikuvatasolla taivaltanut melkoisen matkan temppelien pöydät kaatavasta epäsovinnaisesta rabbista, Niilo Rantala kirjoittaa.

Raut­järven kirkko oli Kari Luumin naapuri vuosi­kymmeniä – ”Yhtäkkiä kirkko on tuhkaa, eikä ihminen voi mitään”

Kaksi vuotta sitten jouluna Rautjärvellä paloi kirkko. Nyt toivoa tuo uusi kirkko, jossa katto on jo paikoillaan.

Polte päästä paratiisiin – Jarkko Martikainen on toiveikas epäilijä, jonka laulut vilisevät kristillistä kuvastoa

Kirkko edustaa ”totaalista armoa”. Keskitysleirin komentaja pelastuu, jos hän huutaa Herran nimeä avukseen viisi sekuntia ennen kuolemaansa. – Osan meistä on vaikea ymmärtää tuota. Minusta on ihana ajatus, että voi saada armon.

Heikki Silvennoinen ei menettänyt lapsen uskoaan

"Elämänfilosofiani pohjautuu kristillisyyteen. Siitä pidän kiinni, se on lähellä sydäntä – rukouksena, kontaktina omaan Jumalaani", edesmennyt Heikki Silvennoinen sanoo Kotimaan haastattelussa, joka julkaistiin 16.5.2024.

Harrastuksena junilla ajelu – Urkujen soitolla ja veturin kuljettamisella yllättävä yhteys

Tällä hetkellä Hakanpää kuljettaa Lättähattu-moottorijunia. Kyseiset junat tulivat käyttöön 1950-luvulla. – Ajaminen on huomattavasti helpompaa kuin höyryjunalla, reissun jälkeen käännetään vain moottori sammuksiin ja kytketään päävirta pois.

Asiallisuus suurenmoisissa kehyksissä – esseistipappi Juhani Rekola pyrki ratkaisemaan toisen maailmansodan esiin nostaman ahdistuksen maailman traagisuudesta paradoksaalisella tulkinnalla

Rekolan ajattelussa Jumalan lähestymisen kokemus ei poista Jumalan poissaolon kokemusta. Ihminen voi samaan aikaan kokea syvää ahdistusta Jumalan poissaolosta ja kuitenkin kokea Jumalan virtaavan vastaan tulevassa.