Koti Superjutut

Superjutut

Raut­järven kirkko oli Kari Luumin naapuri vuosi­kymmeniä – ”Yhtäkkiä kirkko on tuhkaa, eikä ihminen voi mitään”

Kaksi vuotta sitten jouluna Rautjärvellä paloi kirkko. Nyt toivoa tuo uusi kirkko, jossa katto on jo paikoillaan.

Pappi voi kohdata hämmentäviäkin toiveita, kun omaiset valmistautuvat hautajaisiin – toisinaan toive on, ettei vainajaa siunata lainkaan

Enemmistö vainajista siunataan yhä hautaan, mutta kulttuuri on jo muutoksessa.

Suuri, rikas, köyhä ja karismaattinen – Brasilia on yksi maailman nousevista talousmahdeista ja myös kielimuurin takana piileskelevä kristinuskon...

Katolisen kirkon keskittyminen köyhyyden ongelmaan jätti kuitenkin paikoin tietynlaisen hengellisen tyhjiön. Rio de Janeiron modernia arkkitehtuuria edustavassa katolisessa Pyhän Sebastianuksen katedraalissa on sunnuntaimessussa paljon tyhjää tilaa.

Ruovedellä puuhataan liitosta, Lemillä halutaan erota – Seurakuntaliitoksissa tuntuu, että saadaan hyvää tai kaikki viedään

Seurakuntaliitokset ovat tulevaisuutta, johon kaikki eivät suhtaudu innolla. Osa liitetyistä seurakunnista haluaa jälleen itsenäistyä.

Ihmislaji on hyvästellyt vainajiaan kymmeniätuhansia vuosia – jäähyväisiin tarvitaan uusia ratkaisuja myös ilmastosyistä

Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen? Uskonnot antavat vastauksia siihen, millaiselle matkalle sielu lähtee viimeisen hengenvedon jälkeen, mutta kaikkien yhteisöjen on ratkaistava myös konkreettinen ongelma. Ruumiille pitäisi tehdä jotain.

”Siunaan miestä, joka keksi valokuvauskoneen” – Kuvan maaginen voima vei papin mennessään

Pappi Esa Santakari hahmotti maailmaa ja ihmiselämää valokuvaamisen kautta. Santakarin syntymästä tuli syyskuussa sata vuotta. Tässä jutussa Martti ja Minna Santakari muistelevat isänsä valokuvausinnostusta.

Voiko karismaattisuus myös satuttaa? – Sairaan ja terveen karismaattisuuden eroa etsimässä

Ekumeenisessa seminaarissa etsittiin vastausta siihen, mikä on tervettä, ja mikä sairasta karismaattisuutta.

Savolaisten perheen kotikoulu kiertää pitkin Suomea

Kotikoulu on Emilia ja Brian Savolaisen mielestä yksi heidän parhaista päätöksistään. Se mahdollistaa myös koko perhettä inspiroivan reissuprojektin, jonka aikana on tarkoitus vierailla Suomen jokaisessa kunnassa.

Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa

Vaalit käydään 5. marraskuuta. Kaliforniassa asuva ELCA:n siirtolaispappi ja teologian tohtori Jarmo Tarkki sanoo, että Yhdysvalloissa kirkkokunnan ja jopa uskonnon vaihtaminen on tavanomaisempaa kuin esimerkiksi Suomessa.

Työntekijät kertovat: Mitä rippileireillä oikeasti tapahtuu?

Leiririppikoulu on kirkon ylpeys. Miten sen käy, kun nuorten ongelmat vaativat entistä parempaa osaamista, mutta palkat karkottavat kirkosta nuorisotyön ammattilaiset?