Räppäri täynnä lähetyssaarnaajavibaa
PapiPike sanoo olevansa elävä esimerkki Jumalan parantavasta voimasta. Entinen jenginuori elää nyt täyttä elämää artistina, futisvalmentajana ja perheenisänä.
Tälläkin hetkellä Intiassa on käynnissä 110 raamatunkäännösprojektia – viime vuonna omankielisen Raamattunsa saivat chokrit
Alkuun chokrinkielisen Raamatun lukeminen tuntui oudolta, sillä aikaisemmin en ollut lukenut chokria, minä vain puhuin sitä, kertoo Pfütseron baptistikirkon nuorisotyön johtaja Ruysuhli Cushah.
Joulurauhaa löytämässä
Jouluaattona Suomen Turku julistaa jälleen joulurauhan. Vaikka sota ja rauha kuuluvat Turun tuomiokirkon historiaan, rauhanaikaa on ollut enemmän. Kysyimme turkulaisilta mitä he ajattelevat rauhasta.
Tällä viikolla sanovat toimittaja Oskari Onninen, psykoterapeutti Emilia Kujala ja kirkkoherra Kari Kanala
"Maalittaminen on nykyaikaista traumapuhetta puhtaimmillaan: menettänyt merkityksensä ja siksi mahdoton ottaa vakavasti. Kun huomionkipeän kansanosan tehokkain keino alleviivata omaa tärkeyttään on kokea pahoja, pahoja,...
Juuri nyt Suomessa on meneillään suuria rakenteellisia muutoksia – Olisiko lopulta yhteisöllisyys se, mistä meidän pitäisi olla eniten huolissamme?
Koko Suomi sinnittelee muutoksen kourissa, joten selviytymistarinat ovat nyt herkkua haavoihin. Ei riitä, että maa jakautuu kahtia, niukkuuteen vajonneeseen itään ja vihreän energian vaurastuttamaan...