Näkökulmat

Lukijoilta: Aikuisen tulisi kestää myös omasta mielestään virheellisten tai vaarallisten uskomusten kuuleminen

Jos epämiellyttävänä pidetyt asiat rajoitetaan oman kokemuspiirin ulkopuolelle, on vaarana ennakkoluulot ja polarisoituminen, kirjoittaa Markku Ojanen.

Lukijoilta: Miksi lapsi ei saisi itse muodostaa omaa käsitystään?

Vanhemmille on annettu suuri valta päättää lapsensa puolesta, Ritva Uhinki kirjoittaa.

Kolumni: Pitäkäämme kirkossa yllä soivaa elämäntodellisuutta, joka kuuluu kaikille

Jokainen voi omassa elämässään elvyttää hyräilemisen ja lauleskelemisen kulttuuria sekä rohkaisevaa ja ei-arvottavaa suhtautumista lasten luonnolliseen laulamiseen ja äänenkäyttöön, Tuomas Meurman kirjoittaa.

Lukijoilta: Jos papin pitää olla mies, niin silloin myös diakoniatyöntekijän pitää olla mies

Esko Kallio kertoo ihmetelleensä monesti naispappeuden vastustajien argumentaatiota tässä kohdin: hylätään naisen pappeus, mutta hyväksytään naisen toiminta diakonina tai diakonissana.

Lukijoilta: Horisontti ansaitsee kuulua jatkossakin

Nykyinen aika tarvitsee asiallista ohjelmaa yhteiskunnasta ja uskonnosta ehkä enemmän kuin aiemmin, koska muita foorumeita käydä tätä keskustelua on yhä vähemmän, Ville Jalovaara kirjoittaa.

Pääkirjoitus: Hirmuhallitsijat eivät ole ikuisia – Maailmaan mahtuu myös ihmeitä ja toivoa

Viime viikonlopun tapahtumat yllättivät. Toistakymmentä vuotta jatkunut Syyrian sota nytkähti yhtäkkiä kohti mahdollista ratkaisua. Ranskassa puolestaan koettiin Notre-Damen ihme.

Näkökulma: Veisatessani itsenäisyys­päivän kolehti­virttä tuli itku

Kaiken näennäisen synkän ja vakavan suomalaisen itsenäisyyspäivänvieton takaa heijastuu sitkeä toivo. Se ei ole pinnallista, vaan kaiken synkkyyden tunnustavaa toivoa, joka ei silti suostu koskaan täysin sammumaan, Emilia Karhu kirjoittaa.

Lukijoilta: Luopuminen vanhasta naiskäsityksestä vaatii uusia tulkintoja

Juhana Tarvaisen vastaukset ovat oiva esimerkki siitä, minkälaisiin vaikeuksiin joudutaan kun nykytilanteessa pitäisi perustella naispappeuden vastustamista käskyllä, jota kukaan ei noudata.

Näkökulma: Yle tarjoaa liikaa murhaviihdettä, yleissivistävää Horisonttia olisi tarvittu jatkossakin

Yleen kohdistuu lähivuosina 66 miljoonan euron säästöpaineet. Ensimmäiset tiedot poistettavista ohjelmista herättävät syystäkin arvostelua.

Lukijoilta: Oletus ei voi olla, että kaikki kirkon jäsenet hyväksyvät muutoksen yhtä aikaa

Kirkolliskokouksessa pohdittiin (Kotimaa.fi 8.11.), onko kirkko pettänyt nuoret naiset tai itsensä. Onko pettymys suurin voima kirkossa?