Koti Jutut Sivu 2

Jutut

Yhdysvallat lopettaa rahoituksen Kirkon Ulkomaanavulle – Yli 209 000 lasta ja nuorta voi menettää mahdollisuuden koulutukseen

Lähes 7 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruinen rahoitus vastaa noin 10 prosentin lovea Ulkomaanavun maailmanlaajuiseen budjettiin.

Kotimaa avaa uskontojournalismikampanjan ja etsii sponsoreita uskonnonopetuksen tueksi

120-vuotta täyttävä Kotimaa haluaa juhlavuotensa kunniaksi olla tukemassa uskonnonopetusta.

Saarijärven seurakunta ennallisti ojitetun suon – ympäristöteon kustansivat partiolaiset

Ojitetulla suolla ei ollut seurakunnalle taloudellista arvoa, ja sen vaikutukset alueen vesistöihin olivat negatiivisia.

Ei parisuhteesta kotonakaan puhuttu – Asioiden esille nostaminen oli pelottavaa

Kotimaa kysyy kuulumisia kirkossa aikanaan vaikuttaneilta henkilöiltä. Rovasti Liisa Tuovinen, 86, on kehittänyt keskeisesti seurakuntien perhetyötä. Hän on Yhteys-liikkeen perustajajäsen.

Sunnuntain evankeliumi: Rakkaus kohtaa kärsimyksen

Jeesus kertoo opetuslapsilleen, että hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan, hän kärsii ja kuolee. Opetuslasten oli mahdotonta ymmärtää tätä. He odottivat Messiaan saapuvan voittoisana...

Muistokirjoitus: Ulla Arjosaari 17.10.1934-28.11.2024

Ulla Arjosaari vaikutti Loviisan kaupungin ja seurakunnan hallinnossa. Suureksi rakkaudeksi kasvoi Unkarissa sijaitseva Csömör ja ystävyysseurakuntasuhteet.

Pääkirjoitus: On merkittävämpää kulkea nuoren rinnalla kuin laulaa virsi koulun juhlassa

Tarpeeksi suuren haasteen edessä eri lähtökohdista käsin toimivat löytävät lopulta yhteyden. Näin näyttää käyvän kunnille ja oppilaitoksille uskonnollisten yhteisöjen kanssa.

Jumala toimii kaikenlaisten uskovien kautta, sanoo Hankasalmen kirkkoherraksi valittu Suvi-Orvokki Kunnasto

Suvi-Orvokki Kunnasto on kulkenut pitkän tien kohti oman näköistä uskoa ja pappeutta. Tiistaina 25.2. Hankasalmen kirkkovaltuusto valitsi Kunnaston seurakunnan tulevaksi kirkkoherraksi.

Kauneimmat joululaulut keräsi yli 900 000 euroa

Suomen Lähetysseuran yhdessä seurakuntien kanssa järjestämien Kauneimpien joululaulujen keräystulos kasvoi jälleen.

Neljä valittu haastatteluun kirkkohallituksen kansliapäällikön virkaa varten – Katso nimet

Kirkkohallituksen kansliapäällikön virkaa hakeneista neljä on valittu haastatteluun. Hakijoita oli yhteensä neljätoista.