Merimieskirkon saama sosiaalityön avustus puolittui ja palveluita on leikattu
Merimieskirkon sosiaalityö ulkomailla tähtää etenkin ulkosuomalaisten, mutta myös muiden ulkomailla olevien suomalaisten ja liikkeellä olevien ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja lisäämiseen.
Jo kolme vuotta sotaa – Kynttilät syttyivät tukemaan Ukrainaa Helsingin tuomiokirkon portaille
Lähes 7000 ihmistä kokoontui Helsingissä Senaatintorille Valoa Ukrainaan -tapahtumaan.
Ihmiskaupan uhri siirrettiin kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa säilöönottokeskukseen – Kirkkoherra Kaisa Huhtala: ”Lapset voivat huonosti”
Pienten lasten siirtämisensäilöönottokeskukseen pitäisi tapahtua hallitusti, yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa.
Kolme seurakuntaa viidestä teki aloitteen seurakuntien yhdistymisestä Kouvolassa – Vastaehdotuksia ja eriäviä mielipiteitä jätettiin
Kouvolan kaupungin alueelle saattaa
muodostua yksi seurakunta nykyisen viiden sijaan.
Nyt hämmentää: Kolehdin antaminen MobilePaylla poiki varainhankintasoiton
Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa MobilePayn kautta "kolehtiin" rahaa lahjoittaneet ovat saaneet Suomen Lähetysseuralta varainhankintapuheluja. Eikö kolehti olekaan anonyymi, nyt kysytään.
Kolme vuotta sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan – Luterilaiset seurakunnat järjestävät muistohetkiä ukrainalaisten tueksi
Tänäkin vuonna Ukrainan sodan alkamisen vuosipäivää muistetaan maanantaina 24.2. luterilaisissa seurakunnissa eri puolella Suomea ja rukoillaan oikeudenmukaisen rauhan puolesta.
Kirkon eläkerahastoa halutaan irrottaa Kirkkohallituksesta – Lakimuutos etenemässä kirkolliskokouksen käsittelyyn
Esityksen mukaan Kirkkohallitus ei enää toimisi Kirkon eläkerahaston hallituksena eikä Kirkkohallituksen talousjohtaja virkansa puolesta eläkerahaston johtajana.
Suomen ja Namibian luterilaiset kirkot etsivät uudenlaista yhteyttä – Ystävyysseurakuntien määrän kasvu vahvistaisi kumppanuutta
Suomen ja Namibian luterilaisten kirkkojen yhteydet ovat siirtymässä uuteen aikakauteen. Yhteystyön muodoista keskusteltiin alkuviikosta Namibiassa.
Ruoveden ja Virtain seurakuntaliitos eteni nopeasti – Yli 700 seurakuntalaista allekirjoitti vastustavan adressin
Ruoveden ja Virtain seurakunnat yhdistyvät Tarjanteen seurakunnaksi. Erityisesti Ruoveden seurakuntalaisten keskuudessa liitosta vastustetaan.
Paavi potee nyt keuhkokuumetta – Jatkoi hautajaisjärjestelyistä vastaavan kardinaalidekaanin virkakautta
Pyhän istuimen lehdistötoimiston mukaan paavin sairauden hoidon toteuttaminen on monimutkaista, sillä häntä vaivaa monimikrobinen tulehdus.