Koti Uutiset Sivu 2371

Uutiset

Kuka pääsee taivaaseen?

Tutkija Hanna Salomäen laajaan herätysliiketutkimukseen liikkeiden kesäjuhlilla vastanneiden yleinen käsitys on, että henkilökohtaisen uskonratkaisun tehnyt pelastuu. Näin ajatteli kaksi viidestä vastaajasta. Vajaa kymmenesosa ajatteli,...

Ruokanen: Kirkolliselle Wikileaksille olisi töitä

Ainakin puoli maailmaa puhuu Wikileaksista. Internet-sivusto on vuotanut julkisuuteen esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriön asiakirjoja. Yksi tuoreimmista paljastuksista on, että USA:n ulkoministeri Hillary Clinton olisi määrännyt...

”Kirkkoa ei tunnisteta työnantajaksi”

Työ 2010 -työpaikkamessutapahtumassa. Kirkko hakee tapahtumalta näkyvyyttä, sillä se mielletään helpommin uskonnolliseksi yhteisöksi kuin potentiaaliseksi työpaikaksi. Kirkon osastolla voi...

Bongauksen Suomen ennätys nyt totta

Kotimaa24 kertoi perjantaina kirkolliskokouksen varapuheenjohtajan Timo Sahin nähneen Suomessa tänä vuonna 308 lintulajia. Jutussa mainittiin myös tamperelainen lintuharrastaja...

Raamatun tulkinta askarrutti kirkkojen neuvottelijoita

Kristus-keskeinen lähestymistapa Raamattuun voi tarjota tavan vastata ihmisten ja yhteiskunnan kysymyksiin. Näin totesivat teologiset neuvottelut pitäneet maamme ortodoksisen ja luterilaisen kirkon edustajat tiedonannossaan. Neuvotteluissa...

Raamattu ei kulu vanhoillislestadiolaisten käsissä

Yksityinen raamatunkäyttö on herätysliikkeissä aktiivista. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä Raamattua luetaan kuitenkin poikkeuksellisen vähän verrattuna muihin liikkeisiin. Herätysliikkeiden tapahtumiin osallistuneista neljännes lukee Raamattua päivittäin, yli puolet vähintään...

Työ kuormittaa Ruotsin pappisnaisia

Ruotsissa pappeina työskentelevät naiset ovat paljon sairauslomalla, selviää Ruotsin Vakuutuskassan tutkimuksesta. Sairauslomapäiviä on enemmän kuin esimerkiksi hoitohenkilökunnalla ja yhtä paljon kuin siivoojilla. Asiasta kertoo ...

Ehtoollisella käyntejä ennätysmäärä

Kirkon tilastollisen vuosikirjan 2009 mukaan ehtoollista nautittiin viime vuonna 2 564 075 kertaa. Siinä on miltei 100 000 ehtoollista enemmän kuin edellisvuonna. Tosin viime vuodesta...

Hoosianna kajahtaa kirkoissa

”Hoosianna Daavidin poika, kiitetty olkoon hän!” G. J. Voglerin 1700-luvun lopussa säveltämä ja Matteuksen evankeliumin 21 luvun jakeen yhdeksän pohjalta sanoitettu Hoosiannahymni on yksi...

Muslimit ja kristityt saman katon alle Ruotsissa

Tukholman lähellä sijaitsevan Fisksätran lähiöön nousee noin kolmen vuoden päästä Jumalan talo. Saman katon alle asettuvat Nackan muslimiyhdistys, katolinen ja luterilainen seurakunta. Tontilla sijaitsee...