Koti Uutiset Sivu 2380

Uutiset

Islamilaiset viettävät ilon ja kiitoksen juhlaa

Íd al-adhan eli uhraamisen juhlan merkitystä muslimeille kuvaa se, että Suomessa moskeijat käyvät liian ahtaiksi ja juhlia varten turvaudutaan vuokratiloihin. Turun islamilainen yhdistys esimerkiksi järjestää...

Äänestysprosentti tarkentuu aamupäivän aikana

Seurakuntavaalien valtakunnallinen äänestysprosentti tarkentuu aamupäivän aikana. Eilen puolenyönaikaan ilmoitettu luku oli 17,1 prosenttia. Alkuillasta julkisuuteen annettiin luku 17,6. Luku tarkentuu, kun muutama suuri seurakunta saadaan...

Tunnettuja nimiä läpi vaaleissa

Eniten tunnettuja ehdokkaita – julkkiksia – oli ehdolla Helsingissä, jossa heitä myös pääsi useita läpi. Helsingin yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin muun muassa professori Jarmo Leppiniemi Töölöstä....

Alle 30-vuotiaita luottamushenkilöitä yhä enemmän

Nuorten, alle 30-vuotiaiden määrä kasvoi seurakuntien luottamuselimissä. Valituista luottamushenkilöistä 18-29-vuotiaita on 8,7 prosenttia, kun edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten määrä oli 7 prosenttia. – On...

Muutosvastarinta voi olla voimavara

Työpaikkapappien saamat viestit työpaikoilta kertovat, että työilmapiirissä on tapahtumassa hälyttäviä kielteisiä muutoksia, sanoi Espoon piispa Mikko Heikka työelämän muutoksia pohtineessa seminaarissa. Kirkko ja työmarkkinajärjestöt (STTK,...

Uusi luottamushenkilö ottaa asioista selvää

Mari Mäkisalo, joensuulainen 24-vuotias oikeustieteen opiskelija valittiin sekä Rantakylän seurakuntaneuvostoon että Joensuun seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Juuri vaalien tuloksesta...

Tulkaa kaikki sai peräti 234 edustajaa

Tulkaa kaikki -liike menestyi seurakuntavaaleissa. Tiistaipäivän tietojen mukaan sen ehdokkaita meni läpi 234. Liikkeellä oli 12 omaa listaa ja lisäksi yksittäisiä ehdokkaita eri listoilla. Se...

Hylättyjä ääniä noin 11 000

Seurakuntavaalissa on annettu paljon hylättyjä ääniä, yhteensä noin 11 000 eli 1,9 prosenttia annetuista äänistä. Kirkon verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen kertoo, että hylättyjen äänien paljous on tuttu...

Järjestöt: Luottamus palautettava Kööpenhaminan kokouksen jälkeen

SAK, Akava ja kansalliset kehitys- ja ympäristöjärjestöt julkaisivat tänään tavoitteensa Cancúnissa Meksikossa joulukuussa pidettävälle YK:n ilmastokokoukselle. Kirkon Ulkomaanapu on mukana järjestöjen joukossa. Ilmastosopimuksen tarve on järjestöjen...

Sasi Räsäsen sloganista: Vahvistaa kokoomuksen brändiä

Olemme ylpeitä, jos muutkin alkavat käyttää kokoomuksen tunnettua tavaramerkkiä, kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi sanoo. Hän vastaa Päivi Räsäselle, jonka kotisivuilla lukee isoin kirjaimin Koti....