Koti Uutiset Sivu 7

Uutiset

Lopella seurakunta rakentaa kyläradiota, jonka kautta viestit kulkisivat syrjäkylille myös kriisioloissa

Kyläradioita toimii Suomessa arviolta muutamia kymmeniä. Tiettävästi vain Lopella sen perustamisessa on ollut aktiivinen paikallinen seurakunta.

Kolme kirkkoherraa ja yksi seurakuntapastori korostavat Kotimaan gallupissa seurakuntien tehtävää ylläpitää toivon sanomaa vaikeina aikoina

Kotimaa kysyi neljästä seurakunnasta eri puolilta Suomea, miltä tuleva vuosi näyttää. Näin kirkkoherrat ja seurakuntapastori vastasivat.

”Pappien täytyy alkaa tehdä oikeasti töitä, ettei tekoäly korvaa meitä” – Petja Kopperoinen työstää tekoäly­jumalan­palvelusta Paavalin­kirkkoon

Tekoälyjumalanpalveluksen tavoitteena on herättää keskustelua siitä, mikä on ihmisen ja ihmisyyden rooli tulevaisuuden kirkossa, sekä havahduttaa siihen, että kuka tahansa voi nykyään tehdä syväväärennettyjä deep fake -videoita.

Presidentti Alexander Stubb ottaisi askelen taaksepäin ja palaisi perinteisen median pariin

Pessimismi johtaa toimimattomuuteen. Realismi löytää ratkaisun, presidentti sanoi ja kehotti kaikkia ottamaan itse vastuuta omasta, perheenjäsenten ja kavereiden pärjäämisestä.

Elina Juntunen Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtajaksi

Diakonissalaitoksen säätiöön on valittu uusi toimitusjohtaja. Laitos työllistää valtakunnallisesti 3400 henkilöä.

Kirkkoherran avoimiin virkoihin ei aina löydy edes yhtä hakijaa – liian laaja työnkuva on yhtenä syynä

Osassa hiippakuntia kirkkoherran virkoihin on yhä vaikeampi löytää hakijoita. Hakijoiden joukossa on usein myös epäpäteviä hakijoita.

Yhdysvaltojen päätös jäädyttää rahoituksensa vaarantaa satojen tuhansien koulunkäynnin KUA:n hankkeissa

Yhdysvaltojen päätös jäädyttää kansainvälisen avun rahoitusta vaikuttaa suoraan Kirkon Ulkomaanavun työhön.

”Päätös oli musertava” – Nyt puhuu Oulusta irtisanottu hiippakuntasihteeri Raimo Paaso

Oulun hiippakunta on irtisanonut hiippakuntasihteeri Raimo Paason virastaan. Poikkeuksellisen tapauksesta tekee se, että tuomiokapituli on tehnyt lisäksi Paasosta rikosilmoituksen.

Auschwitz-Birkenaun vapautuksesta on kulunut 80 vuotta – Alexander Stubb osallistuu muistotilaisuuteen Puolassa

Auschwitz-Birkenaussa järjestettävään muistotilaisuuteen osallistuu leiriltä selvinneitä sekä valtionjohtajia eri maista.

Islamia opiskelevien oppilaiden määrä kasvaa – Pätevistä opettajista on pulaa

Suurimmissa kaupungeista puolet islamin opettajista on päteviä, muualla Suomessa noin neljäsosa.