Koti Uutiset Sivu 51

Uutiset

”Jaamme surumme täällä saman taivaan alla” — Muonion seurakunta ja kunta järjestävät suruhartauden Pallastunturilla

Holma sanoo Muonion seurakunnan haluavan kulkea ihmisten rinnalla järkytyksen keskellä. — Jaamme surumme tämän saman taivaan alla. Valitsimme hiljentymispaikaksi sen kohteen, johon äiti ja poika olivat matkalla. Sieltä aukeaa se maisema, jossa asiat tapahtuivat. Siksikin juuri siellä kokemusten jakaminen yhdessä on varmasti kaikkein syvintä.

Seistäkö vai ei? Kotimaa kysyi asiantuntijoilta kuuluuko Maa on niin kaunis -virren kolmannessa säkeistössä nousta seisomaan

Vuodenvaihteessa kirkkokansaa puhututti kysymys siitä, missä jouluisissa virsissä kuuluisi nousta seisomaan ja missä ei. Aihe kirvoitti keskustelua sosiaalisen median lisäksi myös lehtien sivuilla ja ainakin Janakkalan sanomien mielipidekirjoituksessa sivuttiin asiaa. 

Kirkon taloutta syynätään nyt ulkopuolisin voimin: FCG selvittää mihin Kirkon keskusrahaston rahat oikein menevät

Kirkkohallitus teettää tänä keväänä selvityksen Kirkon keskusrahaston rahoittaman toiminnan ja talouden kehittämisestä ja sopeuttamisesta. Kirkkohallituksen täysistunto teki asiasta päätöksen 12.12. kokouksessaan. Kirkon keskusrahasto rahoittaa Kirkkohallituksen,...

Kuusamon seurakunnan juhlavuosi huipentui satojen jäälyhtyjen valossa

Vuonna 2023 Kuusamon seurakunta täytti 350 vuotta. Juhlavuotta vietettiin seurakunnassa läpi vuoden. Yksi huipentumista koettiin uuden vuoden aattona 31.12.2023, kun Kuusamon kirkon pihamaa täyttyi sadoista jäälyhdyistä. Seurakunta oli pyytänyt seurakuntalaisia ja järjestöjä tuomaan ja tekemään jäälyhtyjä juhlavuoden lopun kunniaksi. Tavoitteena oli ainakin 350 lyhtyä. Lopputulos kuitenkin yllätti, sillä lyhtyjä ilmaantui kirkkomaalle yli 500.

Imatran Kolmen Ristin kirkon korjaustyöt käynnistyvät ensi viikolla ikkunoiden korjaamisella – Mikäli pakkaset hellittävät

Alvar Aallon suunnitteleman Imatralla sijaitsevan Kolmen Ristin kirkon korjaustöiden arvio on tällä hetkellä neljä miljoonaa euroa. Kokonaissummasta on tällä hetkellä koossa avustusten, keräysten ja...

Kansanlähetys sai eduskunnan joululahjarahaa peräti 400 000 — ”Tuli todella tarpeeseen” 

Eduskunta jakoi ennen joulua ”joululahjarahoja”, joilla tarkoitetaan hallituksen talousarvioesitykseen jättämää jakamattomien varojen osuutta. Summa oli vuonna 2023 noin 50 miljoonaa euroa. Kirkon piirissä keskustelua herätti erityisesti kahden kirkon lähetysjärjestön saamat tuet. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys sai tukirahaa 100 000 ja Suomen evankelis-luterilainen Kansanlähetys peräti 400 000.

Jyväskylän seurakunta omistaa 575 hehtaaria metsää – kerää nyt kiitosta metsästrategiastaan

Yle uutisoi 26.12. kuinka Jyväskylän seurakunnassa ”luonto menee jatkossa rahan edelle”. Jyväskylän seurakunta omistaa lähes kuusisataa hehtaaria metsää. Nyt seurakunnan tavoitteena on suojella metsistä 30 prosenttia. Lisäksi seurakunnassa siirrytään jatkuvaan kasvatukseen. 

Katolinen kirkko sallii jatkossa samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen – mitä se käytännössä tarkoittaa? 

Katolisen kirkon uskonopin virasto julkaisi joulukuussa “Fiducia supplicans”-julistuksen. Paavi Franciscus on allekirjoittanut ja hyväksynyt julistuksen sisältöineen. Deklaraation keskeisin sisältö on ohjeistus siitä, miten katoliset papit voivat siunata samaa sukupuolta pareja ja avopareja. Siunauksen määritteleminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

Nastakenkien käyttöä pyydetään välttämään joissakin kirkoissa – Nastat voivat vaurioittaa lattioita

Nastakenkien käyttö Suomen sääolosuhteissa on talvella usein perusteltua. Samalla niiden käyttöä julkisissa tiloissa kuten kirkoissa ja kirjastoissa olisi perusteltua välttää nastojen lattioihin aiheuttamien vahinkojen...

Diakoniatyöntekijät hallitusohjelman vaikutuksista: ”Toimeentuloasiakkaiden määrä kasvaa, mielenterveysongelmat lisääntyvät”

Diakoniatyöntekijöille tehtyyn kyselyyn vastanneista 97 prosenttia on huolissaan haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tulevaisuudesta. Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta -yksikön tekemä kysely selvitti diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä hallitusohjelman vaikutuksista.