Kouvolan kirkkoherrojen nimissä tekaistuilta sähköpostitileiltä huijausviestejä
Kouvolan kirkkoherrojen nimiä sekä kirjainyhdistelmää evl hyödyntämällä on tehty hotmail-sähköpostiosoitteita. Näistä osoitteista lähetetyillä viesteillä on pyydetty muun muassa hankkimaan lahjakortteja. Viestejä on lähetetty vähän ennen joulua. Kirkon viralliset sähköpostiosoitteet ovat aina muodossa @evl.fi
64 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon — eniten liikehdintää millenniaalien ikäluokassa
Kirkon viestintä julkaisi joulun alla tiedotteen, jonka mukaan noin 64 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon. Vuoden 2023 tilastointi on jo suurilta osin valmistunut kattaen vuoden 2023 tammikuulta marraskuulle.
Kotimaan joulutervehdys: Vaiheikas uutisvuosi kääntyy jouluun ja lopulta kyse on Rakkaudesta
Rakkaat lukijat, tässä me nyt olemme: vuoden päätteeksi aivan kohta joulussa. Sitä ennen pieni katsaus kuluneeseen vuoteen ja joulun sanomaan.
”Nykyinen todellisuus tuntuu siltä, ettei se voi olla totta”, kirjoittaa Pyhän maan luterilainen piispa joulutervehdyksessään
Piispa Sani Ibrahim Azar tunnistaa palestiinalaisten tilanteessa tänä jouluna kaikuja ensimmäisestä joulusta. Myös Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa Gazan sodasta joulutervehdyksessään.
Neuvottelut meneillään Israelin ja Hamasin välillä mutta rauhasta ollaan kaukana
Israelin ja Hamasin välisessä sodassa käydään parhaillaan neuvotteluja, mutta taistelut jatkuvat. Useiden medialähteiden mukaan ratkaisujen etsimisen vakavuudesta kertoo se, että palestiinalaisten Qatarissa asuva poliittinen...
Pahojen henkien ulosajoa piispojen luvalla – Katso mitä piispat sanovat aiheesta
Eksorkismia harjoittavat luterilaisen kirkon papit Lea Kujanpää ja Eero Junkkaala ovat kertoneet toimivansa piispojen luvalla. Kotimaa kysyi, mitä piispat ajattelevat toiminnasta.
Afganistanin paperittomilla pakolaisilla ei ole sijaa majataloissa
Pakistan ja Iran ovat karkottaneet syksyn aikana satoja tuhansia paperittomia afgaaneja. Ympäröivien valtioiden rajat ovat kiinni, eikä Afganistania hallitseva Taliban halua paluumuuttajia kuormittamaan romahtamaisillaan olevaa taloutta.
Ruotsin kirkon tiedostoihin kaikkien aikojen suurin hakkerointihyökkäys – Haittaa hautaamista
Marraskuun lopussa hakkeroitiin Ruotsin kirkon ja sen yhteydessä noin 500 seurakunnan sivustot. Ruotsin kirkon tiedottajan Martin Larssonin mukaan tämä kaikkien aikojen suurin kirkkoon kohdistunut...
”Seurakunta on toivon tuoja” – Teijo Peltola valittiin Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi
Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi valittiin 13.12. Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola. Peltola valittiin tehtävään välillisellä vaalilla. Toinen jäljellä ollut ehdokas oli vs. kirkkoherra...
Kärsivällisyyttä, sillä Kotimaa.fi uudistuu parhaillaan
Näin joulun alla iloisena uutisena voimme kertoa, että Kotimaa.fi on uudistumassa ja juuri nyt työn alla.
Aivan kohta käytettävissäsi on helpompi ja selkeämpi kirjautuminen, jolla...