Näkökulma: Kulteissa viehättävät tarinat, mutta kiinnostuksen taustalla voi olla ripaus toivoa – Netflixin uutuus esittelee lähihistorian lahkoja
Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa. Toiseen vaaditaan nöyryyttä ja malttia, kärsivällisyyttä ja aikaa. Toinen vaihtoehto lupaa nopeita vastauksia salaisuuksiin, merkitystä ja ratkaisuja. Kumpi on houkuttelevampi?
Suoratoistopalvelu...
Näkökulma: Kirkko matkalla alas – ja ylös
Euroopan ja myös Pohjois-Amerikan luterilaiset ja muut perinteiset kirkot ovat jo vuosikymmenien ajan poteneet kuolemantautia. Sehän kirkoilla matemaattisesti katsoen lienee aikanaan edessä, jos jäsenkehitys...
Pääkirjoitus: On hyvä vierailla erilaisilla reviireillä
Uusien ajatusten ja ideoiden saaminen vaatii seikkailua omien tuttujen reviirien ulkopuolella. Näin neuvovat monet ajattelun kehittämistä opettavat konsultit.
Tottahan se on. Uusia virikkeitä saa vain,...
Näkökulma: Kun lukemaan opittiin kädet ristissä
Aloitin kansakoulun ensimmäisen luokan Hämeenlinnassa syksyllä 1968. Kansakoulun oppikirjat olivat silloin kierrätystavaraa, mutta Aapisen jokainen sai omakseen. Se on vieläkin tallessa. Taannoin ostin mielenkiinnosta...
Kolumni: Niin vietettiin iloista kastejuhlaa – Silti en tohtisi luvata että Jumala pelastaa nyt kastetun lapsen kaikelta pahalta
Lapsenlapsi, puolitoistavuotias tiitiäinen, kastettiin kesälauantaina. Perheen lisäksi kasteen sakramenttia oli tullut todistamaan laaja joukko sukulaisia ja ystäviä.
Tilaisuus oli harvinainen kokemus etenkin nuoremmille läsnäolijoille, sillä...
Pääkirjoitus: Ihmiskunnan nykyistä valtavirtaa ei ole oikeus, vaan oikeudettomuus
Jo ennestään yli 11 vuoden vankilatuomiotaan leirillä istuva venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi sai viime viikolla peräti 19 vuoden lisätuomion.
30 vuotta on julma, surrealistisen mielivaltainen...
Kolumni: Tee parannus! – Kyse vain itsensä parantelusta, vaan sisäisestä muutoksesta arvomaailmassa
Erään seurakunnan jo edesmennyt kirkkoherra teetti seurakunnalleen mainoskyniä, joihin laittoi tekstin: ”Kynänkäyttäjä, tee parannus!” Puoliksi pilke silmäkulmassa tehty lause herätti sekä ymmärrystä että hämmennystä....
Kolumni: Nuorten kuuntelemista ajatellen syntipuhe uudelle taajuudelle – syntiä ovat myös rasismi, eläinten kaltoinkohtelu ja ylikuluttaminen
Kotimaa-lehti uutisoi 3.7., että suviseuroissa näkee paljon lapsia ja nuoria, mutta silti puheissa oli läsnä suru niistä nuorista, jotka eivät olleet paikalla. Kysyttiin, onko...
Pääkirjoitus: Yksityisyyden katoaminen uhkaa vapautta
Monien muutoksien ja uhkien aikakaudella yksi suurista yksityistä ihmistä koskevista uhista on ollut ihmisen yksityisyyteen kuuluvien asioiden rajojen hämärtyminen. Digitalisaation myötä on ensimmäistä kertaa...
Näkökulma: Tilattujen todistuspuheenvuorojen ongelmallisuudesta
Muistan yhä hämmennyksensekaisen ihailuni, kun kuuntelin katolilaisen ystäväni vastauksia eräissä illanistujaisissa vuosia sitten. Yhteiset ystävämme tenttasivat häntä uskontoon liittyvistä kysymyksistä ja hän vastasi maltillisesti:...