Katolinen kardinaali: ”Parempi ristiriita kuin jakautuminen”

KochKurtWIKI

Paavillista kristittyjen ykseyden edistämisen neuvostoa johtava sveitsiläinen kardinaali Kurt Koch ei pidä vastaavaa järjestelyä mahdottomana mikäli osa konservatiiviluterilaisista haluaisi palata katoliseen kirkkoon.

–  En tiedä haluavatko luterilaiset sitä. Sinun täytyy kysyä luterilaisilta, mutta on selvää, että jos luterilaiset haluaisivat toimia näin, meidän täytyisi menetellä samalla tavalla kuin anglikaanien kanssa, Koch sanoo Yle radio 1:n Horisontti-ohjelmassa.

Hän ei näe protestanttisten kirkkojen piirissä voimakasta ykseyspyrkimystä.

– Näyttää siltä, että monet protestanttisen maailman ongelmat tullaan ratkaisemaan perustamalla uusia kirkkoja. Näen ykseyden sijaan suurta pirstoutumista. Tämä on meille ongelma, koska uudet kirkotkin haluavat vuoropuhelua kanssamme. Palvelemme kristittyjen ykseyttä emme jakautumista.

Jakautumisen logiikkaan kuuluuvat Kochin mukaan yhä uudet jakautumiset.

– Katolisessa kirkossa meillä on enemmän ongelmia, koska kaikki suuntaukset ovat saman katon alla. Ristiriidat ovat silti parempi vaihtoehto kuin jakautuminen. Kirkon 2000-vuotinen historia on konfliktien kanssa elämään opettelua.

Vaikeuksia on Kochin mukaan seurannut erityisesti kirkolliskokouksista. Vatikaanin 50-vuotta sitten järjestetty toinen konsiili ei ole poikkeus. Jotkut ovat nähneet konsiilin uhkana ja toiset mahdollisuutena. Se on herättänyt voimakasta keskustelua, joka on monelta osin käynnissä edelleen.

– Tämä on tapahtunut aikaisemminkin, ja se on asia jonka olemme joutuneet oppimaan. Kirkolliskokousten jälkeen on ollut aina vaikeita aikoja. Tämä on paradoksi. Konsiilit palvelevat kirkon ykseyttä, mutta niistä aiheutuu uusia jakoja, Koch sanoo.

– Vatikaanin toinen kirkolliskokous oli hyvin tärkeä uusi alku katoliselle kirkolle. Se velvoittaa jokaista katolilaista olemaan ekumeenisen liikkeen jäsen ja tavoittelemaan kristittyjen ykseyttä. Emme voi olla katolilaisia ilman ekumeniaa.

Eräänä kirkolliskokouksen seurauksena katolisen ja luterilaisten kirkon suhteisiin voi pitää Augsburgissa vuonna 1999 allekirjoitettu yhteistä vanhurskauttamisjulistusta.

– Yhteinen vanhurskauttamisjulistus on ekumeenisten julistusten joukossa hieno poikkeus. Tärkeintä julistuksessa on, että se on molempien kirkkojen johdon hyväksymä. Ekumeenisia tekstejä on paljon, yleensä ne eivät ole kirkkojen johdon allekirjoittamia. Tarvitsemme uuden kirkkoa, ehtoollista ja virkaa koskevan julistuksen, kirkko-opilliset näkemyserot ovat yhteisessä vanhurskauttamisjulistuksessa vielä ratkaisematta, Koch sanoo.

Kuuntele Kochin haastattelu Yle radio 1:stä sunnuntaina 30.9. kello 11.00 ja sen jälkeen Yle Areenasta.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPappi hyllylle – ehdolla vaaleissa
Seuraava artikkeliJumalanpalvelusguru luennoi papeille

Ei näytettäviä viestejä