Katolisen kirkon Ranskassa asettama riippumaton tutkimuskomissio julkisti tämän viikon alussa raportissaan, että vuosien 1950–2020 välisenä aikana jopa 330 000 ranskalaista lasta olisi joutunut hyväksikäytön uhreiksi katolisessa kirkossa. Tekijät olisivat pappeja, munkkeja, nunnia, muita kirkon työntekijöitä ja esimerkiksi katolisten koulujen opettajia.
Hyväksikäyttöön syyllistyneitä arvioidaan olevan vähintään noin kolme tuhatta.
Tutkimuskomissio totesi, että kodissa ja lähipiirissä tapahtuvien hyväksikäyttötapauksien jälkeen katolinen kirkko näyttää olevan ympäristö, jossa seksuaalista hyväksikäyttöä on ollut yhteiskunnassa eniten.
Tiedot ovat järkyttäneet Ranskaa ja katolista maailmaa laajemminkin. Kyseessä on uhrien ja tekijöiden määrän perusteella laajin katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaali.
”Skandaali tuottaa valtavaa vahinkoa papiston työlle”
Suomalainen katolinen pappi, isä Oskari Juurikkala toimii Helsingissä Opus Dei -järjestön tehtävissä. Hän on monen muun katolilaisen tavoin järkyttynyt Ranskan skandaalista.
– Se on järkyttävää luettavaa ja valtava tragedia. Ei kuitenkaan täysi yllätys, koska sellaista on muissa maissa jo ollut.
Hän toteaa, että tapahtunut on skandaali paitsi uhreille, myös syyllisille, heidän esimiehilleen ja koko kirkolle.
– Katolisena pappina ajattelen, että Ranskan skandaali tuottaa valtavaa epäsuoraa vahinkoa papiston työlle, luotettavuudelle ja uskottavuudelle. Mutta se täytyy nyt vain hyväksyä.
Oskari Juurikkala korostaa, ettei kommentoi asioita katolisen hiippakuntansa puhemiehenä tai tiedottajana.
– Teen sen katolisena pappina, joka on pohdiskellut näitä asioita.
Juurikkala on kolminkertainen tohtori. Kauppatieteissä hän väitteli Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2012, oikeustieteessä Helsingin yliopistossa vuonna 2015 ja teologiassa Rooman Pyhän Ristin yliopistossa vuonna 2019. Hän toimii tutkijana Åbo Akademissa.
Yksi kirkollisten hyväksikäyttöpaljastusten toistunut piirre on, että tekijöiden piispalliset esimiehet ovat olleet tietoisia tapahtuneesta, mutta asioita on peitelty. Syyllisiä ei ole välttämättä saatettu lain eteen. Heitä on ehkä siirretty toisiin tehtäviin tai toiseen maahan.
Juurikkala kertoo ”tavallaan ymmärtävänsä” yrityksen suojella omaa instituutiota, mutta ei hyväksy sitä.
– Sellainen on täysin epäoikeudenmukaista ja pelkurimaista. Varsinkin menneinä vuosikymmeninä kenties kuviteltiin, että asioita voidaan lakaista maton alle.
2000-luvulla katolinen kirkko on ryhtynyt toimiin asiassa. Juurikkala pitää prosessia tärkeänä ja tarpeellisena, vaikka se voi olla kivulias.
– Kirkossa tarvitaan laajamittainen asennemuutos joka tasolla.
Ranskan tutkimuskomissio arvosteli katolisen kirkon omaa kanonista lakia ”täysin riittämättömäksi” tunnistamaan ja käsittelemään seksuaalista hyväksikäyttöä.
Juurikkala toteaa, että viime vuosina lakeja on tiukennettu.
– Kansainvälisesti kaikissa hiippakunnissa epäilyistä pitää nyt ilmoittaa siviiliviranomaisille.
Katolisen papin rooli on osa ongelmaa
Miksi juuri katolinen kirkko vaikuttaa niin usein olleen hyväksikäyttöskandaalien ytimessä? Kirkko on toki valtava ja toimii kaikkialla. Mutta onko kirkossa rakenteita, käytäntöjä tai kulttuuria, jotka altistavat tällaisille väärinkäytöksille?
Juurikkalan mukaan katolisen papin rooli ja auktoriteetti ovat iso osa ongelmaa. Toisin kuin vaikkapa protestanttisuudessa, katolista pappia kunnioitetaan suuresti Jumalan ja pyhyyden edustajana. Hän voi olla ihmisille miltei enemmän kuin ihminen.
– Myös paavi Franciscus on kiinnittänyt huomiota tähän ongelmaan. Perinteisissä katolisissa maissa papin hahmo tai rooli on vääristynyt. Helposti ajatellaan, että pappi on moraalisesti muiden yläpuolella ja erehtymätön.
Tämä on Juurikkalan mukaan voinut johtaa siihen, että pappi, jolla on syviä ongelmia sisällään, saattaa päästä lähelle lapsia ja nuoria epäilysten heräämättä.
Papin pyhyys on Juurikkalan mukaan tehnyt hyväksikäyttötapauksista puhumisesta vanhemmille tai opettajille vaikeaa verrattuna siihen, että syyllinen olisi joku muu kuin pappi.
– Ja jos onkin puhuttu, piispaa myöten on voinut olla epätervettä, vääränlaista luottamusta epäiltyyn pappiin.
Ongelmia on vaikea selittää selibaatilla
Oma kiistelty asiansa on katolisilta papeilta vaadittu selibaatti, naimattomuus: onko sillä merkitystä asiassa?
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet katolisista papeista ei todellisuudessa noudata selibaattilupaustaan. Saksassa joukko eläkkeelle jääneitä korkea-arvoisia pappismiehiä vaati vuonna 2017 selibaatin muuttamista vapaaehtoiseksi.
Ortodoksisissa ja protestanttisissa kirkoissa papit voivat mennä naimisiin. Entä jos niin olisi myös katolisessa kirkossa?
– Uskon, että avioliitolla olisi vaikutusta. On sitten monimutkaisempi kysymys, minkälaista. Tutkimuksessa on tuotu esiin sitä näkökulmaa, että mahdollisten hyväksikäyttötapauksien luonne olisi silloin erilainen, Juurikkala sanoo.
Lasten hyväksikäyttötapauksia on ollut myös kirkoissa, joissa papit saavat avioitua.
Juurikkalan mielestä naimattomuus on katoliselle papille oikea elämänmuoto.
– Olennaisinta asiassa on, miten sellaiseen elämäntapaan valmistaudutaan ja miten pappiskandidaattien psyykkistä ja moraalista tasapainoa ja kypsyyttä arvioidaan.
Juurikkala korostaa, että lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä on vaikea selittää pappien naimattomuudella.
– Selibaatin kannalta olennaisempaa on laaja avoimuuden ja totuuden kulttuuri. Sen vaikeudestakin voi puhua avoimesti. Pään sisällä ongelmat voivat paisua valtaviksi.
Pappiskasvatusta on uudistettava
Katolinen kirkko kärsii varsinkin länsimaissa pahasta pappispulasta. Papin uralle lähteminen eli pappiskutsumukset ovat 1950-luvulta lähtien alkaneet vähentyä. Monissa maissa papisto on ikääntynyttä. Aiemmin paljon pappeja ”tuottaneessa” Irlannissa toimii enää yksi hiippakunnallinen pappisseminaari.
Toisaalta esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa seminaareihin riittää edelleen tulijoita.
Juurikkala arvioi, että pappispulasta johtuen seminaareissa on kovaa painetta ja odotusta, että papiksi aikanaan myös valmistutaan.
Seminaareissa pitäisi hänen mielestään kiinnittää enemmän huomiota siihen, jos joissakin seminaarilaisissa ilmenee opintojen aikana lasten hyväksikäyttöön viittaavia asioita.
– Mahdollisia hälytysmerkkejä ei saa katsoa läpi sormien.
Myös Ranskan tutkimuskomissio on ehdottanut vastaavia parannuksia pappien koulutukseen.
On myös muistettava, että maailmassa on tällä hetkellä yli 400 000 katolista pappia. Vain pieni osa on koskaan syyllistynyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Ranskan komissio on tarjonnut yhdeksi parannukseksi sitä, että kirkon hallinnossa lisättäisiin maallikkojen ja naisten osuutta. Juurikkala on samaa mieltä.
– Kannatan sitä monesta muustakin syystä. Kokemuksen valossa se esimerkiksi ehkäisee taipumusta piilotella asioita.
Ongelma on tunnistettu – onko kirkko herännyt?
Katolinen kirkko on 2000-luvulla rämpinyt hyväksikäyttöskandaalista toiseen. Juurikkala uskoo kirkon heränneen asiassa, mutta hänestä on vaikea arvioida, onko heräämistä tarpeeksi.
– Prosessit kestävät kauan, kun ajatellaan syviä ajattelutapojen muutoksia. Mutta olen luottavainen myös siksi, että tällaiset laajat raportit ja niiden käsittely julkisuudessa luovat kirkossa suurta painetta ajattelun ja käytäntöjen muutoksiin.
Kokonaan hyväksikäyttöongelmista ei Juurikkalan mukaan päästä missään instituutiossa.
– Ihmisiä, joilla on siten vääristynyt seksuaalipsykologia, ei ole voitu tunnistaa etukäteen. Mutta tapauksia pitää pystyä vähentämään. On myös huomattava, että uusien toimenpiteiden positiivinen vaikutus sisältää viiveen. Uhrit esimerkiksi puhuvat usein vasta vuosikymmenien päästä. Myös papiston uudistuminen kestää.
Lue myös:
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä