Korppi lekottelee puidenlatvojen yli, raakkuu mennessään. Puita, niitä totisesti riittää. Ne pitävät huolen siitä, että järvenrantaan jyrkästi viettävällä tontilla piisaa elämää.
– Oravat ovat lähteneet, en tiedä miksi. Mutta naava on palannut takaisin. Se oli pitkään poissa, kääntäjä Kersti Juva sanoo kesäkotinsa terassilla.
Naava on hyvä merkki. Se kertoo, että ilma on puhdasta, vaikka Espoon Nuuksiosta ei tarvitse ajaa kauaakaan päästäkseen moottoritien varteen.
Jos Trumpin valinta olikin shokki, Yalesta löytyi vahvoja vastavoimia. Kampuksen kulkureitit täyttyivät rakkautta ja solidaarisuutta uhkuvista liitupiirroksista.
Tenttejä peruttiin, kursseja keskeytettiin, opiskelijat jättäytyivät luennoilta pois. Kuin jonkun isoäiti olisi kuollut, sellaiseksi liturgian tutkija Juliette Day kuvaa Yalen yliopiston tunnelmia sinä päivänä, jona Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Eikä aikaakaan, kun Day ja Juva lähtivät Washingtoniin naisten marssille.
Poliittisten mullistusten vuosi sattui olemaan se, jonka Juliette Day, Oxfordista ja Lontoon King’s Collegesta valmistunut liturgian tutkija ja kirkkohistorioitsija, sai viettää Yalessa kirjoittaen kirjaa kuuntelemisen merkityksestä kirkkojen liturgiassa. Virka Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa jäi hetkeksi lepäämään. Puoliso, Kersti Juva, seurasi luonnollisesti mukana.
Jos Trumpin valinta olikin shokki, Yalesta löytyi vahvoja vastavoimia. Kampuksen kulkureitit täyttyivät rakkautta ja solidaarisuutta uhkuvista liitupiirroksista.
– Opiskelijat olivat yhteiskunnallisesti valveutuneita. Lääketieteen opiskelijat perustivat klinikan vähävaraisille, oikeustieteen opiskelijat auttavat maahanmuuttajia, Day kertoo.
– Yhdysvallat oli minulle tärkeä 1960-luvulla, kansalaisoikeustaistelujen aikaan. Siinä välissä minulle tuli negatiivisempi kuva Amerikasta. Nyt se nuoruuteni Amerikka oli jälleen nähtävissä, Kersti Juva toteaa.
Kun Day paneutui liturgiaan ja kuuntelemiseen, Juva kirjoitti kirjaa kielestä, siitä, mihin kaikkeen suomen kieli kääntäjän näkökulmasta taipuu. Hän on saanut työtään varten Suomen kulttuurirahaston Eminentia-apurahan.
– Vaimonihan kutsuu sitä Dementia-apurahaksi, Juva sanoo.
Vaimon mielestä sitä ei tarvitsisi kirjoittaa lehteen.
Minusta meidän avioliittomme on kristillinen avioliitto, mutta meillä riittää ymmärrystä myös sille, että kirkot ovat asiassa hitaampia.
Niin, se vaimo. Sana hätkähdyttää yhä yllättävän monia. Juva kutsuu Dayta jääräpäisesti vaimokseen, koska sitä hän vihdoin on. Yalen-vuoden aikana Kersti Juvan ja Juliette Dayn 22 vuotta sitten oxfordilaisessa ortodoksikirkossa alkanut parisuhde sai lopultakin muuttua avioliitoksi.
Avioliittoon astumisen hetki ei ollut varsinaisesti romantiikalla pilattu. Rekisteröidyn parisuhteen osapuolet lähettivät sähköpostia Suomeen ja maistraatin viranomainen siirsi heidän tietueensa oikeaan sarakkeeseen. Paluuposti ilmoitti, että Juva ja Day ovat toistensa aviopuolisoja.
Miltä Suomessa käyty kirkollinen ja ei-kirkollinen avioliittokeskustelu heistä, suomalaisesta ortodoksista ja englantilaisesta anglikaanista, kuulostaa?
– Minusta meidän avioliittomme on kristillinen avioliitto, mutta meillä riittää ymmärrystä myös sille, että kirkot ovat asiassa hitaampia, Juva muotoilee.
Day koukkaa historian kautta.
– Kristillinen avioliitto on hyvin myöhään syntynyt instituutio. Roomalaisessa avioliitossa oli kyse omaisuudesta ja perhesuhteista. Hyvässä lykyssä liitossa oli myös rakkautta.
Puhtaasti maallinen ja sangen epäromanttinen sopimus sai kirkon historiassa teologista selitysvoimaa. Aikojen saatossa avioliittoon alettiin ladata yhä enemmän romanttisen rakkauden ideaalia. Nyt kirkot ovat Dayn mielestä umpikujassa, elleivät ne mieti avioliittoetiikkaansa juurineen uudelleen.
Kaikki ei tietenkään lepää vain instituutioiden varassa.
– Itse suhde voi olla voimassa, vaikka instituutio ei olisikaan, Day toteaa.
Avioliitossakin naimisiin menevät kaksi ihmistä, pappi on vain vihkimässä. Ytimessä on kahden ihmisen vakava sitoutuminen toisiinsa.
Juva on silti kaivannut myös instituution tukea. Ennen tasa-arvoista avioliittolakia hänen elämänsä tärkein suhde jäi vaille täysveristä tunnustusta, joka sille kuului. Elämänhistoriakin siihen vaikuttaa: Juva on toiminut pitkään seksuaalivähemmistöjen puolesta, ollut Setan varapuheenjohtajana. Se, miltä tuntuu tulla jätetyksi ulkopuolelle, ei hevillä unohdu.
– Olen sentään ollut rikollinen teini-ikäinen.
Raivoissaan, harmissaan, hämmentyneitä, sitä he olivat, kun heräsivät brexit-aamuun Oxfordissa.
Koska suomalaisen Kersti Juvan ja englantilaisen Juliette Dayn elämä jakautuu Espoon ja Oxfordin välille, on mahdotonta olla kysymättä, miltä Britannian EU-ero brexit tuntuu. Kysymys langettaa raskaan varjon, vaikka aurinko on taivaalla lähes lakipisteessään.
Raivoissaan, harmissaan, hämmentyneitä, sitä he olivat, kun heräsivät brexit-aamuun Oxfordissa. Sitä he ovat yhä. Asiasta on vaikea puhua, koska se johtaa vain syvenevään epätoivoon.
Käytännön seurauksista ei tiedä kukaan. Onko heillä molemmilla enää oikeutta oleskella toisessa kotimaassaan? Avioliitto tai englantilaisen kirjallisuuden parissa tehty elämäntyö eivät ole tarpeeksi painavia syitä. Mitä tästä kaikesta seuraa, on haastatteluhetkellä täysin pimennossa.
– Suomi on ollut minua kohtaan hyvin vieraanvarainen. On häpeällistä, että Britannia ei tule olemaan yhtä vieraanvarainen Kerstiä kohtaan, Day toteaa.
Donald Trumpin vaalivoitto oli Daylle ja Juvalle kuin déjàvu-kokemus brexitistä.
– Se valheiden ja puolivalheiden määrä, joka molempiin päätöksiin liittyy, on kylmäävää, Juva sanoo.
Liturgia ei ala siitä, kun tietyt sanat lausutaan, vaan siitä, kun ne kuullaan.
Ei lopeteta synkkyyteen. Lopetetaan siihen, mitä Juliette Day työkseen tutkii, siis liturgiaan.
– Se, miten Juliette selitti teologiaa, teki minuun heti alussa vaikutuksen, erinäisten muiden seikkojen ohella, Kersti Juva sanoo.
Teema ei siis suinkaan ole vähäpätöinen.
Yalen-vuosi meni miettiessä, millä kaikilla tavoilla kuunteleminen on osa kirkon liturgista elämää. Luterilaiset tulevat sanankuuloon, mutta kirkossa kuunnellaan muutakin: musiikkia, lasten ääniä, liikenteen melua.
– Se korostaa siltä, että me olemme yhteisö, Jumalan kansa juuri siinä tietyssä paikassa. Liturgia ei ala siitä, kun tietyt sanat lausutaan, vaan siitä, kun ne kuullaan. Liturgiassa ei ole kyse siitä, mitä pappi tekee, vaan siitä, mitä me kirkkona teemme, Day sanoo.
Liturgia on se, joka tekee kirkon uskon näkyväksi. Sekä Day että Juva vierastavat liian sisäistä ja yksityistettyä uskonnäkyä. Se vierastus sai Juvan myös aikanaan liittymään ortodoksiseen kirkkoon. Luterilaisen kirkon liturgiset uudistukset ovat heistä hienoja, mutta messukaavan luontevaan käyttöön tottuminen saattaa heidän mielestään kestää useita sukupolvia. Pitäisi myös kysyä, mikä on aidointa luterilaista liturgista elämää. Siinä auttaisi silmäys kirkkohistoriaan.
– Opin nuoruuteni poliittisissa liikkeissä sen, että vanhaa maailmaa ei voi lyödä noin vain alas. Muutoksen pitää kasvaa menneisyydestä, Kersti Juva sanoo.
Päivän Sana! Nyt Juva ja Day huutelevat sitä toisilleen, jos toinen äityy oikein saarnaamaan.
Luovuttamattominta kirkossa on se, että kirkko on Kristuksen ruumis, Juva ja Day ajattelevat.
– Jos istun yksin luolassa, olen vain yksittäinen sormi. Kun kirkko tulee yhteen, me olemme kokonainen ruumis. Meidän tehtävämme on olla Kristus maailmassa, tuoda maailmaan sitä toivoa, jonka Kristus tuo, Day pohtii.
– Päivän Sana! Kersti Juva täräyttää.
Hän selittää, että isällä, arkkipiispa Mikko Juvalla, oli tapana lukea ruokapöydässä hartaustekstejä. Kun tultiin kohtaan, jossa luettiin Päivän Sana, Kersti Juva kilpaili veljensä kanssa, kumpi ehtii kiljaista: Päivän Sana! Nyt Juva ja Day huutelevat sitä toisilleen, jos toinen äityy oikein saarnaamaan.
– Päivän Sana!
Kuva: Mauritz Hellström. Kersti Juva (vas.) ja Juliette Day ja kotiutuivat Yhdysvalloissa episkopaaliseen kirkkoon, joka oli yhtä aikaa korkeakirkollinen ja yhteiskunnallisesti aktiivinen. – Lauloimme taisteluvirsiä, he muistelevat.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***