Keskitalo: Kirkon kritisoiminen herätysliikkeiden tärkeä tehtävä

Keskitalo205_BJukka Keskitalo vieraili keskiviikkoiltana vanhoillislestadiolaisten Helsingin rauhanyhdistyksessä. Keskitalo käytti seuroissa puheenvuoron ja tapasi johtokunnan edustajat.

Hän kävi paikalla rauhanyhdistyksen kutsusta. Puheessaan Keskitalo muisteli lämmöllä kohtaamisia kotikylänsä Tornionjokivarren vanhoillislestadiolaisten kanssa. Hän myös esitteli kirkkohallituksen toimintaa ja otti kantaa herätysliikkeiden asemaan kirkossa. Keskitalo sanoi herätysliikkeiden olevan osa kansankirkon perhettä, vaikka ne eivät olekaan virallinen osa kirkon organisaatiossa seurakuntien ja hiippakuntien tapaan.

– Herätysliikkeet voivat olla monella tavoin kirkon kumppaneita. Historian aikana ne ovat olleet kirkkoa uudistavia ja myös sitä kritisoivia liikkeitä. Kirkon kriitikkona toimiminen on herätysliikkeiden tärkeä tehtävä. Rakentavaa kritiikkiä tarvitaan, jotta luterilainen kansankirkkomme pysyy hereillä ja uskollisena perussanomalleen ja -tehtävälleen. Mutta kun eletään kansankirkon perhepiirissä, niin rakentava kritiikki saattaa joskus olla tarpeellista myös toisin päin. Herätysliikkeiden kriittistä herättelyä onkin kuultu viime aikoina muun muassa piispojen taholta. Olennaista onkin juuri se, että kritiikki olisi rakentavaa ja rakkaudellista, olipa sitten kyse kumman suuntaisesta kritiikistä tahansa. Tämä pätee myös virallisen kirkon ja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suhteeseen, hän totesi.

HelsinginRauhanyhdistys

– Tiedän, että moni on kokenut yleistävän keskustelun julkisuudessa toisinaan myös leimaavana.

Keskitalon katsoo liikkeen tehneen merkittävän valinnan päättäessään käsitellä vaikeita asioita mahdollisimman avoimesti.

– On selvä, että niin vaikea tie kuin onkin valittu, valinta on oikea. Avoimuus kaikessa kipeydessäänkin kantaa paremmin kuin yritys kieltää tosiasiat, selittää epäkohdat olemattomiksi tai pyrkimys puolustautua mitätöimällä tapahtunut. Avoimuus ei ole helppo tie, mutta pitkällä tähtäimellä kestävä sekä liikkeen että liikkeen ja kirkon suhteen kannalta. Rohkaisen jatkamaan tällä avoimuuden tiellä, Keskitalo sanoi.

Kotimaa24 sai Keskitalon puheen tiedoksi jo ennen sen pitämistä. Miten kansliapäällikkö suhtautuu siihen, että liikkeen piirissä on myös niitä, jotka kokevat, että hyvin paljon avoimemminkin olisi voinut asioita käsitellä ja jopa että asioita on salailtu?

– Ymmärrän, että noinkin asian voi aivan oikeutetusti nähdä. Halusin puheessani kuitenkin myönteisesti noteerata vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneen keskustelukulttuurin avautumisen. Aina löytyy parantamisen varaa ja kritiikin sijaa, mutta itse ajattelen, että myönteisellä vuoropuhelulla saadaan lopulta enemmän aikaan. Tällaista henkeä mielestäni tarvittaisiin lisää kirkon ja herätysliikkeiden välille yleisemminkin, hän vastaa.

(Kuvassa Helsingin rauhanyhdistys)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSergei palaa Valamon johtoon
Seuraava artikkeliKapituli paheksuu Ylitornion naimarahaa

Ei näytettäviä viestejä