Paavo Kettusen mukaan tämän päivän ihmisen keskeisin kysymys suhteessa Jumalaan ei ole syyllisyys vaan häpeä. Ihminen ei niinkään kysy, mitä pahaa hän on tehnyt, vaan kelpaako hän.
Kettunen puhui tänään Karjalan teologisen seuran, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien Joensuussa järjestämässä Jumala-symposiumissa.
– Ongelma on monesti siinä, että niin teologinen kuin uskonnollinenkin perinne on keskittynyt ihmisen syyllisyyskysymyksen kohtaamiseen. Tällöin häpeä ja kelpaamattomuus ovat jääneet syrjään. Hengellinen kelpaamattomuus voi tulla esille muun muassa silloin, kun ihminen rukoilee ja pyytää apua, mutta hänen avunpyyntöihinsä ei kuulu vastausta. Tällöin hän joutuu kohtaamaan vaikenevan Jumalan. Hän kokee, ettei hän ole sen arvoinen, että Jumala ottaisi hänen pyyntönsä huomioon, Kettunen sanoi.
Toinen kelpaamattoman ihmisen kokemus on, että Jumala on autoritaarinen ja vaatii ehdotonta tottelemista. Uskonnollinen yhteisö, jossa on tällainen jumalakuva voi toisaalta tarjota turvaa, mutta olla samalla myös julma. Kolmantena jumalakuvan piirteenä Kettunen mainitsi ankaran ja pelottavan Jumalan, joka vaatii ihmiseltä aina enemmän.
Kettusen mielestä uskonnollisen yhteisön ja Jumalan kokeminen ovat monesti identtisiä. Jos ihminen ei koe tulevansa hyväksytyksi yhteisössä, hän tulkitsee helposti, ettei hän kelpaa myöskään Jumalalle.
Hengellistä kelpaamattomuutta kokevalla on Kettusen mukaan kolme tapaa reagoida. Ensinnä hän voi paeta ja piiloutua. Ihminen pelkää, että toiset ja Jumala näkevät hänen koko raadollisen todellisuutensa. Toinen tapa on kelvollisuuden tavoittelu: rukoile enemmän, lue enemmän Raamattua! Ihminen voi yrittää kelvata Jumalalle ja yhteisölleen myös korkean moraalin avulla. Tällöin erityisesti seksuaalimoraali on keskeisessä asemassa.
Kolmantena selviytymiskeinona on kokemus armosta: Olen kelpaava ja riittävä.
– Tässä on koko uskon salaisuus. Ihminen on riittävä, ei omien tekojensa, ei oman hengellisyytensä vaan Kristuksen ansiosta. Tämä tiivistyy ristin ryövärin huokaukseen ”Muista minua!” ja Jeesuksen vastaukseen kelpaamattomalle: ”Olet minun kanssani paratiisissa.”
Kettunen kysyi, onko aikamme olennaisempi kysymys, mistä löydän armollisen Jumalan vai onko Jumalaa olemassa. Ankaran Jumalan vaikutuspiirissä ihminen voi olla lopen uupunut uskonnolliseen yrittämiseen.
– Tätä tuskaa ei voida poistaa anteeksiantamuksella vaan ihmisen vastaanottamisella ja hyväksymisellä. Armon paradoksi on siinä, että ihminen kokee tulevansa hyväksytyksi juuri silloin, kun hän ei pidä itseään hyväksymisen arvoisena. Mikäli ihminen ei vapaudu ankaran Jumalan kahleista ja koe armon todellisuutta, hän voi lopen uupuneena ajautua ulos koko uskosta. Siinä ei välttämättä ole kysymys ateismista, vaan elämän selviytymiskamppailusta: Kun vaativalle Jumalalle ei riitä eikä kelpaa, hän jaksaa paremmin, kun jättää koko Jumalan ”pois laskuista”. Kristillisen uskon ja kirkon ydinkysymys on, onnistuvatko ihmiset kohtaamaan armollisen ja rakastavan Jumalan.
Ilmoita asiavirheestä