Intialaisperheen rippikoulu ja kaste olivat Jyväskylän seurakunnan Säynätsalon aluekappalaiselle Harri Romarille innostava työtehtävä. Ajatus pelastuksesta ilman hyviä tekoja ja ansioita oli perheelle vaikea käsittää.
Kirkkoon kuulumalla sulautuu yhteiskuntaan
Viime syksynä Harri Romar sai kiinnostavan puhelun. Suomeen rekrytoitu intialainen it-alan insinööri Gokul Kartha soitti, koska halusi vaimonsa Poornima Menonin ja vastasyntyneen Gotam-poikansa kanssa kääntyä luterilaiseksi. Romarin juttusille heidät oli ohjattu kirkkoherranvirastosta.
– Pariskunta oli selvittänyt, että lähes 80 prosenttia väestöstä kuuluu kirkkoon. Heistä paras tapa sulautua yhteiskuntaan ja tukea sitä on olla osa tätä joukkoa, kirkon jäsen. He halusivat myös poikansa kasvavan kulttuuriimme ja kristityksi, Romar selvittää yhteydenoton taustoja.
Ensikontaktin myötä kolmikko sopi rippikoulun järjestämisestä ja jokaviikkoiset tapaamiset pyörähtivät käyntiin.
Yksin armosta -ajatus oli vaikea
Opetuksen edetessä Romar huomasi, miten hataralla pohjalla maahanmuuttajien käsitykset kristinuskon perusasioista olivat. Hindu-kulttuurissa kasvaneilta uupui kaikki kulttuurista imetty pohjatieto.
– Rippikoulun rimaa oli laskettava hurjasti ja keskistyttävä aivan perusasioihin, Romar toteaa.
Erityisen kiinnostuneita uudet luterilaiset olivat katolisuuden ja luterilaisuuden eroista. Käsitys pelastuksen ansaitsemisesta hyvien tekojen kautta oli sitkeässä.
– Paukutin jatkuvasti Lutherin oppia, miten pelastumme yksin uskosta ja yksin armosta. Luimme katekismusta, Raamattua ja opettelimme elämää suojelevat käskyt, Romar kertoo.
Missä lapset ovat?
Suuri löytö perheelle oli, miten luterilaisina saamme tulla Jumalan eteen ilman välikäsiä. Pyhimykset eivät rukoile puolestamme eikä meillä ole paavia Jumalan maallisena sijaisena.
Oppitunnit Romar koki innostavina ja antoisina. Muualta muuttanut osasi ihmetellä yhteiskuntamme epäkohtia. Alkoholismi, yksinäisyys ja nuorison levottomuus puhuttivat.
– Heille oli järkytys, ettei kirkossa ollut kuin kourallinen väkeä. Missä lapset ovat, he kyselivät, Romar kertoo.
Papin kanssa jääkiekko-otteluun
Maahanmuuttajatyössä suurimmaksi haasteeksi nousi kielimuuri. Niin pastorin kuin rippilasten englannissa oli puutteensa ja väärinymmärryksiä sattui aika ajoin.
– Muutaman kerran kävi niin, että he vakuuttivat ystävällisesti tulevansa paikalle, mutta ketään ei näkynytkään. Kyse saattaa tietenkin olla myös kulttuurieroista. Odotin aikani ja jatkoin sitten muihin tehtäviin, Romar kertoo.
Useimmiten aikataulut pitivät ja yhteisiä tapaamisia sovittiin myös kirkkosalin ulkopuolelle.
– Kävimme Gokulin kanssa esimerkiksi katsomassa jääkiekkoa. Pappina koen tärkeäksi haastaa uuteen kulttuuriin muuttaneita ihmisiä mukaan suomalaiseen elämänmenoon. Toivoisin, että minullekin tehtäisiin niin, jos muuttaisin ulkomaille.
Kuva: Kristiina Kontoniemi. Kuvassa intialaisperheen isä Gokul Kartha, pappi Harri Romar, lapsi Gonam sekä äiti Poornima Menon Säynätsalon kirkossa.
Ilmoita asiavirheestä