Vajaaseen kahteensataan sivuun ei ole mahdollista tyhjentää Raamatun ja kirjallisuuden keskinäisiä yhteyksiä. Tutkija, FT Jyrki Korpua vilauttaa aarrearkkua arkilukijan katseltavaksi kirjassa Alussa oli Sana – Raamattu ja kirjallisuus (Avain 2016), ja onnistuu avaamaan katselijan silmät.
Kirja käsittelee herkullisin esimerkein Raamatun syntyä sitä ympäröineen kirjallisuuden keskellä, Raamatun vaikutusta länsimaiseen kirjallisuuteen ja suomen kielen raamatullisuutta.
Esimerkkien vyörytys tuo mieleen Pokémon Go -pelin. Raamattu pilkahtelee mitä yllättävimmissä paikoissa tekstien maailmassa, niin Mark Twainin kuin Ilmari Kiannon teksteissä, niin Harry Potterissa kuin CMX-yhtyeellä. Jokainen esimerkki tuo uuden näkökulman Kirjojen Kirjaan, ja jatkoetsintä alkaa kiinnostaa ja koukuttaa.
Aleksis Kiven tuotanto saa Korpualta ansaittua huomiota. Itselleni uusi asia oli, että Nummisuutarit-näytelmä on parodia apokryfisestä Tobitin kirjasta, ja Seitsemän veljeksen seikkailut juontuvat jo Toisen makkabilaiskirjan ajoilta.
Kirjaa valmistellessaan Korpua piti aiheesta yleisöluentosarjan Oulun kaupunginkirjastossa. Suuri osa salintäydestä yleisöstä lie ollut aktiivikristittyjä. Luennot synnyttivät vilkkaan keskustelun, jossa kuulsi ajoittain myös teologisia sävyjä.
Mahdollisesti tästä syystä Korpua eksyy Jeesus kirjallisuushahmona -luvussa harmillisen pitkäksi aikaa kirjallisuustieteestä teologisempaan käsittelytapaan, evankeliumien ja Paavalin kirjeiden erilaisten Jeesus-hahmojen teologisiin tavoitteisiin. Tämä siitä huolimatta, että Raamatun henkilöhahmoista Jeesus on ollut kirjailijoita kiehtovin.
Korpua ottaa esimerkeissään huomioon myös kristinuskon sisällä syntyneen kirjallisuuden. Kirjallisuustieteilijöiden huomiota kristillinen kirjallisuus tarvitsisi enemmänkin, jos se haluaa kehittyä varteen otettavaksi sisäpiiriä laajemmalle yleisölle. Terävä hengellisyys kun ei korvaa sielun ja mielen tylsää tasaterää.
Johanneksen evankeliumin alkusanat Alussa oli Sana kuvaavat hyvin Raamatun merkitystä länsimaiselle kulttuurille. Korpuan teos on tärkeä avaus Raamattua käsittelevän kirjallisuustieteen popularisointiin, kansantajuistamiseen.
Suoria sitaatteja kirjaan ei mahdu, ja tarkempiin pohdintoihin kirjailija pysähtyy vain siellä täällä. Väitteiden ja huomioiden tarkistaminen jää siksi lukijan oman aktiivisuuden varaan.
Kirjailija pyrkii luomaan aiheestaan kokonaiskuvan, mutta yhden kirjan pikselimäärä jättää ymmärrettävästi paljon hämärän peittoon. Johanneksen evankeliumin viimeiset sanat kuvaavat aiheen laajuutta mainiosti: ”… jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.”
Kirjailijahaastattelu
Seuraavassa kirjailija Jyrki Korpuan vastaukset kysymyksiin, jotka nousivat kirjan äärellä toimittajalle mieleen.
Kuinka paljon Raamatun vaikutusta kirjallisuuteen on aiemmin tutkittu Suomessa tai muissa maissa?
– Suomessa vaikutusta on tutkittu sangen rajallisesti muutamiin esimerkkeihin keskittyen ja lähinnä tieteellisten artikkelien tasolla. Toki aiheesta on pidetty monenlaisia luentosarjoja, ja oppimateriaalejakin aiheesta on tehty, mutta laaja-alaisia teoksia ei ole tietääkseni ennen tätä julkaistu.
– Maailmalla aihetta on tutkittu enemmän, mutta selvästi vähemmän kuin luulisi. Laaja-alaisesti Raamatun sijaa kirjallisuushistoriassa ei ole käytännössä Northrop Fryen (1912‒1991) jälkeen tutkittu. Toki erilaisia esityksiä yhteyksistä lähinnä yksittäisin esimerkein on kirjoitettu jatkuvasti.
Missä määrin muiden uskontojen pyhät kirjat ovat vaikuttaneet länsimaiseen kulttuuriin?
– Hyvin rajallisesti ennen 1900-lukua. Tietenkin vaikutusta on tapahtunut ikään kuin mutkan kautta, esimerkiksi orientalismin muotibuumissa 1700-luvun lopulta 1800-luvulle ja uudelleen 1900-luvulta alkaen Yhdysvalloissa. Arabialaisten oppineiden vaikutus oli aatteellisesti vahva keskiajan loppupuolella ja renessanssin aikoihin ja tässä Koraanilla on oma osansa. Missään nimessä minkään muun uskonnon pyhien kirjojen vaikutusta ei voi verrata Raamatun vaikutukseen laajuudessaan.
Otat kirjassasi esimerkkejä myös kristinuskon omassa piirissä syntyneestä hengellisestä kirjallisuudesta. Mitä kirjallisuustieteilijänä ajattelet suomalaisesta hengellisestä nykykirjallisuudesta?
– En katso tuntevani lajia kovinkaan tarkasti, vaikkakin tein teologian pro seminaari työni suomalaisesta nykypäivän ihmekirjallisuudesta ja olen lukenut jonkin verran myös tämän päivän hengellistä fantasiakirjallisuutta. Se mitä olen lukenut, osoittaa, että lajilla on omat vahvuutensa tämänkin päivän kirjallisuuskentällä.
Kerrot, että Jeesuksesta on tullut kirjallisuudessa fiktiivisesti käsiteltävä hahmo erityisesti vasta 1800-luvun jälkeen. Miksi vasta silloin?
– Toki Jeesus on ollut käsitelty ja kuvailtu hahmo aiemminkin tarinaperinteessä, mutta kirjallinen käyttö on lisääntynyt huomattavasti vasta kirjallisuuden kentän maallistuessa. Ehkäpä tällainen sekulaarinen ilmapiiri on rohkaissut kirjailijoita tarttumaan aiheeseen hanakammin ja sangen rohkeista ja erikoistakin näkökulmista.
Aleksis Kiven Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä ovat parodiaa Raamatun apokryfikirjoista. Liittyikö Kiven aikalaisiltaan saama murskakritiikki lainkaan tähän?
– Suurin kritiikki Kiveä kohtaan esitettiin hänen (kriitikoiden mielestä) karikatyyrisen kansankuvauksensa vuoksi, mutta en toisaalta epäile, etteikö aihevalinnoillakin ollut väliä. Täytyy huomioida, että aikalaiset tunsivat Kiven tekstien ja Raamatun väliset yhteydet paljon nykylukijoita paremmin.
Oletko törmännyt kirjallisuuteen, jossa ei olisi mitään Raamatun vaikutusta?
– Ulkoeurooppalaisessa kirjallisuudessa on toki paljon Raamatusta riippumatonta kirjallisuutta, sekä menneisyydessä että nykyään. Vaikkapa Intian, Kiinan ja Japanin vahvoilla kirjallisuusalueilla. Euroopassa skandinaaviset saagat, germaaninen ja pohjoismainen kansantarusto ja Edda-runous näyttäytyvät Raamatusta irrallaan, vaikkakin useimmat kokoajat ja kirjoittajat ovat kristittyjä ja tuovat sitä kautta mukanaan vaikutusta. Nykykirjallisuus ei usein tiedosta yhteyttä, joten on teoksia ja lajeja, jossa vaikutus on pieni tai jopa olematon.
Minkälaista vastaanottoa odotit Oulun kaupunginkirjastossa pitämiltäsi luennoilta, ja minkälainen vastaanotto sitten oli?
– Olin varautunut suureen joukkoon kiinnostuneita kuulijoita, joka sitten toteutuikin. Toisaalta olin valmistautunut myös kriittisiin kannanottoihin, sillä pyrin puhumaan Raamatusta kirjallisuustieteellisesti – en teologisesti tai opillisesti. Yleisöä oli luennoilla paljon, mutta he olivat enemmänkin innostuneita aiheesta kuin ylikriittisiä. Keskustelut aiheesta olivat erittäin mielenkiintoisia. Tämä oli antoisaa myös luennoitsijalle.
Kerrot kirjassa, että Raamatun kertomuksissa on vaikutteita juutalaisuutta ympäröineistä kulttuureista. Miten nämä löydöt suhtautuvat niin sanottuun inspiraatio-oppiin, jonka mukaan Raamattu on Jumalan sanelema?
– Kirjallisuustieteellisesti ja -historiallisesti yhteydet kulttuurien välillä ovat selviä. Teologisesti ajatus inspiraatio-opista on tietenkin tässä valossa hankala kysymys, johon en katso täysin osaavani vastata. Sanoisin, että on uskon asia, millä tavoin Raamatun näkee ”Jumalan sanelemana” ja kuinka tämän vaikutuksen katsoo ajallisesti ja toiminnallisesti tapahtuvan.
– Sekä uskossa olevalle että skeptikolle esittäisin kysymyksen, että miksi inspiraation pitäisi olla välitöntä ja vain yhtenä ajankohtana yksittäiselle kirjoittajalle yksittäisessä ihmisryhmässä tapahtuvaa? Se voidaan kuitenkin todeta, että vaikutteeton tai muuttumaton Raamatun teksti ei ainakaan ole.
Onko päinvastainen tulkinta mahdollinen, eli että ympäröivät kulttuurit olisivat saaneet omien myyttiensä ainekset juutalaisten suullisesta perimätiedosta, ja vain kirjoittaneet ne muistiin aikaisemmin?
– Suullinen perimätieto edeltää ehdottomasti kirjallista muotoa. Lisäksi vaikutus on varmasti ollut monisuuntaista ja monimuotoista. Alueen kirjallisuushistoria sisältää kuitenkin juutalaisten kansan historiaa (kulttuuria ja uskontoa) selkeästi varhaisempia traditioita.
Ilmoita asiavirheestä