Kirja-arvio: Harri Henttisen teologian ja esimerkin mukaan kirkossa jokaisen tulisi saada olla oma itsensä

Kuva: Mari Teinilä.

Pappeihin liittyvät ennakkoluulot ja ahtaat roolit istuvat yhä tiukassa. Osa evankelis-luterilaisen kirkon papeista istuu vanhoihin muotteihin valittamatta, mutta on aina tervehdyttävää ja elävöittävää, kun joku värittää ääriviivojen yli, omilla väreillään, omaan kutsumukseensa luottaen.

Aiempina vuosikymmeninä huomiota herättäneet muotinrikkojapapit, esimerkiksi Voitto Viro ja Terho Pursiainen, ovat ärsyttäneet ja ihastuttaneet erityisesti puheidensa ja ajatustensa kautta, eivät sen kautta, mitä he itse ovat.

Siinä mielessä Harri Henttinen on uranuurtaja. Miia Siistosen kirjoittama elämäkertakirja kertoo Henttisen tarinan.

Vesilahden kirkkoherrana toimiva Henttinen on päätynyt koko kansan olohuoneisiin viimeistään Papisto-televisiosarjan myötä. Siinä Henttinen muun muassa esitteli työtapojaan, järjesti pappilan pihalla jumppatunnin ja kiipeili katolla kuin työmies ikään.

Sittemmin Henttisen on voinut bongata monesta paikasta. Hänen haastattelujaan on tehty lukuisiin medioihin, hän on vieraillut monissa televisio-ohjelmissa kuten Elämäni biisissä ja kiertänyt puhumassa tasa-arvoasioista ja tarinastaan. Miksi pienen suomalaisen seurakunnan kirkkoherra kerää näin runsaasti huomiota?

Henttinen on tehnyt elämästään performanssin ja sen kirja tallentaa tarkoin. Henttisen teologian ja esimerkin mukaan kirkossa jokaisen tulisi saada olla oma itsensä: vasta sitten hengellisyys puhkeaa kukkaansa.

SIISTONEN KERTOO runsain esimerkein Henttisen kirkollisen työnäyn. Henttinen järjestää hartauksia paikallisessa pubissa. Henttinen perustaa kaikenlaisille kyselijöille Jäkä jäkä -ryhmän, josta tehdään valitus kapituliin. Henttinen rakentaa KirkkoHarri-hahmon, jossa ”yhdistyvät ikiaikaisen tietäjän viisaus ja Peter Panin lapsenomainen kyky ihmetellä ja hassutella”.

Henttinen on, menee ja tekee ja aina jotain tapahtuu. Suurin osa ihastuu, jotkut suuttuvat. Usein omana itsenään oleminen riittää. Siistonen kirjoittaa: ”[Harri] ei halua olla stara tai guru, hän ei kaipaa fan clubia ympärilleen. Toki myös kritiikkiä sataa tasaisesti. Jos suosio uhkaa kihahtaa hattuun, Harrin ei tarvitse kuin selata Facebookin kommenttikenttiä”.

Henttinen ei ole kiukkuinen kapinallinen, mutta tinkimättä sen kannalla, että yksilön tulee saada aina olla oma itsensä.

Siistosen toimittajuus näkyy kirjan kielestä. Teksti on napakkaa ja rullaavaa. Jos ilmiö ja ihminen nimeltä Harri Henttinen kiinnostaa, ärsyttää tai ihastuttaa, kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua.

Miia Siistonen: Harri Henttinen. Sieluni värit. Docendo 2024. 263 sivua.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Paavi Franciscus ja tie(t) taivaaseen
Seuraava artikkeliHyvinvointialueet säästävät perhepalveluista – sopimuksia on sanottu irti seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusten kanssa

Ei näytettäviä viestejä