Tuoreessa kirjassa Taantuvan tasa-arvon kirkko neljätoista kirjoittajaa pohtii omakohtaisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tilaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Filosofian tohtori, pappi ja kouluttaja Anni Tsokkisen toimittama kirja ilmestyi maanantaina.
Kirja syntyi naisten pappeuden 30-vuotisjuhlien jälkitunnelmissa, joissa iloon sekoittui pettymystä ja harmia.
– Yliopistoissa kasvaa uusi teologimiesten sukupolvi, joka vastustaa naisten pappeutta, ja arkkipiispaehdokkaaksi pääsi mies, joka kieltäytyy alttariyhteistyöstä naisten kanssa. Myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tilanne kirkossa on yhä vaikea, Tsokkinen sanoo.
Omassa artikkelissaan hän kirjoittaa muun muassa hengellisestä väkivallasta, jolla hänet on aikanaan alistettu Taivaan Isän kuuliaiseksi tyttäreksi. Kasvu pois pelosta, tottelemisesta ja riittämättömyydestä on ollut kivuliasta ja kestänyt kauan. Tsokkinen on huolissaan siitä, että pelon logiikkaa hyödyntävä oikeassa olemisen maailma ei ole jäänyt kirkossamme vain 1970-luvulle.
”Se on edelleen täällä, keskuudessamme. Se elää kovissa katseissa ja tuomitsevissa sanoissa. Se elää kristityissä, joilta puuttuu kyky ymmärtää, mitä tarkoittaa: katso ihmistä”, Tsokkinen kirjoittaa.
”Tasa-arvoisen avioliiton hyväksyjätkin haluavat säilyttää vanhan perinteen”
Kirjassa moni totuttu ajatus kristinuskosta ja kirkosta käännetään päälaelleen.
Sateenkaariparin vihkimisestä varoituksen saanut pappi ja opettaja Henna Salo kirjoittaa artikkelissaan tuntevansa syvää häpeää siitä, miten kirkko on kohdellut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.
”Kirkollisessa keskustelussa toistuu usein väite, että kysymys samaa sukupuolta olevien vihkimisestä koskee vain pientä marginaaliryhmää. Tosiasiassa vastustajat ovat tänä päivänä todella pieni vähemmistö, joka pitää hengellisenä panttivankinaan paljon suurempaa joukkoa”, Salo kirjoittaa.
Salon mukaan eri tavalla ajattelevien yhteiselo kirkossa on vaikeaa, kun ”konservatiivien pieni vähemmistö vaatii yhä kovaan ääneen rangaistuksia toisin ajattelevalle enemmistölle”.
Toisaalta hän pitää konservatiivi-sanaa hankalana. Se viittaa säilyttämiseen. Salon mukaan myös tasa-arvoisen avioliiton hyväksyjät haluavat säilyttää vanhan perinteen, jossa kirkko siunaa tasapuolisesti kaikkien jäsentensä solmimat avioliitot.
Salon mukaan kyse on myös kirkkopolitiikasta. ”Samalla lailla kuin maahanmuuttoa käytetään poliittisena keppihevosena, kirkkopolitiikassa voidaan ratsastaa valtaan homokriittisyydellä”, hän kirjoittaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien sielut uhkaavat Salon mukaan jäädä hengellisen pelin jalkoihin samoin kuin maahanmuuttajien elämänkysymykset jäävät jalkoihin, kun heitä käytetään valtakunnanpolitiikan pelinappuloina.
Salo kirjoittaa siitä, kuinka yli 65-vuotiaat vastustavat eniten samaa sukupuolta olevien liittoja ja ovat aktiivisimpia kirkollisissa vaaleissa. Syntyy noidankehä, jossa ”yhä iäkkäämmät aktiiviseurakuntalaiset äänestävät yhä iäkkäämpiä valtuutettuja, jotka ottavat yhä jyrkemmin kantaa kirkon muutosta vastaan”.
Teologian tohtori, pappi Päivi Vähäkangas kiinnittää artikkelissaan huomiota Paavalin opetukseen: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne”.
Vähäkangas muistelee, kuinka hänelle nuorena opetettiin, että tuo paha mukautuminen oli meikkaamista, diskossa käymistä tai naispappeuden hyväksymistä.
Myöhemmin hän ymmärsi, että Paavali allekirjoitti luomisteologiaan liittyvän radikaalin tasa-arvon ja hyväksyi työtovereikseen yhtä lailla naiset kuin miehetkin.
”Ympäröivä maailma ei vain ollut valmis näin radikaaliin tasa-arvoon. Kehittyvä kirkko mukautui tämän maailman menoon riistäessään naisilta mahdollisuuden sananjulistukseen vuosisadoiksi”, Vähäkangas kirjoittaa.
”Olemme pakolaisia omassa kirkossamme”
Uskontotieteilijä Aino-Maija Elonheimo ja lääketieteen tohtori, dosentti Outi Elonheimo kirjoittavat artikkelissaan, että lesboina kristittyinä ei ole ollut helppoa elää Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
He kertovat, kuinka odottivat suvun kanssa jumalanpalveluksessa kuulutuksia ja sitä, että seurakunta rukoilisi heidän tulevan avioliittonsa puolesta. Heidän nimiään ei kuitenkaan luettu. Mökkipaikkakunnalta Savosta ei myöskään löytynyt kirkkoa, jota olisi saanut vihkimiseen käyttää.
Nämä ja monet muut tapahtumat osoittavat heille, että he eivät ole täysivaltaisia kirkon jäseniä. ”Edelleen meidän on kamppailtava oikeuksistamme ja taisteltava. Nieltävä lisää kyyneleitä ja pettymyksiä, kestettävä asiattomuuksia ja solvausta, käännettävä vielä toinenkin poski, yhä uudelleen.”
He kertovat, että aina ei jaksaisi. ”Kirkon ja seurakunnan soisi olevan leposija, syli, rauhan ja turvan paikka, myös meille. Sen sijaan olemme pakolaisia omassa kirkossamme.”
”Raamattu on lähes kokonaisuudessaan miesten kirjoittamaa tekstiä miehistä”
Diakin lehtorina työskentelevä nuorisotyönohjaaja, pappi ja psykoterapeutti Helena Kauppila muistelee omassa artikkelissaan oululaisen kaupunkilehden haastattelua, joka tehtiin vuonna 2005 muutama kuukausi hänen pappisvihkimyksensä jälkeen.
”Jutussa miespuolinen kollegani sanoi, että naispapeissa on jotakin olemuksellisesti Jumalan sanan vastaista”, Kauppila kirjoittaa.
Hänen mukaansa naisten ja erilaisten vähemmistöjen on vaikea tulla oikeasti nähdyksi omana itsenään kristillisessä yhteisössä, koska kristinuskon vaalima jumalakuva sisältää lähinnä vain maskuliinisia piirteitä. Myös Raamattu on lähes kokonaisuudessaan miesten kirjoittamaa tekstiä miehistä.
”Yhteisöt painavat tiedostamattomaan erilaisia häiritseviä asioita, jotta ne voisivat toimia mahdollisimman häiriöttömästi. Häiriöttömyys merkitsee kuitenkin sitä, että yhteisön taakka siirretään niiden kannettavaksi, joiden ei anneta tulla tietoisuuteen ja valoon. [–] Nainen on ihmisyyden varjo, joka tulee painaa pimentoon, kätkeä keittiöihin ja huivien alle”, Kauppila kirjoittaa.
Kuva: Jukka Granström. Kuvassa Anni Tsokkinen.
Lue myös:
Kirja: Kirkossa sukupuoliroolit ovat ahtaat, vaikka Kristus tuli kirkastusvuorella ulos kaapista
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.