Kirkko selvittelee suhdettaan muihin uskontoihin

KP_Hilpunen_pekka205

– Kirkolla ei ole uskontoteologista kantaa, mutta kirkossa esitetään uskontoteologisia kantoja, tiivistää tämän hetkisen tilanteen Pekka Y. Hiltunen, joka on kirkon uskontokasvatussihteeri.

Kirkon ulkoasiain neuvoston asettama lähetys- ja uskontoteologian työryhmä on juuri saanut valmiiksi Hyvä tietää uskontodialogista -kirjasen, jota esitellään ja käsitellään Lahden kirkkopäivillä lauantaina. Hiltunen on työryhmän sihteeri. Vihkosta ilmenee muun muassa, että uskontoteologialle on erityistä tarvetta, koska Suomi moniuskontoistuu. Maahanmuuttajat tuovat mukanaan uusia uskontoperinteitä.

Suhde muihin uskontoihin on herkkä keskustelunaihe, ja uskontojen välinen dialogi vaatii kärsivällisyyttä, tietoa, kuuntelua ja taitoa.

Kirkosta eroamisiin johtaneen Älä alistu! -kampanjan jälkeen kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola pohdiskeli Kotimaa24:lle, mitkä muut asiat voisivat saada aikaan vastaavankaltaista kohua. Ketola totesi 30.3. esimerkinomaisesti, että joka kymmenes suomalainen ajattelee, että totuus löytyy vain omasta uskonnosta. Sen sijaan kirkon aktiivijäsenistä huomattavasti useammat ajattelevat näin.

– Tarvitaan vain joku kärkeväsanainen henkilö joka tuo julki sen että näin kirkossa ajatellaan ja ollaan samantyyppisessä tilanteessa, hän lausui.

Hiltuselta voikin kysyä, leikkiikö hänen työryhmänsä tulella. Leikitään, sanoo Hiltunen ensin, mutta alkaa tämän jälkeen selvittää asiaa rauhallisesti. Hän muistuttaa, että esimerkiksi muslimit eivät luovu omista uskonnollisista näkemyksistään, miksi siis kristityt luopuisivat.

– Voimme silti olla ystävällisiä ja elää yhteiskunnassa sovussa, Hiltunen jatkaa.

Hän muistuttaa, että kristinuskon omasta ytimestä käsin on mahdollista hakea ”loistavia syitä ja verrattomia käytäntöjä” elää muiden uskontojen edustajien kanssa.

– Esimerkiksi kristillinen lähimmäisenrakkaus on mainio hyve.

Pekka Y. Hiltunen, miten pääsee taivaaseen?

– Kristittyinä uskomme, että Kristus on ainoa tie pelastukseen, mutta pelastuksen rajoja emme tiedä. Meidät on lähetetty kertomaan armon avaruudesta, ei sen rajoista. Viesti ei ole se, että sinä et pääse taivaaseen, vaan että Kristuksen kautta pääsee.

Hiltunen kertoo, että Suomen luterilaisen kirkon jäsenille kirjoitettu Hyvä tietää uskontodialogista -kirjanen on vasta keskustelunavaus. Kirjasta tekemässä ei ole ollut muiden uskontojen edustajia. Hiltunen toivoo, että lähetys- ja uskontoteologian työryhmä saisi myöhemmin tehtyä työstään linjauksen, josta puolestaan voisi olla piispainkokoukselle apua lähetys- ja uskontoteologisen linjauksen laatimiseen.

Kotimaa24 raportoi parhaat palat Kirkkopäiviltä. Seuraa uutisia 13.-15.5.!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliFC Papit kärsi tappion runsasmaalisessa ottelussa
Seuraava artikkeliLuterilaisuus osoittautunut joustavaksi traditioksi ekumeenisissa perheissä

Ei näytettäviä viestejä