Kirkkoherra päätyi tietämättään tukemaan alueelleen suunniteltua moskeijaa: ”Hämmentävää”

Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo on joutunut tilanteeseen, jossa hän on välillisesti edistämässä oman seurakuntansa alueelle suunniteltavaa moskeijaa.

Helsinkiin suunnitellaan islamilaista monitoimikeskusta ja moskeijaa. Lehtitietojen mukaan yksi mahdollinen sijoituspaikka moskeijalle on Hanasaari, joka sijaitsee Kallion seurakunnan alueella.

Helsingin diakonissalaitos osallistuu alkuvaiheessa säätiön ja hankkeen suunnitteluun kutsuttuna asiantuntijana. Diakonissalaitoksesta tulee mahdollisesti myös säätiön perustajajäsen. Teemu Laajasalo puolestaan on Diakonissalaitoksen hallintoneuvoston jäsen. Vaikka hallintoneuvosto ei ole päättänyt Diakonissalaitoksen mukanaolosta, tapahtunut saa Laajasalon mietteliääksi.

– Mikäli lehtitiedot pitävät paikkansa, kokisin aika hämmentäväksi tilanteen, jossa yhtäältä johtaisin kristillisen kirkon työn edistämistä kirkkoherrana ja toisaalta olisin välillisesti Diakonissalaitoksen hallintoelimen kautta johtamassa oman seurakuntani alueella moskeijan rakentamista. Viranhaltijahan ei saa ryhtyä kilpailevaan toimintaan ja sitä sen kai voisi tulkita olevan, Laajasalo miettii.

– Kristittyjen tehtävä on rakentaa kirkkoja, joissa kerrotaan Jeesuksesta. Muslimien tehtävä on rakentaa moskeijoita, joissa kerrotaan Allahista. Nämä ovat eri tehtävät, hän jatkaa.

Tästä huolimatta Laajasalolla ei sinänsä ole mitään moskeijaa vastaan.

– Toivon kovasti, että muslimit saisivat upean moskeijan Helsinkiin. Positiivinen uskonnonvapaus, vieraanvaraisuus ja dialogi uskontojen välillä on tärkeää.

Laajasalo: Omaa itseymmärrystä ei pidä hukata

Hankkeen takana on säätiö, jota ovat parhaillaan perustamassa Suomen Muslimiliitto ry, Suomen Musliminaiset ry sekä Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry eli entinen Kristillisen kulttuuriliitto, jota kirkkohallitus rahoittaa.

Moskeijahankkeen käynnistystä on tukenut Bahrainin kuningaskunta. Verkkolehti
Valomerkki
nostaa esiin Bahrainissa raportoidut ihmisoikeusloukkaukset. Julkaisun mukaan säätiö voi saada Bahrainin kuningaskunnalta jopa sata miljoonaa euroa.

– Mielestäni on ymmärrettävää, että arabimaat rahoittavat moskeijoita. Sen sijaan pidän aika omituisena sitä, että kirkko tai kristilliset toimijat välittömästi tai välillisesti ovat rakentamassa moskeijaa. Siinä on paitsi riski imperialismiin ja valtakulttuuriseen ylimielisyyteen myös oman itseymmärryksen hukkaamiseen ja synkretismiin, Teemu Laajasalo sanoo.

Synkretismi tarkoittaa uskontojen sekoittumista.

– Aito dialogi on mahdollista sellaisten osapuolten kesken, jotka ovat erillisiä, itsenäisiä. Jos ei tiedä kuka on ja missä menee toisen raja, ei voi ymmärtää erilaisuuttakaan – silloin dialogikaan ei ole enää dialogia, Laajasalo jatkaa.

Kuva: Johannes Wiehn

Lue myös:

Diakonissalaitos mukana suunnittelemassa moskeijaa

TS: Helsinkiin suunnitteilla suurmoskeija

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHeinäveden seurakunnan syytejupakka päätökseen
Seuraava artikkeliPakolaisia on enemmän kuin koskaan

Ei näytettäviä viestejä