Jos joku kutsuu Joroisten seurakunnan kirkkoherraa Teuvo Karjalaista leipäpapiksi, hän pitää nimitystä perusteltuna. Kirkkoherra kokee edustavansa vaikenemisen kulttuuria.
– Vaikeneva kirkko on mukautuva kirkko. Vuosi sitten papistoa varoitettiin kaksikanavaisesta viestinnästä. Eli toisin sanoen ei ole tarkoituksenmukaista keskustella avoimesti kipeistä asioista.
– Olen suostunut koko työurani ajan tietyntasoiseen vaikenemiseen. Kannattaa olla viisaasti itsekäs. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
”Oma usko on työn perusta”
Kaiken kirkollisen työn pohjana on Karjalaisen mukaan niinkin yksinkertainen asia kuin oma usko. Jos seurakunnassa virkaansa hoitava henkilö ei usko Jumalaan, hänen toimensa ovat vähintään kyseenalaisia, Karjalainen arvioi.
– Muistan erään kirkkoherran kärsineen siitä, että hänen tyttärensä kävi seurakuntanuorissa. Kuulin myöhemmin, että tämä kirkkoherra oli tullut eläkkeellä uskoon. Tämä on tositapaus. Tarkistin sen vielä, että onko kuulemani totta.
Karjalaisen mielestä olisi enemmän kuin suotavaa, että uskon voimasta seurakuntalaisille puhuva olisi sydämenkin tasolla asiansa takana. Ylipäätään seurakunnissa olisi hyvä, jos yksilöt rohkenisivat jakaa henkilökohtaisia näkemyksiään työyhteisön keskuudessa.
– Kirkon työntekijät tuntuvat välttelevän yhteisiä keskusteluita vakaumuksellisista ja opillisista asioista. Kun ei ole yhteistä linjaa, niin mieluummin vaietaan niistä. Se on vaivannut minua, että on vedetty enemmän tai vähemmän omaa sooloa.
”Papisto on melkoinen sopulijoukko”
Viidesläisyydestään ja herätysliiketaustastaan kiitollinen kirkkoherra toivoo, että seurakuntalaisen ei tarvitse esittää mitään kirkossa. Olennaisempaa on syventyä omaan kokemukseen. Sanahelinä ei ravitse hengellistä elämää ja valitettavasti juuri sitä kirkossa riittää.
– Papisto on melkoinen sopulijoukko. Itsenäisyytensä menettämässä oleva kirkko kulkee liukkaalla pinnalla kohti katolisen kirkon rituaalikulttuuria. Kirkon voimavarat katoavat maailmoja syleilevien yhteyksien hoitamiseen ja kaikessa mukana olemiseen, Karjalainen väittää.
Jumalanpalveluselämässä kirkko kunnioittaa, varjelee ja säilyttää perinteitä, kirkkoherra arvioi.
– Kumarrukset, puolikumarrukset tai ristin merkin tekemiset ovat lisääntyneet todella paljon. Saarnatuoleista kaikuvat tyhjät sanat. Ei saarna ole kriisissä, vaan kirkosta puuttuu opetus.
– Saan yleensä positiivista palautetta, kun annan jotain henkilökohtaista työssäni. Siihen herätään ja se huomataan. Kielteistä palautetta tulee yleensä uskonoppiuskollisuudesta papin työssä ja saarnoissa.
Iloinen sorsateologi
Teuvo Karjalaisen mukaan olisi syytä pohtia tarkkaan, mitä varten kirkko on olemassa. Kirkko ei panosta hänen mukaansa tarpeeksi paljon lähetystyöhön tänä päivänä.
– Lähetystyön osuus kirkon työssä ohenee ja voi vain odottaa uudenlaisen lähetysteologian vaikutuksia.
Seitsemän lapsen isää ja yhdentoista lapsenlapsen isoisää harmittaa teologisesta tiedekunnasta nouseva näennäisteologian harjoittaminen.
– Taivasta varten ei tarvita vapautuksen teologiaa tai feministiteologiaa. Tiedekunta ei tarjoa vastauksia, vaan ohjaa etsimään ja tekemään tieteellistä työtä. Tiedekunta kasvattaa moniäänistä joukkoa.
Aikuisiällä yliopisto-opinnot suorittanut Karjalainen kuuli dekaanilta kuuluvansa opiskelijoihin, jotka tulivat tiedekuntaan aatteineen ja poistuivat sieltä samoine vaatteineen.
– Meitä kutsuttiin sorsateologeiksi.
Herätysliikkeet kirkon voimavarana
Pieksämäen kotinsa ja Joroisten väliä ahkerasti kulkevan Karjalaisen mielestä herätysliikkeillä on elintärkeä rooli kirkon rakentaessa tulevaisuuttaan Suomessa.
Herätysliikkeissä ei pelätä oman uskon tunnustamista.
– Toisinaan vaikuttaa siltä, että herätysliikkeiden vallankäyttöä kirkossa pelätään. Kun katson aktiiviseurakuntalaisia, niin valtaosalla heistä on jokin kontakti herätysliikkeeseen. Jos näitä kontakteja omaavia ihmisiä ei olisi, kirkossa ja seurakuntatalossa olisi hirveän hiljaista.
– Nämä ihmiset ovat opillisesti uskollisimpia kirkon jäseniä ja muodostavat laajan vapaaehtoisjoukon kirkossa.
Karjalaisen mukaan Suomesta ei tarvitse matkata kauas, jotta huomaa herätysliikkeiden merkityksen.
– Herätysliikkeet ajautuivat kirkon ulkopuolelle Ruotsissa, kun Suomessa ne ovat pysyneet kirkossa. Jumalanpalveluksia on Ruotsissa jäänyt pitämättä osanottajien puutteen takia.
Kirkkoherraksi 65-vuotiaana: ”Johtaminen kiinnostaa”
Äitinsä körttikristillisyydestä hengellisiä vaikutteita lapsuuden kodissaan saanut kirkkoherra toteutti työuransa aluksi kutsumustaan kirkon nuorisotyöntekijänä.
Järjestötyön pariin siirryttyään Karjalainen toimi Kansanlähetyksen piirijohtajana kolmessa eri maakunnassa.
– Edustin kirkollista linjaa, kun olin herätysliikkeen työntekijänä 25 vuotta. Pidän taustaani herätysliikkeessä ja järjestötyökokemustani vahvuuksina kirkon työssä.
Omaa ikäänsä Karjalainen ei koe ongelmaksi. Hänet valittiin Joroisten seurakunnan kirkkoherraksi 65-vuotiaana runsas vuosi sitten.
– Koin, että jotain oli vielä tekemättä. Olen kiinnostunut johtamisesta, organisaatioista ja hallinnosta sekä ennen kaikkea hengellisestä työstä.
– Minua ei tyydytä, että on sellainen perustoimintaseurakunta.
Kuva: Juhani Karjalainen.
Ilmoita asiavirheestä