Kirkkoherraraatilaiset pohtivat, millaisista kannanotoista seurakunnan työntekijän tulisi pidättäytyä julkisuudessa ja miksi.
Raatilaisten mielestä julkisuudessa on hyvä olla avoin ja suostua keskustelemaan vaikeistakin asioista. Asialinja on turvallisempi kuin huumorilla kommentointi. Toisaalta pitää reagoida nopeasti, toisaalta taas maltti on valttia. Sellaista asiaa ei kuitenkaan kannata lähteä julkisesti kommentoimaan, josta ei tiedä riittävästi tai joka on vasta aivan alkutekijöissään. Moni painottaa, että seurakunnan työntekijän kannanotot kuullaan aina kirkon äänenä.
”On hyvä antaa haastatteluja myös niistä aiheista, jotka eivät ole miellyttäviä”
Kaisa Huhtala, Porin Teljän seurakunta, Turun arkkihiippakunta
Itsestään selvää on, että seurakunnan työntekijä ei julkisuudessa ota kantaa yksittäisten ihmisten asioihin, niitä arvioiden tai arvottaen. Joskus on myös tilanteita, joissa voi pidättäytyä haastatteluista, jos seurakunnassa joku toinen tietää asiasta enemmän. Näin voi esimerkiksi olla jonkin uuden toimintamallin kanssa, josta toinen työntekijä osaa kertoa paremmin. Kriisiviestinnän tilanteissa voidaan myös sopia, että vain kirkkoherra vastaa kysymyksiin julkisuudessa. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi paikkakuntalaisia koskevat isot onnettomuudet ja niihin liittyvä suruhartaus tai seurakunnan omaan epäonnistumiseen liittyvät tapaukset. Muuten seurakunnan työntekijöiden on hyvä antaa haastatteluja eri aiheista, myös niistä, jotka eivät heti vaikuta miellyttäviltä. Somekeskusteluihinkin on hyvä osallistua oikeaa tietoa tarjoten ja kohtaamiseen antautuen.
”Ihan kaikkeen ei tarvitse mielipidettään sanoa”
Petri Hautala, Vähänkyrön seurakunta, Lapuan hiippakunta
Kantaa saa ja pitääkin ottaa, kun on aihetta. Maltti on kuitenkin valttia. Liian kärjekkäät mielipiteet eivät rakenna, vaan hajottavat. Seurakunnan työtekijät edustavat aina seurakuntaa. Kannanottoja tai kommentteja lausuessaan ei voi puhua yksityishenkilönä, vaan väkisinkin se mitä sanomme, kuullaan seurakunnan äänenä. Kannanottoa lausuessaan pitää miettiä, miltä se kuulostaa tavallisesta ihmisestä. Poikkeaako se kirkon yleisestä linjasta? Kehotanko ihmisiä laittomuuteen? Kiellettyjen aiheitten listaa on vaikea tehdä. Selvää kuitenkin on, että ihan kaikkeen ei tarvitse mielipidettään sanoa.
”Asiatyyli on turvallisempaa kuin huumorin viljely”
Arto Marttinen, Imatran seurakunta, Mikkelin hiippakunta
Koen, että vähemmän on enemmän. Seurakunnasta tuleva kannanotto saa enemmän painoarvoa, jos ei kommentoida aina ja kaikkialla. Tosin tälläkin on kääntöpuolensa, koska jatkuvasti kommentoiva on jatkuvasti esillä. Näkyvyydelläkin on merkitystä: poissa silmistä, poissa mielestä. Toisaalta kirkko tuntuu pysyvän ihmisten mielissä ja pomppaa sieltä esiin aina tilaisuuden tullen. Mieleeni ei tule mitään aihetta, johon seurakunnan työntekijä ei voisi ottaa kantaa. Vapaaehtoisesti ei kuitenkaan kannata kommentoida asiaa, josta ei tiedä mitään. Joskus tällainen tilanne voi tulla eteen pakotetusti. Korostan pelisilmän merkitystä. Usein harkinta-aika kannattaa. Asiatyyli on nopeasti reagoivan julkisuuden kannalta turvallisempi tapa kommentoida kuin huumorin viljely. Asialinjalla tulee vähemmän väärinymmärryksiä.
”Paikallisissa kiistoissa työntekijöille sopii kuuntelijan osa”
Annakaisa Rantala, Orimattilan seurakunta, Tampereen hiippakunta
Tärkeintä kannanotoissa on säilyttää asiallisuus ja pitää kahdeksas käsky mielessä. Seurakuntalaisten kohtuullinen odotus on, että he voivat kokea seurakuntansa työntekijät luotettaviksi ja tasapuolisiksi erilaisista näkemyksistä huolimatta. Erityisesti paikallisissa kiistoissa työntekijälle sopii hyvin kuuntelijan ja vierelle jääjän osa. Kannanotto sekin: et jää yksin. Tilannetaju ja halu yrittää hahmottaa kokonaista kuvaa ovat hyviä Jumalan lahjoja seurakunnan työntekijällekin. ”Usein olemme vaienneet, kun olisi pitänyt puhua. Usein olemme vain puhuneet, kun olisi pitänyt toimia.” Messun synnintunnustuksen sanat tulevat kohti ja ovat totta omallakin kohdalla. Rohkeus äänekkäisiin sanoihin ja tekoihin ei ole itseisarvo, mutta seurakunnan työntekijöiden varovaisuus ja oman mukavuusalueen vaaliminen voivat kyllä joskus ohittaa lähimmäisen tai yhteisön hyvän.
”Keskeneräisten asioiden julkinen kommentointi ei aina rakenna”
Timo Suutari, Kuhmon seurakunta, Kuopion hiippakunta
Olisi viisasta välttää ottamasta kantaa seurakuntalaisia jakaviin poliittisiin kysymyksiin, joilla ei ole vaikutusta seurakunnan varsinaiseen toimintaan ja jotka eivät liity seurakunnan ydinarvoihin. Kahden regimentin oppi antaa poliitikoille työrauhan. Mutta seurakunnan tehtävänä on toki puhua arvoista, esimerkiksi sote-uudistuksen taustalla vaikuttavista perusarvoista. Seurakunnan työntekijä ei voi julkisesti kommentoida mitään, missä paljastuisi ihmisten henkilökohtaisia, tietosuojalain alaisia tai sielunhoitoon ja rippiin liittyviä asioita. Keskeneräisten työyhteisöä koskevien oikeusprosessien julkinen kommentointi ei myöskään ole sopivaa. Tiedottaminen tai kommentointi ei välttämättä ole aina rakentavaa myöskään silloin, jos joku asia on vasta valmisteilla ja ennenaikainen julkisuus toisi asian käsittelylle enemmän haittaa kuin yleistä hyötyä. Sen voi toki sanoa rehellisesti, että asian valmistelu on täysin kesken.
”Pappien kommenttien on oltava puhtaan Jumalan sanan mukaisia”
Heikki Holma, Tervolan seurakunta, Oulun hiippakunta
Seurakunnan työntekijöillä on perustuslakiin perustuva ilmaisunvapaus. Mutta pappien on pidättäydyttävä kannanotoista, jotka eivät ole Jumalan puhtaan sanan mukaisia. Vanhemman polven papit ovat vannoneet, että pysyvät uskollisesti ja puhtaasti Jumalan pyhässä sanassa, joka on ilmoitettu Raamatun profeetallisissa ja apostolisissa kirjoissa, sekä evankelis-luterilaisen kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, ja että eivät julkisesti levitä eivätkä salaisesti edistä ja suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Nuoremmat papit ovat luvanneet pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, karttaa väärää oppia ja julistaa rohkeasti Kristuksen evankeliumia. Oma uskottavuus kirkon työntekijänä ja kirkon uskottavuus joutuvat koetukselle, jos kannanotto poikkeaa siitä, mitä papeilta edellytetään.
”Kirkkoa, lähimmäistä ja Kristusta saa aina kehua julkisesti”
Ari Tuhkanen, Nurmijärven seurakunta, Espoon hiippakunta
Yksi on varmaa: Kirkkoa, lähimmäistä ja Kristusta saa aina kehua. Tuo julki se, mikä rakentaa kirkkoamme. Kriittinen tarkastelu on hyvä asia, mutta repivyys saa aikaan vaikeasti parantuvia haavoja. Asioista saa siis olla eri mieltä, mutta julkisessa keskustelussakin on syytä aina muistaa hyvät tavat ja rakentava ote. Uudistusta ajavia kantoja voi toki esittää, mutta emme voi ohittaa yhteisiä pelisääntöjä. Kirkolliskokous ja piispat piirtävät rajat kulloisellekin keskustelulle ja avartavat rajoja harkintansa mukaan. Kirkon työntekijöinä meitä velvoittaa kirkon järjestykseen ja oppiin sitoutuminen. Emme ole vapaita taiteilijoita – kannanottojamme katsotaan aina seurakunnan ja kirkon edustajan ajatuksina.
Kuva: Olli Seppälä
Kotimaa kokoaa kirkkoherraraadin aina noin vuodeksi kerrallaan. Siihen kutsutaan yksi kirkkoherra joka hiippakunnasta. Mukana on sekä suurten että pienten seurakuntien edustajia. Raatilaisille lähetetään muutaman kerran vuodessa kysymys, joka usein käsittelee jotakin ajankohtaista aihetta. Tämä oli nykyisen kirkkoherraraadin viimeinen kysymys. Uusi raati aloittaa noin kuukauden päästä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.