Kotimaa Pro:n uudelta kirkkoherraraadilta kysyttiin, mitä he ajattelevat uskoontulosta. Raadin mukaan uskoa ja kastetta ei tule asettaa vastakkain. Jumala voi synnyttää ihmisessä uskon hitaasti tai äkillisesti. Olennaista on, että uskoon ei liity pakottamista.
Jouko Ala-Prinkkilä, Kauhajoen seurakunta, Lapuan hiippakunta
Koin itse uskoontulon isosena rippileirillä. Näin jälkeenpäin ajateltuna siinä ei siis ollut kysymys uskon syntymisestä vaan uskoon heräämisestä eli jo olemassa olevan uskon tiedostamisesta.
Seurakunnan opetuksessa on hyvä korostaa uskon kokonaisvaltaisuutta: se koskettaa paitsi järkeä myös sydäntä ja käsiä. Siksi ei pidä pelätä, että rippikoulun opetus vaikuttaa myös tunteisiin ja toimintaan. Muutokset voidaan ymmärtää sekä uskoon tulemisena että uskon vahvistumisena. Molemmat ovat perimmiltään lahjaa Jumalalta. Jumala ei kuitenkaan ole pakottaja vaan Vapahtaja.
Herätysliikkeet ovat rikkaus ja kirkkomme työntekijöillä saa olla erilaisia näkemyksiä uskosta ja uskoon tulemisesta. Luterilaiseen teologiaan kuitenkin kuuluu, ettei kastetta ja uskoa aseteta vastakkain. Niitä ei pidä sekoittaa mutta ei myöskään erottaa.
Marja-Liisa Malmi, Parikkalan seurakunta, Mikkelin hiippakunta
Uskoontulo on hyvin voimakkailla tunteilla sävytetty sana. Hengellisestä perinteestämme johtuen se sisältää vaatimusta, joukosta erottautumista, ratkaisun teon varmuutta. Uskoontulo on sana, jossa hengellistä vaihetta katsellaan ihmisen näkökulmasta, ei niinkään Jumalan.
Toisaalta uskoontulo on vain sana, jolla ihminen yrittää kuvata hetkeä, jolloin hän oivaltaa jotain uutta Jumalan työstä, jota on jo pitkään tapahtunut hänen elämässään. Rippikoulu, jossa hiljennytään usein erilaisiin hartauksiin ja annetaan tilaa myös rukoilla sanoitta, vahvistaa nuoren uskoa. Oma rukous voi jatkua leirin jälkeen. Ei kysellä, kuka uskoo tai kuka on tehnyt ratkaisun, vaan jokainen on kastettu Jumalan lapsi ja saa rukoilla. Raamattua saa jokainen lukea ja kysellä vaikeita kysymyksiä siihen liittyen. Uskominen kuuluu kaikille.
Esimiehenä haluan karsia ääri-ilmiöt kummaltakin laidalta: ei käännyttämiskokouksia, mutta ei myöskään henkilökohtaisen uskon väheksymistä.
Pekka Valkeapää, Vihdin seurakunta, Espoon hiippakunta
Hengellinen taustani on viidesläisyydessä, ja ymmärrän hyvin puhetta uskoon tulemisesta. Koin uskoontulon yli 40 vuotta sitten. Se merkitsi uuden hengellisen maailman avautumista ei-uskonnollisen kodin nuorelle. Uskoontuloni tapahtui ripittäytymisen yhteydessä.
Uskoontulo on sanana rasittunut, koska ajatellaan, että sitä edeltää käännyttäminen ja uskoon pakottaminen. On selvää, että ketään ei saa käännyttää. Emme voi edetä Jeesus edellä, vaan rakkaus ja esimerkki edellä. Tämä on ainut hyvä tie saada Jeesukselle seuraajia ja vahvistaa niitä, jotka ovat jo tällä tiellä. Myös uskonratkaisu on teologisesti ongelmallinen asia, koska ihminen ei pysty ottamaan uskoa itselleen kuin tavaraa apteekin hyllystä. Usko lahjoitetaan evankeliumin houkuttamalle ihmiselle lahjana.
Näistä reunahuomautuksista huolimatta uskoontulo aitona hengellisenä kokemuksena, joka voi mullistaa koko elämän, on mahdollinen ja toivottava.
Risto Kormilainen, Suomussalmen seurakunta, Kuopion hiippakunta
Joku voi kasvaa lapsenuskosta aikuisen uskoon ilman erityisiä herätyksen tai uskoontulon kokemuksia. Joku puolestaan voi tulla uskoon esimerkiksi vaikean elämänkokemuksen seurauksena.
Jumala hoitaa seurakunnassaan sanan ja sakramenttien kautta. Seurakunta julistaa ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, joka toimii ja elää meidän keskellämme. Hän myös synnyttää uskon. Toki se voi tapahtua hyvinkin äkillisesti!
Näissä asioissa on seurakunnan työntekijöillä erilaisia näkemyksiä riippuen siitä, mitä herätysliikettä he edustavat vai edustavatko mitään. Jos seurakunnassa ilmenee rippikoulutyössä kovin erilaisia näkemyksiä, olisi hyvä istahtaa kirkkoherran johdolla keskustelemaan ja sopia yhtenäisestä linjasta niin pitkälle kuin mahdollista.
Risto Leppänen, Liedon seurakunta, Turun arkkihiippakunta
En olisi kovin huolissaan, jos seurakunnassa joku nuori vaikuttuu Jeesuksesta niin paljon, että tunteet nousevat pintaan. Mutta siitä kyllä, jos seurakunnan toiminnassa nuori asetetaan uskonratkaisun tilanteeseen.
Usko on lahja ja sen syntymiseksi seurakunnalla on armonvälineet, Jumalan sana ja sakramentit. Niitä käyttämällä syntyy luottamus Jumalaan, missä ja milloin Jumala haluaa. Luottamusta Jumalaan ei puristeta ihmisestä väkisin. Oman kokemukseni mukaan Jumala puhuu aikanamme vahvemmin sanojen välissä. Tuntuu, että terävää ja kaikkitietävää kirkkoa ei ikävöidä.
Siitä, että usko on Jumalan lahja, ei minusta voi olla eri näkemyksiä. Eikä oikein siitäkään, mikä on ihmisen osuus uskon syntymisessä. Mutta siitä, miten kirkon yhteistä uskoa tulkitaan, on eri näkemyksiä ja pitääkin olla.
Lue kaikkien kirkkoherrojen vastaukset Kotimaa Pro:sta.
Kuvat: Minerva Seppälä, Jouko Ala-Prinkkilän kotialbumi, Marja-Liisa Malmi, Kuvaveljet Oy, Vesa Rannikko ja Antti Partanen
Muokattu klo 15.22: Jutusta poistettu haastateltavien kuvat.
Lue myös:
Pääkirjoitus: Tullaanko uskoon vai kasvetaanko siihen?
Blogi: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon?
Ilmoita asiavirheestä