Kirkolliskokoustyöskentely on opettanut ja antanut paljon sekä pitkän linjan konkarille Timo Sahille että ensimmäisen kauden edustajalle Marjaana Härköselle. Parasta kirkolliskokouksessa ovat ihmiset. Enää erimielisyydet eivät pelota.
Eläkkeellä oleva puolustusvoimien ylilääkäri ja lääketieteen tutkija Timo Sahi istuu pöydän toiselle puolen Turun kristillisen opiston ruokalassa. Ympärillä käy vilkas puheensorina, kun kirkolliskokousedustajat lounastavat. Sahi hoitelee vielä yhden puhelun ja sitten pääsemme aloittamaan juttutuokiomme.
Sahi on nykyisistä kirkolliskokousedustajista pisimpään yhtäjaksoisesti palvellut. Kauden päätteeksi hänellä tulee täyteen 28 vuotta kirkon korkeimmassa päättävässä elimessä. Lisäksi hän on ollut kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja vuodesta 1996.
Hänen aikanaan kirkolliskokouksessa on ollut yli 500 eri edustajaa ja 29 eri piispaa. Kymmenen eri ministeriä on ehtinyt käydä tuomassa valtiovallan tervehdyksen kokousväelle. Kirkolliskokousviikkojen aikana Sahi on majoittunut Turun kristillisellä opistolla kaikkiaan vuoden päivät.
– Olen saanut paljon hyviä ystäviä. Erityinen rikkaus on ollut päästä tutustumaan eri herätysliikkeiden edustajiin. Tulen toimeen heidän kaikkien kanssa ja arvostan heitä kovasti. Itse koen olevani lähinnä avarakatseinen kansankirkon mies.
Sahin ensimmäisellä kirkolliskokouskaudella pappisedustajien joukossa oli ensi kertaa kaksi naispappia.
– Itse olen aina kannattanut naispappeutta, ja nykyisin naiset pappisedustajina ovat onneksi itsestäänselvyys.
Kirkollinen luottamushenkilöura alkoi jo 1970-luvulla
Jo nuorena opiskelijana Timo Sahi oli kiinnostunut järjestötoiminnasta. Hän osallistui osakunnan ja ylioppilaskunnan vastuutehtäviin. Kirkollisen luottamushenkilöuran hän aloitti 1970-luvun lopulla Kannelmäen seurakunnassa.
– Kävimme usein kirkossa kolmen lapsemme kanssa. Siksi kanslisti kai soitti meille ja kysyi seurakuntavaaliehdokkaiksi. Vaimo lupasi siinä puhelimessa minunkin puolestani, että ehdolle tullaan, Sahi muistelee.
Sittemmin Kannelmäen seurakuntaneuvosto ja Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto ovat tulleet miehelle hyvinkin tutuiksi.
Lapsuudessa Sahi sai vahvat hengelliset eväät. Isä oli herätysliikkeisiin sitoutumaton Hattulan kirkkoherra ja äidillä oli lämmin suhde Lounais-Suomen herännäisyyteen. Pappilassa yöpyi usein eri järjestöjen matkapuhujia.
Pappilan poika kävi pyhäkoulussa lähes 15-vuotiaaksi saakka ja joka pyhä hiljennyttiin jumalanpalveluksen ajaksi, joko kirkossa tai radion ääressä.
– Tämä tapa minulla on säilynyt läpi elämän. Pyhäpäivä ei ole mikään tavallinen päivä. Vuoden aikana on yhden käden sormilla laskettavissa ne sunnuntait, etten kuuntelisi jumalanpalvelusta vähintäänkin radiosta.
”Nykyään piispojen kanssakin uskalletaan olla eri mieltä”
Kun Timo Sahi aloitti kirkolliskokouksessa vuonna 1988, olivat kokoontumisten puitteet huomattavasti vaatimattomammat kuin nykyisin. Kokoukset pidettiin voimistelusalissa, jossa ei ollut äänestysnappeja.
– Äänestysten yhteydessä noustiin aina seisomaan ja sitten laskettiin, moniko seisoo jaa-vastauksen aikana ja moniko ei-vastauksen kohdalla. Se oli aika hyvää taukojumppaa, Sahi hymyilee.
Alkuaikoina kokouksen toiminta oli Sahin mukaan jäykempää ja arvokkaampaa kuin nykyisin. Pukeutuminen oli yhdenmukaista ja piispojen arvovalta näkyi kaikessa. Piispat käyttivät enemmän puheenvuoroja ja heidän kannanottojaan seurattiin tarkasti.
Nykyään piispojen näkemykset ovat samanarvoisia muiden edustajien näkemysten kanssa. Edustajat uskaltavat olla eri mieltä kuin esipaimenensa.
Asia näkyi tällä kaudella esimerkiksi ruotsinkielisen virsikirjan lisävihkon virsistä käydyssä täysistuntokeskustelussa. Useampikin piispa puolusti virttä, jossa esiintyi katolishenkinen ajatus siitä, että Jeesuksen äitiä Mariaa voi pyytää rukoilemaan puolestamme. Edustajat olivat kuitenkin vastapuheenvuoroissaan eri mieltä ja virsi jäi lopulta lisävihkon ulkopuolelle.
Kun uusi raamatunkäännös oli valmis, veisattiin Herraa hyvää kiittäkää
Merkittävimpänä hetkenä koko kirkolliskokousurallaan Timo Sahille on jäänyt mieleen se, kun uusi raamatunkäännös saatiin vihdoin hyväksyttyä kolmen päivän ylimääräisen istuntokauden päätteeksi tammikuussa 1992.
Sahin toinen nelivuotiskausi kirkolliskokouksessa oli silloin päättymässä ja hän oli hyvin innostunut käännösasiasta. Viisi hänen pientä muutosesitystään hyväksyttiin matkan varrella uuteen raamatunkäännökseen.
– Kun kaikki oli lopulta valmista, nousimme koko kirkolliskokous seisomaan ja lauloimme Herraa hyvää kiittäkää. Se oli mieleenpainuva hetki!
Toinen iso asia Sahin kirkolliskokousuran aikana on ollut kirkkolain käsittely. Häntä kiihdytti erityisesti luottamushenkilöiden vaalikelpoisuudesta käyty keskustelu.
Sekä komitea että valiokunta esittivät, että lakiin olisi kirjattu, että seurakuntien viranhaltijat eivät ole vaalikelpoisia oman työseurakuntansa luottamushenkilöiksi mutta seurakunnan työsopimussuhteiset työntekijät olisivat.
– Mielestäni näiden ryhmien välillä ei ole käytännössä eroa ja olin sillä kannalla, että kumpaankaan työntekijäryhmään kuuluvat eivät voi asettua työseurakunnassaan luottamushenkilöehdokkaiksi. Olin erittäin tyytyväinen, että tämä kanta lopulta voitti.
Jähmeä koneisto varmistaa demokratian
Kirkolliskokousta on usein syytetty äärimmäisen jähmeäksi koneistoksi, joka saa päätöksiä aikaan hitaasti jos ollenkaan. Sahilta riittää kuitenkin ymmärrystä systeemille.
– Olen niin pitkään ollut erilaisissa hallintotehtävissä, että olen sisäistänyt nämä menettelytavat. Olen tajunnut, että vaaditaan melkoinen prosessi, että demokratiassa saadaan päätöksiä aikaan.
– Toki turhanjauhamistakin on ja aina pitää miettiä, voiko joitakin toimintatapoja virtaviivaistaa. Samalla on kuitenkin oltava valppaana, etteivät kevennetyt prosessit johda demokratiavajeeseen, Sahi pohtii.
Puheenjohtajan tehtävässä Sahi on pitänyt tärkeimpänä asiana varmistaa, että kirkolliskokouksen tahto lopulta tulee varmasti päätökseksi. Puheenjohtajat eivät valikoi, kuka saa puheenvuoron, vaan puhua saavat aina kaikki halukkaat.
Suositusmitta täysistunnossa pidettävälle puheenvuorolle on maksimissaan kymmenen minuuttia. Pisimmät puheenvuorot ovat kuitenkin olleet Sahin aikana jopa 40 minuutin mittaisia. Tämä ei ole Sahin mielestä kokoustovereita kohtaan huomaavaista.
Puheenvuoroilla ja edustajaaloitteilla on merkitystä
Joissakin uskoa ja oppia käsittelevissä puheenvuoroissa on Sahin mielestä joskus käytetty liian kovaa kieltä, mutta kynnys puheenvuorojen keskeyttämiseen on äärimmäisen korkea.
– Itse en ole koskaan keskeyttänyt ainuttakaan puhetta. Joskus olen tosin huomauttanut, jos puhuja puhuu aivan eri asiasta mitä juuri käsitellään.
Sahi iloitsee siitä, että kirkolliskokouksen täysistunnoissa edustajat todella ovat läsnä ja kuuntelevat puheenvuoroja, toisin kuin esimerkiksi eduskunnassa. Usein syntyy rakentavaa ja spontaaniakin ajatustenvaihtoa, joka ei ole ennalta suunniteltua. Myös edustaja-aloitteilla on todellista merkitystä.
Toisaalta myös työskentelyn ulkopuolinen sosiaalinen elämä on kirkolliskokouksessa Sahin mielestä tärkeää.
Onko kirkolliskokous liian konservatiivinen?
Seurakuntavaaleissa valitut luottamushenkilöt äänestävät siitä, ketkä valitaan kirkolliskokouksen maallikkojäseniksi. Onko kirkolliskokous liian konservatiivinen suhteessa kirkkokansan kokonaisuuteen? Sahin mielestä asia ei ole iso ongelma, mutta laajan kirkkokansan ääni voisi kuulua paremminkin.
Aika ajoin kirkolliskokouksessakin on pohdittu, pitäisikö kirkolliskokousvaali muuttaa suoraksi kansanvaaliksi, jossa kaikki kirkon jäsenet voisivat käyttää ääntään suoraan.
Käytännön syyt ovat Sahin mukaan estäneet idean läpimenon. Suorassa kansanvaalissa vaalityö pitäisi kohdistaa laajasti, ja se tulisi ehdokkaille kalliiksi. On myös pelätty, että suorassa vaalissa valituksi tulisi paljon julkkiksia, joiden kiinnostus kirkon asioita kohtaan saattaisi olla rajallista.
– Nykyinenkin järjestelmä on demokraattinen ja olen ollut sen kannalla. Nykyiset edustajat ovat erittäin sitoutuneita kirkkoon. Olen kuitenkin epävarma, onko nykyinen käytäntö se paras mahdollinen.
Seurakuntarakenneuudistuksen kaatuminen harmitti
Seurakuntarakenneuudistuksen kaatuminen harmitti Timo Sahia kovasti. Hänen laskujensa mukaan asiasta käytettiin koko prosessin aikana isossa salissa kaikkiaan 365 puheenvuoroa.
– Yksi oli yhdestä yksityiskohdasta eri mieltä ja toinen toisesta. Mielestäni siinä ei ajateltu kokonaisuutta riittävästi. Jonkun yksittäisen huonoksi osoittautuvan osan olisi nähdäkseni voinut korjata vaikka jälkeenpäin, mutta nyt yksityiskohdat kaatoivat koko valtavan uudistuksen.
Lopulta myös tiukka määräenemmistösäännös koitui rakenneuudistuksen kohtaloksi. Vaikka enemmistö kannatti, kannattajia ei löytynyt kolmea neljäsosaa.
– Uskoa ja oppia koskevissa asioissa tiukka määräenemmistö on perusteltu, mutta entä muissa asioissa? Sahi kyselee.
Hänen mukaansa kirkkolaki toki sanoo, mitkä päätökset vaativat määräenemmistön ja mitkä eivät, mutta käytännössä rajanveto ei ole yksiselitteistä.
Marjaana Härkönen: ”On vaikea tyytyä siihen, että enemmistön näkemys ei toteudu”
Myös yhden kauden kirkolliskokouksessa mukana ollut Punkaharjun kappalainen Marjaana Härkönen suree seurakuntarakenneuudistuksen kaatumista ja miettii vahvan määräenemmistösäännöksen mielekkyyttä päätöksenteossa.
– Rakenneuudistuspaketti oli jo kompromissien kompromissi, mutta se olisi silti turvannut seurakuntatyön tulevaisuutta eri puolilla Suomea. Se olisi tuonut tullessaan myös kirkkolain karsimista ja selkiyttämistä, jota kaikki täällä toivovat.
– Määräenemmistösäännös pyrkii turvaamaan vähemmistöjen asemaa ja se on arvokasta. Samalla se kuitenkin halvaannuttaa päätöksentekoa. On vaikeaa tyytyä siihen, että selkeäkään enemmistön näkemys ei etene eikä toteudu, Härkönen pohtii.
Härkönen tuli valituksi itselleen yllätyksenä yhden äänen marginaalilla kirkolliskokoukseen Arjen Halleluja -listalta Mikkelin hiippakunnasta. Tällöin hänet oli myös juuri valittu kirkkoherraksi.
– Ensin ajattelin, että nyt ei ole hauskaa. Saavuin kirkolliskokoukseen pystymetsästä ja jännitin, mitä tästä tulee. Tämä on kuitenkin ollut todella mielenkiintoista! Täällä oppii koko ajan uutta. Olen alkanut hahmottaa kokonaisuuksia paremmin kuin ennen.
Huipputyyppien kanssa voi olla kipeitä erimielisyyksiä
Härkönen on kiinnostunut ihmisistä ja ilmiöistä sekä sanoista ja niiden merkityksistä. Kirkolliskokouksessa hänen mielestään parasta ovat kiinnostavat ihmiset.
– Vaikka joidenkin kanssa on kipeää erimielisyyttä esimerkiksi Raamatusta, seksuaalisuudesta tai avioliittoasioista, niin silti hekin ovat lämpimiä, yhteistyöhaluisia huipputyyppejä. Esimerkiksi Erkki Koskenniemen tapaamisesta tulee aina hyvälle tuulelle, vaikka monessa asiassa edustammekin aivan vastakkaisia mielipiteitä. En enää pelkää erimielisyyttä yhtä paljon kuin ennen, Härkönen toteaa.
Istuntopäivät ovat pitkiä ja rankkoja, mutta koska moni matkustaa Turkuun kaukaa, on Härkösen mielestä hyvä, ettei päivissä ole tyhjäkäyntiä. Jopa ruokapöytäkeskusteluissa puhutaan lähinnä asiaa.
”Kun jokainen edustaa vain itseään, päätökset ovat arvaamattomia”
Suurin ongelma kirkolliskokouksen työskentelyssä on Marjaana Härkösen mielestä se, ettei siellä ole mitään ryhmiä, joilla olisi mandaatti neuvotella asioista. Jokainen edustaa vain itseään. Tämän vuoksi päätökset ovat arvaamattomia.
Taustalla on Härkösen mukaan ihanteellista ajattelua, ettei kirkossa sovi olla puolueita. Tämä kuitenkin vaikeuttaa suuresti isojen päätösten aikaansaamista.
– Julkisuudelta piilossa toimii joitakin epävirallisia ryhmiä, mutta se ei riitä. Istuntosalissa istumme hiippakuntaryhmittäin, mutta ne eivät tietenkään ole samanmielisiä.
Härkönen kannattaa ehdotusta, jonka mukaan isoista asioista voisi järjestää koeäänestyksiä, joiden jälkeen henkilökohtaisten keskustelujen käymistä voisi jatkaa riittävän yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.
Kristuksen kirkko säilyy, vaikka rakenteille kävisi mitä
Marjaana Härkönen on nauttinut kirkolliskokouksessa monista retorisesti huikeista puheista. Välillä on myös hauskaa.
– Tämänkertaisessa kokoontumisessa nauroimme Ilmari Ylä-Aution aamuhartaudessa aivan vesissä silmin.
Toisaalta jotkut asiat tuntuvat Härkösestä koomisilta. Kun valiokunnan mietinnössä oli pohdintaa siitä, pitäisikö erässä uudessa virressä käyttää sanaa likemmäksi vai lähemmäksi, Härkösestä pohdinta oli lähinnä huvittavaa.
Härkönen iloitsee kirkolliskokouksessa erityisesti nuoremman polven edustajista, jotka tekevät paljon työtä ja esittävät rohkeasti raikkaita näkemyksiä. Hän nostaa esiin esimerkiksi Sami Ojalan, Katri Korolaisen ja Antti Siukosen.
Yksi tämän kauden merkittävimpiä päätöksiä on Härkösen mielestä ollut tulevaisuuskomitean nimeäminen kirkon hallinnon uudistamiseksi. Idea nousi edustaja-aloitteesta.
– Tämäkin voi tuntua huumorilta. Kun kirkko päättää radikaalisti uudistua ja keventää hallintoaan, se perustaa komitean. Mutta komitean merkitys voi olla iso, koska se saa toimia itsenäisesti ja ainakin virallisesti ilman kirkkohallituksen valvontaa.
Härkönen toivoo, että komitea on rohkea työssään ja että kirkolliskokous olisi aikanaan rohkea päättämään isoistakin ratkaisuista hallinnon ja kokonaisrakenteen keventämiseksi.
– Tämä voisi osaltaan auttaa siihen, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on olemassa vielä tulevaisuudessakin. Kristuksen kirkkohan säilyy kyllä, käy rakenteille miten hyvänsä, Härkönen sanoo.
”Kirkko voisi luopua vihkioikeudestaan”
Seksuaalisuus on Härkösen mukaan aina ollut kirkolle vaikea asia. Hänestä on silti kummallista, että jotkut vastustavat jopa keskustelua siitä, miten kirkon pitäisi suhtautua tulossa olevaan avioliittolain muutokseen, joka antaa oikeuden avioliittoon myös samaa sukupuolta oleville.
– Kirkon pelotellaan hajoavan tähän kysymykseen. En toivo sitä. Mutta jos niin käy, niin sitten käy. Se on sitten tarkoituksenmukaista. Mielestäni kirkko voisi luopua vihkioikeudestaan ja sen sijaan siunata kaikki avioparit, jotka siunausta toivovat.
Vinkit uusille edustajille: Perehtykää ja kyselkää
Timo Sahi ja Marjaana Härkönen eivät kumpikaan aio asettua ensi vuonna uudelleen ehdolle kirkolliskokoukseen. Härkönen on lähdössä Merimieskirkon papiksi Lontooseen ja Sahi kokee antaneensa sen, mitä hänellä on annettavaa.
– Uuden kauden päättyessä olisin jo 76-vuotias. Nyt on hyvä hetki vetäytyä. Mutta kyllä nämä kirkolliskokousviikot ovat olleet minulle pitkään vuoden tärkeimpiä viikkoja, Sahi sanoo.
Uusille edustajille Sahi ja Härkönen vinkkaavat, että on oltava valmis tekemään paljon työtä. Luettavaksi ja perehdyttäväksi tulee valtava määrä paperia ja asioita.
– Kannattaa myös kysellä paljon. Kokeneilta edustajilta ja asiantuntijoilta saa tärkeää tietoa. Lisäksi on hyvä kysellä mielipiteitä myös seurakunnasta ja seurakuntalaisilta. Mitä enemmän ihmisellä on näkökulmia päätöksenteon pohjaksi, sen parempi, Marjaana Härkönen sanoo.
Timo Sahi kannustaa uusia edustajia paneutumaan erityisesti työskentelytapoihin. Yksin ei voi saada aikaan kovin paljoa, mutta verkostoitumalla ja yhteistyöllä kyllä.
– Pitää yrittää ymmärtää, mikä ajatus tämän työskentelytavan taustalla on. Kun sen oppii, pystyy paremmin vaikuttamaan, Sahi sanoo.
Kansankirkko on tärkeä sekä Sahille että Härköselle.
– Kirkkoa täytyy rakastaa, jotta täällä jaksaa työskennellä. Ja kyllä minä rakastan! Toivon, että kirkko pysyisi pystyssä ja työkykyisenä. Tärkeää olisi, että voisimme aina tulla yhteiseen ehtoollispöytään, vaikka olisimme asioista kuinka erimielisiä, Härkönen sanoo.
Kuvat: Pasi Leino.
Marjaana Härkönen ja Timo Sahi ovat nauttineet kirkolliskokouksessa erityisesti tutustumisesta monilla eri tavoilla ajatteleviin ja eri herätysliiketaustoista tuleviin edustajatovereihin. Voit selata kuvakarusellin kuvia valkoisista nuolista painamalla.