Patrik Hagman keskustelee kirkolliskokouksen kahvijonossa edustajatoveriensa Marjaana Toiviaisen ja Hanna Mithikun kanssa. Matti Ketosella on asiaa piispa Matti Revolle. Kuva: Jukka Granström
***
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kotimaa-lehdessä kirkolliskokouksen syysistuntoviikon jälkeen 15.11.2018. Kirkolliskokouksen kevätistunto järjestetään 7.–10.5.2019.
Nuija kopahtaa puheenjohtajan pöytään. Päivä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa on päättynyt.
Edustajat hajaantuvat tahoilleen Turun kristillisellä opistolla: Osa jää saliin supattelemaan kaksittain ja hiomaan tulevia kuvioita. Sählyporukka noutaa mailansa ja suuntaa liikuntasaliin purkamaan päivää. Sauna on lämmin, ja uima-altaaseenkin pääsee.
Kirkolliskokous kokoontuu yhdeksi työviikoksi kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja marraskuussa. 96 vaaleilla valittavaa edustajaa tulevat yhdeksästä hiippakunnasta. Kaksi kolmesta on maallikoita, loput pappeja. Lisäksi ovat piispat, jotka istuvat salin eturivissä. Valtioneuvostolla ja saamelaisilla on omat edustajansa. Istuntosalissa saavat puhua myös Kirkkohallituksen kansliapäällikkö, kirkkoneuvokset ja lainoppinut asiantuntija. Salin perällä on paikkoja yleisölle.
Viime viikolla kirkolliskokous oli koolla Turussa tiistaista perjantaihin. Edustajat tekivät monta päätöstä. Siinä sivussa naurettiin, itkettiin, loukkaannuttiin ja ystävystyttiin.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin, joka käsittelee lakia, rahaa, oppia ja virkoja. Samalla se on ihmisten yhteisö.
Papit ja maallikot ovat kirkolliskokouksessa tasa-arvoisia – siihen asti, kun aletaan puhua teologiaa.
Tänä syksynä kansanedustaja, sosiologi Anna Kontula julkaisi kirjan Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä (Into). Hän tarkasteli eduskuntaa työpaikkana ja kysyi, millaisia ovat sen valtasuhteet, liittoumat ja kirjoittamattomat säännöt.
Kontula huomauttaa kirjassaan, että demokratian keskiössä on konflikti mutta pitkään jatkunut konflikti aiheuttaa ihmisissä stressiä. Merkittävä osa eduskunnan vakiintuneista toimintatavoista liittyy Kontulan mukaan konfliktien hallintaan.
Kirkolliskokouksessa ja eduskunnassa on paljon yhteistä. Kumpaankin valitaan edustajat nelivuotiskausiksi. Molemmissa istutaan suuressa salissa, pidetään vaikuttamaan pyrkiviä puheenvuoroja ja äänestetään. Merkittävä taustatyö tehdään valiokunnissa, jotka kirkolliskokouksessa tapaavat istuntoviikoilla ja niiden välillä.
Eduskunnan ja kirkolliskokouksen välillä on myös suuria eroja. Eduskuntaan verrattuna kirkolliskokous on miehinen ja iäkäs. Hiippakuntien edustajista vähän yli kolmannes on naisia. Vuonna 2016 kirkolliskokoukseen valittujen keski-ikä oli 56 vuotta.
Keskeinen ero on, että kirkolliskokouksessa ei ole puolueita eikä ryhmäkuria. Eduskunnassa edustajat istuvat puolueittain, kirkolliskokouksessa hiippakunnittain. Maantiede ei kuitenkaan ole se, joka edustajia ensi sijassa yhdistää. Yhdistäviä tekijöitä ovat hengellisyys, teologia ja kirkollinen kulttuuri.
Kirkolliskokouksen ryhmät ovat väljiä heimoja. Selkeimmän jakolinjan voi tietysti tehdä liberaalien ja konservatiivien välille. Sitten on alalajeja: Tulkaa kaikki -porukat, muut liberaalimieliset, konservatiiveissa viidesläiset, sleyläiset, vanhoillislestadiolaiset.
Kaikilla ei ole selkeää heimoa.
– Koen kuuluvani pieneen leiriin, joka on kirkon ydinsysteemin ulkopuolella, toisen kauden kirkolliskokousedustaja Maria Kaisa Aula sanoo.
Hän on Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja ja entinen lapsiasiavaltuutettu, joka toimi aikanaan kolme kautta keskustan kansanedustajana.
– En ole töissä kirkossa enkä kirkon järjestössä. En kuulu herätysliikkeisiin enkä pappissukuun. Olen vain evankelis-luterilaisen kirkon luottamushenkilö, joka edustaa avaraa keskilinjaa. Sellaisia on kirkolliskokouksessa aika vähän.
Kerran istuntoviikossa mennään isolla joukolla ravintola Silver Mooniin laulamaan karaokea.
Kansanedustajan tehtävä on kokopäivätyö, mutta kirkolliskokous istuu vain kahdesti vuodessa. Muualla kuin kirkossa töissä oleville edustajille korvataan ansionmenetys kokousajalta. Kaikille maksetaan kokouspalkkiot ja päivärahat.
Kirkolliskokouksessa päivät käytetään tehokkaasti hyödyksi. Viikko muistuttaa rippileiriä tai leirikoulua. Päiväohjelma on tiivis, meno on sosiaalista, aamulla ja illalla pidetään hartaus. Suurin osa edustajista yöpyy opistolla yhden hengen huoneissa. Loput viettävät yönsä Turussa sijaitsevassa birgittalaissisarten vieraskodissa.
Koska istuntojen välillä on kuukausia, luottamuksen rakentaminen alkaa aina tavallaan alusta. Siinä auttaa vapaa-ajan ohjelma. Työpäivien päätteeksi on tarjolla urheilua: lentopalloa, sählyä, kimppakävelyitä kaupunkiin. Jälkipuinteja ravintola Old Bankissa kutsutaan pankkivaliokunnan kokouksiksi. Kerran istuntoviikossa mennään isolla joukolla ravintola Silver Mooniin laulamaan karaokea. Tälläkin illanvietolla on tietysti kirkolliskokoukseen sopiva nimi: maallisten laulujen hengellinen valiokunta.
Viikon aluksi ja lopuksi Maarian kirkossa järjestettävä messu on monille tärkeä. Vaikka olisi riidelty, ehtoollispöydässä ollaan yhdessä.
{kuva_6022b573-98b7-4750-afd4-a942a319b317}
Kirsi Ojansuu-Kauniston mukaan päätöksenteko on eduskunnassa pinnallisempaa kuin kirkolliskokouksessa. Kuva: Jukka Granström
Porukat sekoittuvat myös ruokapöydässä Turun kristillisellä opistolla – kuten viime viikolla, kun Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Johannes Leppänen söivät päivällistä yhdessä. Ojansuu-Kaunisto kuunteli haltioituneena, kun Leppänen luennoi Suomen perustuslain uudistamisen käänteistä 1990-luvun lopussa.
Ojansuu-Kaunisto on ensimmäisen kauden edustaja, joka valittiin kirkolliskokoukseen Tulkaa kaikki -liikkeen listalta. Leppänen on ollut kirkolliskokouksessa 18 vuotta, ja hänen taustansa on vanhoillislestadiolainen. Kaksikkoa yhdistää historia eduskunnassa. Vuosituhannen vaihteessa he ehtivät olla kansanedustajia yhtä aikaa, Ojansuu-Kaunisto vihreiden ja Leppänen keskustan ryhmässä.
Leppänen pitää tärkeänä, että kirkolliskokouksessa jokainen edustaa ryhmän sijaan itseään.
– Eduskunnassa on oltava ennustettavuutta, muutenhan hallitus kaatuu heti. Täällä minun pitää miettiä jokaisen ratkaisun kohdalla, olenko itse sen kanssa sinut.
Ojansuu-Kauniston mielestä käsiteltävien asioiden hengellinen taso vaikuttaa siihen, että kirkolliskokouksen ilmapiiri on herkempi ja varautuneempi kuin eduskunnan.
– Maallinen päätöksenteko on pinnallisempaa, se ei mene sielun tasolle. Kirkolliskokouksessa tunnen erilaista vastuuta vaikkapa siitä, lähtevätkö ihmiset tästä kirkosta vai eivät.
Johannes Leppäsen mielestä poliitikon taustasta on ollut hänelle kirkolliskokouksessa hyötyä. Eduskuntakokemus saattoi vaikuttaa siihen, että hänet äänestettiin kirkolliskokouksen varapuheenjohtajaksi.
Ojansuu-Kauniston mukaan poliittista taustaa voidaan kirkolliskokouksessa myös vierastaa.
– Ikään kuin pelättäisiin, että demokratiakäsitys tarttuu. Vihreänä on pitänyt tehdä työtä sen eteen, että minua pidetään aitona kristittynä.
{kuva_33096e1e-753b-42ed-9faa-abbe2cb60c4c}
Kuopion hiippakunnan maallikkoedustaja Pekka Niiranen joi kahvit Mikkelin hiippakunnan piispan Seppo Häkkisen kanssa. Kuva: Jukka Granström
Violetteihinsa pukeutuneet piispat ovat kirkolliskokouksessa omaleimainen porukka. Kukaan ei kiinnitä piispoihin sellaista huomiota, jota he saavat missä tahansa muualla kirkkokansan joukossa liikkuessaan. Toisaalta moni kokee kirkolliskokouksessa, että piispat eivät aivan kuulu edustajien joukkoon.
Heidän läsnäolonsa kuitenkin vaikuttaa.
– Kirkolliskokouksessa on 32 pappia. Heidän pitää harkita, miten he käyttäytyvät, jos haluavat edetä urallaan kirkossa. Osa heistä on kriittisempiä salin ulkopuolella kuin salissa, sillä siellä isoveli valvoo, Kirsi Ojansuu-Kaunisto sanoo.
Papit ja maallikot ovat kirkolliskokouksessa tasa-arvoisia – siihen asti, kun aletaan puhua teologiaa.
– Kirkolliskokouksen sali on ainoa paikka, jossa välillä mietin, uskallanko puhua, vai sanonko ehkä jonkin niin sanotun opillisen virheen, Maria Kaisa Aula toteaa.
Kirsi Ojansuu-Kaunisto sanoo, että eduskunnassa on totuttu nopeaan replikointiin. Kirkolliskokouksessa pitää uskottavuutensa säilyttääkseen olla rauhallinen ja järkevä. Kielenkäyttö on yleisesti korrektia, mutta teologisia iskuja Ojansuu-Kaunisto pitää viiltävinä. Rivien väliin jää enemmän kuin eduskunnassa.
Johannes Leppänen on tarkkaillut kirkolliskokouksen elämää pian viiden nelivuotiskauden ajan. Hänen mukaansa persoonat ovat vähentyneet ja puheet lyhentyneet. Jälkimmäinen on Leppäsen mielestä vain hyvä asia.
– Vapaa puheoikeus on sitä, että mahdollisimman moni ehtii puhua.
Eduskunnan tavoin myös kirkolliskokouksessa on näkyviä ja vähemmän näkyviä edustajia. Jotkut ovat äänessä suuressa salissa, toiset keskittyvät valiokuntatyöhön. Johannes Leppäsen mukaan paine puhua julkisuudelle on lisääntynyt kirkolliskokouksessakin.
Vuosien saatossa edustajat oppivat tuntemaan toistensa argumentit. Harva pääsee yllättämään. Mutta vaikka moni asia erottaa, yksi yhdistää.
– Meille kaikille kirkko on rakas ja haluamme, että se säilyy merkityksellisenä, Kirsi Ojansuu-Kaunisto sanoo.
{kuva_59d5c18f-646d-401b-a11d-ebef6c384193}
Johannes Leppänen haluaa olla kirkolliskokouksessa Johannes, ei varapuheenjohtaja. Kuva: Jukka Granström
Kirkolliskokouksessa luodaan viholliskuvia, mutta siellä syntyy myös ystävyyksiä. Johannes Leppänen sanoo saaneensa edustajista kymmeniä ystäviä.
– Haluan olla täällä Johannes, en varapuheenjohtaja.
Leppänen on kirjoittanut mustakantiseen muistikirjaansa Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Colin Powellin sanat: ”Älä sido minuuttasi asemaasi, ettet asemasi menettäessäsi menettäisi minuuttasi”.
– Koen tappioksi, jos jään ennakkoluulojeni uhriksi. Olen käynyt vähän kouluja, ja sen minkä olen oppinut, olen oppinut toisilta ihmisiltä.
Kun kiuruvetinen maallikko Marjatta Pulkkinen tuli kirkolliskokoukseen, hän kääntyi takanaan istuvan Maria Kaisa Aulan puoleen ja alkoi tunnustella, oliko heillä yhteisiä tuttuja Aulan kotipaikkakunnalla Viitasaarella. Kävi ilmi, että oli. Lisäksi naisia yhdistivät monet kirkkopoliittiset kannat.
– Olemme soitelleet silloin tällöin ja miettineet samalla kirkolliskokouksen asioita, Pulkkinen sanoo.
Kun Viitasaaren naiskuoro konsertoi Iisalmessa, Maria Kaisa kutsui Marjatan kuuntelemaan.
Helsingin hiippakunnan pappisedustaja Marjaana Toiviainen ja Porvoon hiippakunnan maallikko Patrik Hagman tutustuivat ensimmäisellä kirkolliskokousviikollaan.
– Olin lukenut Patrikin kirjan ja etsin hänet käsiini. Olemme molemmat ensikertalaisia kirkolliskokouksessa, ja tuntui tärkeältä hämmästellä uusia asioita yhdessä. Tarkastelemme kirkolliskokousta yhtenä erikoisena osana Kristuksen ruumiin elämää, Toiviainen sanoo.
– Olin lukenut Marjaanasta haastattelun Kotimaasta. Hän vaikutti ihmiseltä, jonka kanssa halusin puhua, Hagman jatkaa.
Kävi ilmi, että Toiviaisella ja Hagmanilla oli samankaltaiset näkemykset kirkosta ja teologiasta. Nyt Hagman sanoo, ettei tiedä, olisiko selvinnyt kirkolliskokouksessa tähän saakka ilman Toiviaista.
Ystävyys on ulottunut kirkolliskokouksen ulkopuolelle.
– Olen vieraillut Patrikin luona ja tutustunut myös hänen puolisoonsa, Toiviainen kertoo.
Piispat ovat vaihtaneet virkapaitansa neuleisiin. Konservatiivimiehet tulevat sählyottelusta mailat kainalossa.
Samanmielisten kaverusten lisäksi kirkolliskokouksessa on ystävyksiä, jotka eivät ole yhtä mieltä juuri mistään. Katri Korolainen ja Janne Kaisanlahti olivat vuonna 2012 ainoat edustajat, jotka valittiin kirkolliskokoukseen alle 30-vuotiaina. Kaisanlahti oli keskustalainen arvokonservatiivi Lapista, Korolainen vihreä arvoliberaali Helsingistä.
Nykyään Korolainen ja Kaisanlahti syövät kirkolliskokouksen aikana yhdessä vähintään yhden lounaan. Pari kertaa vuodessa he tapaavat Helsingissä ja käyvät teatterissa tai oopperassa.
– Olen oppinut luottamaan Katriin ja ymmärtämään, millä logiikalla hän toimii. Katri tietää yksityisasioitani, joita en kerro useimmille samanmielisille, Kaisanlahti sanoo.
– Tämän salin kontekstissa olemme lähellä äärilaitoja, mutta muuten meillä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä, Korolainen toteaa.
Kirkolliskokouksessa eteen tulevia asioita on ennakkoon hyvä testata toisella. Korolainen saattaa kysyä Kaisanlahdelta, miltä jokin aloite kuulostaa konservatiivin korvin.
Kaisanlahdelle oli vaikea paikka olla tukematta Korolaista kirkolliskokouksen varapuheenjohtajan vaalissa kaksi vuotta sitten.
– Katri tuli äänestyksen jälkeen rapussa vastaan. Pysähdyin ja kysyin, ollaanko me vielä kavereita. Katri sanoi, että ollaan.
{kuva_a1ad87aa-4a6b-48bd-998c-059b568e7aef}
Katri Korolainen ja Janne Kaisanlahti ovat ystävät, vaikka ovat kirkolliskokouksessa melkein kaikesta eri mieltä. Kuva: Jukka Granström
Illan päätteeksi edustajat kokoontuvat iltahartauteen kristillisen opiston auditorioon. Paikalla on kolmisenkymmentä ihmistä. Piispat ovat vaihtaneet virkapaitansa neuleisiin. Konservatiivimiehet tulevat sählyottelusta mailat kainalossa. Joku saapuu suoraan saunasta märät uikkarit kourassaan.
Tällaista hetkeä eduskunnasta on turha hakea.
Ja meidät suuret, pienet, sun sulje suojahas. Yö rauhainen suo meille, oi Jeesus laupias, edustajat laulavat yhteen ääneen.
Aamulla kopisee nuija.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kotimaa-lehdessä kirkolliskokouksen syysistuntoviikon jälkeen 15.11.2018. Kirkolliskokouksen kevätistunto järjestetään 7.–10.5.2019.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.