Kirkon vanha kurinpitokäytäntö poistui vuonna 2013. Se korvattiin säädöksillä, jotka vastaavat muun julkisen sektorin virkamies- ja työsopimuslain säädöksiä.
Muutamaan tuomiokapituliin ja suureen seurakuntaan tehty kysely vahvistaa perinteistä käsitystä siitä, että kirkon palveluksessa on säntillistä ja tehtävänsä moitteetta hoitavaa joukkoa.
Esimerkiksi Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli ei ole vuosina 2011–2015 antanut papeille yhtäkään huomautusta tai varoitusta.
– Vuonna 2009 oli annettu papille huomautus ja sitä ennen kurinpitopäätös. Vuonna 2013 oli vireillä papin kurinpitomenettely ja irtisanomisprosessi samaa pappia koskien, mutta tämä päättyi irtisanoutumiseen. Silloin nuo prosessit laukesivat. Tilanne seurakunnassa voi johtaa useaan samaa henkilöä koskevaan päätökseen, Lapuan hiippakunnan lainoppinut asessori Jussi Lilja kertoo.
Pitkän kirkollisen uran juristina tehneen Liljan mukaan tapauksia on kaiken kaikkiaan koko kirkossakin vähän.
– Aiempi kurinpitomenettely ja nykyinen irtisanomismahdollisuus toimivat johtamisen tukena. Jos työnjohdolliset ja ohjaukselliset keinot eivät auta, voidaan käyttää virka- tai työsuhteen päättämismenettelyä. Kirkon säännökset vastaavat nyt muun julkisen sektorin ja työsopimuslain säännöksiä, Lilja sanoo.
Johtamisen tukeminen vähentää rangaistusten tarvetta
Liljan mukaan on myös muistettava, että nykyisin kirkollinen näkökulma työelämän ”kurinpidollisiin” haasteisiin ja ongelmatilanteisiin on johtamista tukeva: siis konsultoiva, kehittymässä oleviin tilanteisiin hyvissä ajoin puuttuva ja neuvova.
– Ajattelu ei siis lähde näistä kurinpitojutuista, vaan johtamisesta. Se vie merkittävästi toisenlaiseen toimintakulttuuriin. Piispan ja kapitulin rooli ei ole enää olla kurinpitoviranomainen vaan johtamisen tukija. Piispa johtaa tätä työskentelyä, mutta ei suinkaan yksin vaan yhdessä tuomiokapitulin henkilöstön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa, Lilja määrittelee.
Uusi virkasuhdelainsäädäntö siirsi 1.6.2013 alkaen kirkossa olleen kurinpitomenettelyn historiaan.
Uudistuksessa perinteistä kurinpitomenettelyä koskevat säännökset kirkkolain 23. luvussa kumottiin. Kurinpitomenettelyn poistuminen edellytti palvelussuhteen päättämistä koskevan järjestelmän uudistamista.
Henkilöstöä koskevina palvelussuhteen päättämiskeinoina otettiin käyttöön kaikkia viranhaltijoita samalla tavalla koskeva virkasuhteen irtisanominen ja purkaminen. Purkaminen on virkasuhteita koskevana menettelynä kirkon hallinnossa kokonaan uusi.
Pappien osalta tuomiovalta on tuomiokapituleissa. Muun henkilöstön osalta vastaavaa valtaa käyttää seurakunnassa kirkkoherra. Seurakunnassa irtisanominen tai virkasuhteen purkaminen kuuluu kirkkoneuvostolle, papiston kohdalla kuitenkin tuomiokapitulille.
Uudet säännökset selkeyttävät menettelyä
Jussi Liljan mukaan uuden käytännön vuoksi mahdollisessa irtisanomisprosessissa voidaan nyt entistä kokonaisvaltaisemmin arvioida tapahtumia, työnantajan tarpeita, viranhoidon ongelmia ja niitä yrityksiä, mitä on tehty tilanteen korjaamiseksi.
– Kurinpitoseuraamusta arvioitaessa painopiste oli enemmän yksittäisten tapahtumien arvioinnissa.
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin lainoppineen asessorin Jyri Klemolan mielestä lain muuttuminen ei toisaalta näkynyt paljoakaan siinä mielessä, että ylipäätään virkasuhteen päättämisasioita tulee tuomiokapituleissa melko harvoin käsittelyyn.
– Aikaisemmin se tapahtui kurinpitomenettelyn kautta, nyttemmin irtisanomis- ja purkamismenettelyn kautta, Klemola tiivistää.
Uudet pykälät ovat Klemolan mielestä hyviä.
– Menettely on nyt prosessina yhdenmukainen kaikille työntekijä- ja viranhaltijaryhmille. Perusteet ovat yhdenmukaiset, prosessi on nopeampi kuin aiempi kurinpitomenettely.
Rikkomuksien tullen on tehtävä kokonaisarvio
Myöskään seurakuntatasolla kirkon henkilöstölle ei yleensä tarvitse rapsuja antaa.
– Lainmuutoksilla ei ole ollut juurikaan vaikutusta, koska seurakunnissa varsinaisia kurinpitorangaistuksia ei käytetty mainittavassa määrin. Nykyiset palvelussuhteen päättämiseen liittyvät toimenpiteet ovat tarvittaessa toimiva tapa päättää virkasuhde, kertoo Helsingin Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra Juha Rintamäki.
Jos viran- tai toimenhaltijan rikkomuksia seurakuntatasolla kuitenkin tapahtuu, asiaa on Rintamäen mukaan tarkasteltava kokonaisvaltaisesti.
– Arviossa kiinnitetään huomiota siihen, minkälaisesta moitittavasta menettelystä on kysymys, onko laiminlyönti – vaikkapa luvaton poissaolo, myöhästely, huolimattomuus työssä tai olennainen tehtävien hoitamatta jättäminen – toistunut huomautuksen tai varoituksen jälkeen. Silläkin on merkitystä, onko menettelystä aiheutunut vahinkoa.
Asiaan voivat vaikuttaa myös työntekijän työtehtävät ja hänen asemansa, vaikkapa se, onko henkilö vastuussa taloudellisista asioista.
– Päihdeongelmien kohdalla vaikuttaa myös se, onko työntekijä esimerkiksi kieltäytynyt hoitoonohjauksesta tai keskeyttänyt hoidon, Juha Rintamäki sanoo.
Myös Suomen suurimman seurakunnan, yli 95 000 jäsenen sekä usean sadan työntekijän Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala pitää erilaisia henkilöstölle annettuja rangaistuksia kirkossa hyvin harvinaisina.
– Olennaisesti asiat eivät ole muuttuneet, mutta kyllä uusi laki riittävän toimivalta vaikuttaa. Jyväskylän seurakunnan noin 300 vakinaisen työntekijän joukossa kurinpitotoimia on ollut todella vähän. Viime vuosien aikana on ollut vain yksi irtisanominen, jonka syynä olivat jatkuvat poissaolot työpaikalta.
Varoituksiakin on Jyväskylässä ollut pitkään aikaan vain muutama.
– Niiden syinä taas on ollut sellaisia asioita kuin työtehtävien hoitamiseen vaikuttanut alkoholin käyttö ja joissakin tapauksissa epäasialliseksi arvioitu käytös työtoveria kohtaan, Arto Viitala toteaa.
Huomautus, muistutus vai varoitus?
Vanhastaan kirkollinen ”rangaistusterminologia” on ollut julkisuudessa ja mediassa epätarkkaa ja sekavaa.
Vanhassa kurinpitojärjestelmässä viranhaltijoille annettiin huomautus ja varoitus oli kurinpitoseuraamus. Työsuhteisille henkilöille puolestaan voitiin antaa varoitus. Kurinpitomenettelyyn liittyi myös viraltapano.
Nykyisin termit ovat työ- ja virkasuhteisille yhdenmukaiset: lievissä tapauksissa voidaan antaa työnjohto-oikeuden perusteella suullinen tai kirjallinen huomautus, tai kirkkolainsäädännön perusteella varoitus (Kirkkolaki 6:26).
Piispalla ja kirkkoherralla on esimiesrooli, eli he voivat antaa varoituksen.
– Varoituksen muodolle kirkkolaki ei aseta mitään vaatimuksia. Kyse on työnjohdollisesta toimenpiteestä ja niin ollen suullinen on yhtä pätevä kuin kirjallinen. Todentamisen näkökulmasta on syytä käyttää kirjallista muotoa, Jyri Klemola sanoo.
Ongelmien tullen järein keino on palvelussuhteen purkaminen (KL 6:56-57). Se vaatii vielä irtisanomistakin painavamman perusteet ja työnantajan on reagoitava niihin varsin nopeasti.
Virkasuhde katkeaa vain vakavasta syystä
Kirkon työntekijä ei ole työnantajan mielivallan alla. Työnantaja ei saa katkaista virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä ilman asiallista ja painavaa syytä, muistuttaa kirkkolaki (6:50).
Tällaisena syynä voidaan pitää virkasuhteeseen liittyvien velvoitteiden vakavaa rikkomista sekä sellaisten viranhaltijan henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviämään tehtävistään.
Tarkemmin sanottuna mahdollisia rikkomuksia peilataan Klemolan mukaan aina viranhaltijan kirkkolaissa kirjattuihin velvollisuuksiin: Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä, noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla (KL 6:26).
Syyt liittyvät siten pulmiin tai puutteisiin virkatehtävien hoidossa tai käyttäytymisessä.
– Nämä perusteet ovat kirkkolain muutoksen jälkeen samankaltaiset kuin työsuhteissakin. Muun yhteiskunnan työsopimuspuolelta on saatavissa oikeuskäytäntöä siitä, minkälaiset syyt on arvioitu riittäviksi tai riittämättömiksi irtisanomiseen, Jyri Klemola toteaa.
Kuva: Marcelo Gerpe/ Freeimages
Ilmoita asiavirheestä