Hankepäällikkö Hannu Majamäki, 50, näkee, että nykyisenkaltainen kirkko rapistuu. Hengellinen kaipuu ei sen sijaan lopu, mutta kirkon työtapojen pitää muuttua. Hän yllyttää seurakuntia rohkeisiin kokeiluihin, kuten jakamaan ehtoollista festareilla ja muuntamaan kirkkosaleja olohuoneiksi.
Hannu Majamäki, 50, sanoo Googlen verkkopalvelussa, että hän on mies, jonka haluaisi kokonaan itselleen kaksi poikaa, kissa, talo, vaimo, puutarha, työ ja työkaverit. Tai joka ainakin itse uskoo niin.
Majamäki pitää majaansa perheineen Lohjan asemalla 120 vuotta vanhassa omakotitalossa.
Työssään kirkkohallituksessa hän ei katso vanhaan eikä menneisyyteen, vaan aina eteenpäin. Miehen näkemysten ja ideoiden pohjana on tarkka analyysi kirkon nykytilanteesta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Hän luotaa tiiminsä kanssa keskustelupalstoja ja median hiljaisia signaaleja tietotekniikan ja hakusanojen avulla. Hakuohjelmat tuottavat raportteja, mistä puhutaan ja mikä asia nousee ilmiöksi.
Verkkovelho näkee tulevaisuuteen
Pastori Majamäki on kirkkohallituksen verkkovelho. Ruutu on hänen kristallipallonsa, josta hän katsoo tulevaisuuteen. Majamäen tehtävä on analyysien valossa ideoida ja luoda kirkon tulevaisuushankkeita ja innostaa seurakuntia sekä verkkotyöhön että uusiin, rohkeisiin toiminnan avauksiin ja kokeiluihin.
– Työpaikkani on verkko ja seurakunnat, hän sanoo.
Majamäki sanoo, ettei hänellä ole kahteen vuoteen ollut työhuonetta kirkkohallituksessa. Työpaikaksi käy Teboilin kahvila Luumäellä, jossa hän kesken työmatkan kirjoittaa artikkelin ja lähettää sen eteenpäin.
– Hassua ajatella, että tehdään työtä jossain paikassa. Pystyn olemaan töissä ilman että minulla on pöytä ja tuoli, kun mukana on aina läppäri ja älypuhelin, hän toteaa.
Silmät avautuivat vuonna 1989
Kelataan hieman taustaa, mikä mies Majamäki oikein on.
Miehen nettiherätykseen vaikutti vahvasti seitsemän vuoden aika 1980-luvulla Helsingin ylioppilaskunnan HYY:n tehtävissä ja pääsihteerinä.
Netti teki tuolloin vasta tuloaan, ja HYY oli sen eturintamassa. Koko www-ajattelu oli vielä aivan uutta.
– Juhlimme, kun maailmassa avattiin 100. nettisivusto ja tajusimme, että tämä on tulevaisuuden suunta.
Yliopisto ja nuoret aikuiset osoittivat Majamäelle verkon tarpeen ja hyödyt sekä sen, mihin netti voidaan valjastaa. Hän osallistui verkon kautta jopa maailmanpolitiikkaan. Kun Pekingissä alkoi 1989 Taivaallisen rauhan aukion, Tiananmenin, mielenosoitukset, HYY vaikutti niihin voimakkaasti.
– Näimme netistä reaaliaikaisesti, mihin puhelinnumeroihin Kiinan viranomaiset pyysivät ilmiantoja mielenosoittajista. Soitimme niihin musiikkia HYY:n laskuun ja tukimme puhelimet. Sen jälkeen Kiina sulki koko systeemin, Majamäki kertoo.
Jo tuolloin hänelle syntyi elämys, että verkon ja todellisuuden välillä ei ole rajaa, vaan ne ovat toistensa jatkumoa.
Kirkon ajatushautomo
HYY loi pohjan myös tulevan papin verkostoitumiselle. Sekin on yksi Majamäen työnkuvista nykyään. Hänet kiinnitettiin joulun alla kirkkohallituksessa uusiin tulevaisuustehtäviin, kun hän siirtyi toiminnallisen osaston alaisuuteen kirkkoneuvos Pekka Huokunan toimistoon.
Samalla hän jatkaa kirkon tiedotuskeskuksen tiimissä median luotaamista ja analyysiä sekä toimii muissakin verkkohankkeissa.
Mies on innoissaan tehtäväkuvansa laajentumisesta. Hän on kirkkohallituksen vapaa sielu, ajatushautomon moottori, jonka työ on rannaton ulappa. Horisontti näkyy sekä tutkimuksista että kirkon tavoitteista.
– Vien eteenpäin verkkojuttuja ja tulevaisuuskokeiluja. Haen ideoita, kuinka kehittää tapoja tehdä kirkon töitä. Käymme kaiken läpi, mitä, miten ja miksi kirkon työtä tehdään ja miten sitä voi uudistaa. Taustalla on kaikki se, mitä on opittu verkkohankkeista ja media-analyyseistä.
Rajat alas
Majamäen mukaan seurakunnissa pitää työskennellä välittämättä organisaation rajoista. Hän sanoo, että kirkko pitää nähdä laajana yhteistyöjuttuna. Kirkon keskipiste on jäsen, ei työ eivätkä organisaatiot.
– Ydin on se, että kirkolla ei tule olemaan varaa tehdä työtä niin, että toiminnan määrittävät seurakuntarajat tai työalarajat. Kun työtä tehdään kokonaisvaltaisesti yli kaikkien rajojen, tulokset ovat jäsenen kannalta laadukkaampia kuin vain paikallisesti ja rajatusti tehden, Majamäki muistuttaa.
Näkemystä on vahvistanut hengellinen elämä verkossa -hanke, jonka aikana on koulutettu muun muassa satoja seurakuntien työntekijöitä vastaamaan reaaliaikaisesti netissä ihmisten kysymyksiin.
Verkko on seurakunta
Parin viimeisen vuoden aikana kirkko on jalkautunut monen median chatti- ja keskustelupalstoille.
– Ihmiset eivät rynni sankoin joukoin kirkon rakennuksiin tai edes seurakuntien nettisivuille. Siksi kirkon pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat jo valmiiksi. Näitä ovat sosiaalinen media ja lehtien keskustelupalstat – tai kauppakeskukset, Majamäki perustelee.
Kirkko on mennyt jo näkyvästi muun muassa Suomi24.fi keskusteluryhmiin, facebookiin liitettyyn, itsenäisesti toimivaan Kirkko Suomessa -chattiin, City-fi -sivuston Suhdeklinikalle, Suomen Kuvalehden Rajalla-blogiin sekä A-lehtien Lily-sivustoon teemalla Oisko tulta.
Pian alkaa uusi yhteistyö Basso-median radion ja vilkkaiden nettisivujen kanssa.
– Idea on siinä, että ihmiset ovat näissä valmiina, heitä ei tarvitse haalia mukaan. Mennään sinne missä he liikkuvat. Ongelma vain on, että meillä on tekijöistä pulaa.
Tarvitaan väkeä lisää
Majamäki sanoo, että kirkko tarvitsee vakavasti uusia työntekijöitä vastaamaan verkkokeskusteluihin. Hänelle voi ilmoittautua verkkopäivystäjäksi kirkkohallitukseen ja kirkon tiedotuskeskukseen.
– Ainut käyttäjäkritiikki, mitä olen kuullut, on se, että nettipalstat ovat liian tukossa. Kirkko ei ole kuulolla, jos kysymyksiin ei vastata. Työntekijäpula on verkkopalvelun suurin pullonkaula. Tämä osoittaa samalla, että ihmisten odotukset kirkon nettipalvelua kohtaan ovat kasvaneet.
Jatkettu todellisuus
Majamäki sanoo kuulleensa valituksia, että verkossa joutuu palvelemaan muiden kuin oman seurakunnan jäseniä tai kirkosta eronneita. Hän sanoo ymmärtävänsä, että työntekijä kantaa huolta, mihin voimavarat suunnataan.
– Sielunhoito ei tunne rajoja, ja palvelu voi toimia kutsuna kirkkoon. Kun kaikki kantavat toistensa murheita, joku kantaa myös minun murheitani, hän hahmottaa yli seurakuntarajojen tehtävän verkkotyön logiikkaa.
Nettityötä on kritisoitu myös siitä, että se ei olisi oikeaa ja aitoa ihmisen kohtaamista. Kritiikki johtuu Majamäen mukaan kirkon missiosta, jossa ihminen pitäisi tavata kasvokkain.
– Chatti on kirkon ominta sielunhoitoa ja vuorovaikutusta. Verkkokeskustelu liittyy saumattomasti ihmisen todellisuuteen. Se on fyysisen kohtaamisen jatkettua todellisuutta, Majamäki sanoo.
Seuranta antaa täsmätietoa
Majamäen mukaan mediaseurannan avulla kirkolle selviää yllättäviä asioilta, kuten se, että ristiäisistä ja kasteesta keskustellaan eniten Kauppalehdessä.
– Se johtuu siitä, että lukijakunnassa on paljon vauvaperheitä. Keskustelu on myös kriittistä. Siksi on tärkeää, että kirkon työntekijät kommentoivat ajatuksia samoilla palstoilla.
Tuore facebookin maailmanlaaja analyysi osoittaa, että vuonna 2013 facebookissa useimmin esiintynyt sana oli uusi paavi Fransiscus. Paavin lisäksi uskonto koskettaa kaikkialla ja ilmiö näkyy mediassa. Facebookissa keskusteltiin usein myös armosta, lähimmäisenrakkaudesta, moraalista, ja maailmanrauhasta. Asiasta kertoi toimittaja Ville Blåfield Helsingin Sanomissa 20.12.
Majamäki sanoo median syväluotaamisen olevan tärkeää myös siksi, että media on iso vallankäyttäjä. Mobiili- ja verkkoviestinnän ansiosta sen merkitys on kasvanut entisestään. Lehdet linkittävät toistensa juttuja, samoin tekevät somen käyttäjät toisilleen.
– Tästäkin kännykästä pääsee yhdellä napin painalluksella facebookiin. Voin avata siinä parissa sekunnissa lehden jutun, jonka kaverin on linkittänyt seinälleni.
Kansa rukoilee, media kertoo
Majamäki sanoo mediaseurannan osoittavan, että rukous on suomalaisille tärkeää. Maallistunut kansa rukoilee paljon. Rukousten talot ovat hänestä tästä yksi, luonnollinen seuraus.
Arkkipiispa Kari Mäkinen suositti Kotimaa-lehden jutussa 19.12. rukoilemaan median puolesta. Mäkisen mukaan median edustajille voisi rukoilla suhteellisuudentajua, oikeudenmukaisuutta ja totuudellisuutta. Juttua jakoivat ja jatkoivat samana päivänä monet muut mediat, muun muassa Markkinointi ja mainonta -lehti.
Majamäki kannattaa Mäkisen ehdotusta. Hän kertoo mediaseurannan osoittavan, että esimerkiksi esirukoukset netissä koskettavat hyvin syvältä. Niihin voi keskittyä ja samastua näyttöpäätteen ääressä.
Ehtoollista festareilla
Majamäki on huomannut, että ehtoollinen on erityisen kova juttu niille, jotka harvoin nauttivat sitä. Se merkitsee hänen mukaansa monelle järisyttävää pyhän kohtaamista. Koska harva tulee kirkkoon ehtoolliselle, Majamäki on kehittämässä ideaa, että kirkko kokeilisi jakaa ehtoollista kesän festareilla.
– Papit olisivat yleisön keskellä alba päällä ja jakaisivat parasta, mitä kirkolla on. Tammikuussa suunnitellaan tätä lisää. Ajatuksena on, että ehtoollista ehdotettaisiin muun muassa Suomi Areenalle ja Down by the Laituri -festareille. Se vaatii luonnollisesti paikallisen seurakunnan kirkkoherran luvan.
Tarkoitus on mennä reilusti kirkkona ydinasian kanssa sinne, missä ihmiset ovat.
– Kehittelen tämän tyyppistä valtakunnallista konseptia. Näin opitaan tekemään hyvin se mitä tehdään. Ei mennä vain pienellä jiillä jakamaan jotakin lappusia, vaan viedään kirkon ydintä, jota ei muualta saa.
Traditio kantaa, oppi ei
Majamäki sanoo, että kirkon tulevaisuus ei ole opin eikä rakennusten varassa. Oppi on hänen havaintojensa mukaan useimmille ihan periferiaa, vaikka omaa hengellisyyttä ja henkisyyttä halutaankin vaalia. Oikeaoppisuus ei kiinnosta, eikä sillä ole paljonkaan merkitystä tavalliselle kirkon jäsenelle.
– Uskon kirkon tulevaisuuteen, mutta en nykymuotoisena. Kirkosta tulee jäsentensä näköinen. Tämä on uhka kirkon eliitille, joka nyt määrittelee paljon sen oikeaa oppia ja toimintaa. Sen sijaan kulttuurissa olevan syvän luterilaisen kristillisyyden tulevaisuus ei ole uhattuna.
Majamäki sanoo, että vaikka ihmiset vierastavat kirkkoa instituutiona, heillä on syvä tarve liittyä johonkin ylisukupolviseen ketjuun. Tämä liittyy kulttuuritraditioon ja uskonnolliseen kokemiseen.
Kirkon tulevaisuus liittyy Majamäen mukaan uskonnollisuuden ja ihmisyyden tukemiseen ja vuorovaikutukseen. Kuten ehtoolliseen keskellä musiikkifestareita – ja rukoilemiseen.
Katoavatko jäsenet?
Tutkija ei usko myöskään järjestökirkkoon, jossa kirkko olisi vain osa kolmatta sektoria, yksi järjestö muiden joukossa. Hän on varma, että kirkko säilyy uskonnollisuuden vaalijana, mihin liittyy myös lähimmäispalvelu. Tästä hänen mukaansa on hyvä esimerkki koko ajan laajeneva Suurella sydämellä -palvelu.
– Se tarjoaa myös jatkossa kevyen mahdollisuuden tehdä vapaaehtoisesti hyvää leimautumatta superkristityksi tai edes olematta kirkon jäsen.
Kirkon toiminnan rahoitus ja jäsenyys ovat tulevaisuudessa kiperiä kysymyksiä. Majamäen mukaan pitää nähdä, mikä toiminta kuuluu yhteiskunnan rahoittaa.
Jäsenyys ja jäsenmaksu ovat käsitteinä hänestä jo vanhentuneita. Rahoitus pitäisi ratkoa muuten kuin jäsenyyden avulla. Asia on vaikea, koska sen varaan on rakennettu paljon.
– Kirkko joutuu miettimään, mistä voidaan luopua menettämättä kirkon ja uskon ydintä. Luopumisenajatteluun liittyy sekä tekemistä että rakenteita ja rakennuksia.
Kirkot olohuoneiksi
Majamäen mukaan kirkon pitää olla rohkea, ennakkoluuloton ja kokeilla villejäkin ratkaisuja. Ei pidä pelätä mokaamista. Mokista voi kertoa eteenpäin, jotta muut voivat välttää niitä. Hänen mukaansa kirkossa on suorastaan tehty liian vähän, jos mokia ei tule.
Kirkkorakennuksia Majamäki sanoo arvostavansa.
– Kirkko on aineen keino antaa sanoja ja muotoa uskolle, arkkitehtuurin ja tilan rajaamisen avulla. Mutta tämä tila voisi olla paljon nykyistä monikäyttöisempi.
Kirkkotiloja tulisi hänen mukaansa muuntaa monikäyttöisiksi olohuoneiksi, kuten monissa maissa ympäri maailmaa on jo tehtykin. Niissä voi järjestää paljon muuta toimintaa kuin vain musiikkia ja messuja.
– Kirkkosaleja voi vuokrata kahvila- tai kirjastotoimintaan samalla kun ne säilyvät messukäytössä. Niissä voi pitää päiväkehoja, jumpata tai joogata, kuten Ruotsissa on tehty.
Kirkkosalissa voisi hänen mukaansa lukea lehtiä tai kirjoja, tavata tuttuja ja juoda kahvia. Siellä voi toimia kirkkokauppa. Penkkejä voi poistaa ja rakentaa lapsille lasitettuja tiloja, joissa he voivat seurata messua aitiopaikalla muita häiritsemättä.
– Tässä tullaan tietysti vaikeisiin arkkitehtonisiin ratkaisuihin. Kirkollisesti on silti paljon parempi poistaa pari penkkiä kuin vaikka muuttaa kirkko elokuvateatteriksi, hän vertaa.
Usein vastustetaan jo tapahtunutta
Majamäki sanoo, että uudet ideat herättävät kritiikkiä, mutta ydinajatus on palvella jäseniä ja osallistua ihmisten arkeen ja kulkea heidän rinnallaan. Kaikki tämä auttaa ihmistä kohtaamaan pyhän.
Majamäen mukaan kirkossa avain liian usein vastustetaan sellaista muutosta, joka on jo tapahtunut sen sijaan, että katsottaisiin, mitä myönteistä muutos tarjoaa.
Ilmoita asiavirheestä