”Minussa heräsi paljon ajatuksia. Vaikka ongelma vaikuttaa toivottoman isolta, ymmärsin, että monet ahertavat asian kimpussa ja toivoa on”, kirjoittaa Hille Auvinen. Hän osallistui Nuorten ilmastokonferenssiin Saksan Travemünden satamassa syys-lokakuun vaihteessa ja kirjoitti matkastaan Kotimaa Pro:lle.
Itämeriaiheiseen konferenssiin osallistui reilut sata 16–25-vuotiasta, eri kirkollisista nuorisojärjestöistä ja nuorten ilmastoprojekteista tulevaa nuorta Itämerta ympäröivistä maista.
Kansainvälistä tunnelmaa, vakavaa asiaa ja työpajoja
Suurin osa konferenssin nuorista oli Saksasta, mutta osallistujia löytyi myös mm. Puolasta, Liettuasta, Virosta ja Suomesta. Tunnelma oli siis erittäin kansainvälinen, ja siksi konferenssin pääkieli olikin englanti. Meitä suomalaisia oli yhteensä kaksitoista, kuusi Helsingistä ja kuusi Turusta.
Neljä päivää kestävä leiri pidettiin suurella satamaan ankkuroidulla nelimastoisella Passat-purjelaivalla, jolla me osallistujat myös yövyimme.
Pääteema konferenssissa olivat ilmastonmuutoksen vaikutus Itämereen ja ratkaisut sen suojelemiseen. Päivät koostuivat aamuhartaudesta, työpajoista, iltaohjelmasta ja iltahartaudesta.
Työpajat toteutettiin pienemmissä ryhmissä, ja teemoja olivat mm. ”Uutta energiaa Itämeren alueelle”, ”Elämä Itämerellä eilen, tänään ja huomenna” ja ”Itämeren rannikko ilmastonmuutoksessa”. Ryhmissä keskusteltiin, mutta toiminta oli enimmäkseen käytännönläheistä. Yksi ryhmä esimerkiksi vietti päivän merellä purjehtien ja ottaen plankton- ja muita näytteitä merestä, toisessa taas simuloitiin politiikan huippupäättäjien neuvottelu.
Päivien aikana konferenssissa kävi myös luennoimassa muun muassa professori, pastori, poliitikkoja ja eri hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajia, jotka ovat perehtyneet ilmastonmuutokseen ja joista monet ovat vaikutusvaltaisessa asemassa.
Punaisen kirjan veisuja ja uusia ystävyyssuhteita
Illat alkoivat ”uutislähetyksellä”, jossa jokainen ryhmä sai omalla tavallaan esitellä päivänsä annin. Tämän jälkeen oli monenlaista vapaata ohjelmaa: musiikkia, elokuvia, teehetki, tarinankerrontaa. Iltaisin oli hyvin aikaa tutustua muihin nuoriin. Jopa ystävyyssuhteita solmittiin, ja sovimme joidenkin saksalaisten nuorten kanssa, että he tulevat ensi vuonna Suomeen.
Lauloimme paljon yhdessä, jopa suomenkielisiä kappaleita Nuoren Seurakunnan Veisukirjasta eli punaisesta laulukirjasta. Niitä kappaleita pääsimme jopa esittämään aamuhartauksissa, joista yhden sain itse kunnian suunnitella ja pitää.
Saksalaista kulttuuria taas pääsimme kokemaan konferenssin aloittavassa ulkoilmajumalanpalveluksessa, joka pidettiin englanniksi ja saksaksi. Itselleni oli mielenkiintoista nähdä, miten sama kaava toistuu eri maiden luterilaisissa messuissa, ja miten esimerkiksi rukoukset tai ehtoollisen asetussanat kääntyvät saksaksi. Lisäksi laivalla pidettiin sadonkorjuun kiitoshartaus (”Andacht sum Erntedank”).
Tilanteen vakavuus on myönnettävä, mutta pessimismi on laiskuutta
Meidän nuorten keskuudessa vallitsi hyvä yhteishenki, ja tunnelma oli iloinen vakavasta puheenaiheesta huolimatta. Itseäni ilahdutti se, että keskustelu onnistuttiin pitämään optimistisena, muttei kuitenkaan tekopirteänä, sillä sellainen ei johda mihinkään.
Faktat nostettiin pöydälle: ilmastonmuutos tapahtuu oikeasti, ja jollei asialle pian tehdä jotain, seuraukset koko maapallolle ja sen ihmisille ovat katastrofaaliset. Jäätiköt sulavat, merenpinta nousee, valtioita katoaa veden alle, merien ekosysteemit kärsivät… Ihmisten, ja erityisesti maailman päättäjien täytyy ymmärtää ja myöntää tilanteen vakavuus.
Silti asenne oli positiivinen: itselleni jäi parhaiten mieleen professori Notzin ajatus siitä, että koska ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttama, me pystymme myös torjumaan sen, vaikka se vaatiikin paljon työtä ja yhteispeliä. Hän painotti myös, että pessimismi on laiskuutta; tärkeintä on toimiminen. Vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaisikin, niin totta se vaan on: tehtävä on vaikea, mutta yhdessä pystymme siihen kyllä!
Voimaton olo väistyi
Kokemus oli minulle sikäli avartava, että sain kuulla monia eri näkemyksiä ilmastonmuutoksesta, ja opin paljon uutta Itämerestä. Minussa heräsi paljon ajatuksia, ja vaikka ongelma vaikuttaakin toivottoman isolta, ymmärsin sen, että monet ihmiset ahertavat asian kimpussa ja että toivoa on.
Voimaton olo väistyi sen ajatuksen tieltä, että meissä nuorissa on tulevaisuus. Ajatuksia heräsi myös ystäväni seurueeseen kuuluneen ystäväni Petri Sepän päässä: ”Ilmastonmuutos on laajempi ilmiö kuin luulin, ja siihen on pakko reagoida. Aloin miettiä, mitä itse voisin tehdä. Esimerkiksi sen sijaan, että ostaa paljon huonoa, voisi ostaa vähän ja parempaa”
Laivalla huusimme joka päivä: ”We are ready for change! What are you?” eli Me olemme valmiita muutokseen. Mitä sinä olet?
Kuvat
Nuorten ilmastokonferenssista Saksassa: Hille Auvinen. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.